Lomailemme

21.37

Niinkun otsikko jo kertoo, lomailemme mummolassa tälläviikolla ja blogin päivittäminen on haastavaa. Kirjoittelen kyllä tänne mutta harvemmin kun normaalisti. Hulinaviikko tuo mukanaan kivoja juttuja! Niistä lisää myöhemmin. 


Ja tähän loppuun vielä, onnea Pirpanan kummisedälle, uudelle kaupunginvaltuutetulle! :)

Otin tytöstä kivan kuvan tänään mutta en saa puhelimella sitä tänne ladattua. No joku toinen ilta sitten niin..


Hyvänmielenkuva

21.39


Eilen mummin ja papan luokse jäi tällaiset ihanat tyypit kiltisti hoitoon ja heillä oli lauantai-ilta sujunut oikein kivasti, niinkun aina. Sen verran ikävä meillä noita pieniä oli että allekirjoittanut kömpi Pirpanan viereen nukkumaan yöllä mummolaan saapuessamme, tuli vaan sellainen olo että siihen on jäätävä kun kerrankin on mahdollista. Aamulla herätys oli jo ennen kukonlaulua mutta eipä se haitannut. Osasin näköjään juhlia tälläkertaa oikein :) Aamupuuron jälkeen kömmittiin koko konkkaronkka vielä uudestaan unille ja kaikki nukahti, mikä on tosi harvinaista!

Oli kaikenkaikkiaan kiva ilta! Kauniit juhlat kauniissa ympäristössä ja extrana tuon kaikenlisäksi oli se, että pääsimme tutustumaan Pertti Kurikkaan sekä bänditovereihin, tämänhetkisiin idoleihimme. Herrasmiehiä ovat :) Juhlavieraita olivat.

Nyt en kirjoittele enempää sillä tällähetkellä jännätään pääseekö mun velipoika, Pirpanan kummisetä kaupunginvaltuustoon. Ihan hyvältä näyttää tällähetkellä mutta silti vielä niiin epävarmalta. Peukut pystyyn!

Downin syndrooma

Mietintää

22.07

Tämä linkki sai mut tänään hetkeksi vaipumaan syviin leijonaemoajatuksiini. Otsikko jo itsessään on mun mielestä aika provosoiva ja antaa ehkä jopa väärän ennakkovaikutelman itse tekstin sisällöstä. Sen enempää tuota tekstiä analysoimatta ajattelin kuitenkin vähän kirjoitella tänne siitä, mitä itse ajattelen kun down-ihmisten ulkonäköä arvostellaan isolla kädellä. Ensinnäkin eihän kenelläkään meistä pitäisi olla oikeutta tehdä niin sillä olemmehan jokainen omannäköisemme ja juurikin sen vuoksi niin ihanan ainutlaatuisia ja arvokkaita. Mä äitinä olen tosi onnellinen siitä että Pirpanan diagnoosi näkyy päällepäin ja on heti havaittavissa sillä uskon että se kuitenkin jollaintavalla vähentää ikäviä ja epämiellyttäviä tilanteita tulevassa. 

Huonoa fiilistä tietysti aiheuttaa se kun puhutaan "rumista ulkonäköpiirteistä" sillä itse en ikuna allekirjoittaisi moista väitettä. Kun katson omaa tytärtäni tai muita extrakromosomilla varustettuja, katson silmiä jotka lumoavat. Katson kaunista ihmistä, ihan omana itsenään. 

Ja olen tietysti usein miettinyt juurikin tuota koulukiusausasiaa kun Piippiksen tulevaisuus on pistänyt pohdiskelemaan. Siihen tulokseen olen tullut, ja toivon asian myös olevan tietysti niin, että ei kehitysvamma tai sen mukana esiintyvät poikkeukselliset ulkonäköpiirteet ole yhtään sen suurempi syy kiusaajalle kiusata kun esimerkiksi älylliset lahjakkuudet tai kateus toista lasta kohtaan ihan muuten vain. Kiusaaja kiusaa jokatapauksessa ja kohde voi olla ihan kuka vain, ulkonäköön katsomatta. Me vanhemmat voidaan tehdä niiin paljon näiden asioiden eteen antamalla vähän asennekasvatusta jälkeläisillemme ja sitäkautta yrittää vaikuttaa kiusaamiseen ja sen ennaltaehkäisyyn.

Asia lienee jo selvä eli minä en kuuna päivänä antaisi kenenkään leikellä lastani ellei siihen olisi joku ihan oikea lääketieteellinen syy. Tällä siis tarkoitan että jos tytöllä olisi joku poikkeavuus joka haittaisi ihan kirjaimellisesti hänen jokapäiväistä elämäänsä ja kehitystä. 

Ihan niinkun jokaisen äidin mielestä oma lapsi on maailman kaunein, myös mun mielestä Pirpana on ihanin tyttö kaikista. Todella toivon että kaikki ihmiset oppisivat näkemään erityislasten ja -aikuisten kauneuden ilman että tällaisia asioita tarvitsisi enää keskustelupalstoilla tai netissä pohdiskella. Juuri tällaisten asioiden vuoksi olisikin ihanaa että esimerkiksi juuri down-ihmisiä näkyisi enemmän mainoksissa ja mediassa. Erilaisuutta kehiin enemmän nyt hei. Pitääkö kaikki veistää samasta puusta? 



C-lausunto

Odotettu hetki

20.31




Tyttö istui tänään kahteen otteeseen huoneensa lattialla ja leikki tosi nätisti leluillansa ihan itsekseen, ilman ylimääräisiä huuteluita. Ajatella että en ole aikaisemmin keksinyt laittaa kokonaista lelulaatikkoa tarjolle mutta nyt kun mummi niin teki, saatiin jälleen kokea onnenhetkiä tyttöön liittyen. Katsotaan nyt sitten että kuinka kauan tää kikka toimii. 

C-lausunto Rinnekodista saapui postissa eilen. Kylmä hiki nousi otsalle kun avasin kirjekuoren ja ryhdyin sitä lukemaan mutta iloisesti yllätyin jälleen sillä tuo lausunto oli varsin realistinen mutta siihen sisältyi myös paljon nättejä ja mukavia lauseita, jotka tekivät äidin tosi onnelliseksi. Puheterapeutti mainitsi siinä Pirpanan olevan "herttainen tyttö" ja minä liikutuin ihan kyyneliin saakka kun luin terapeutin sanelemaa kertomusta meidän viimeisimmästä käynnistä. Tyttö nimittäin oli siellä varsin söötti ja puhelias. 

Fysioterapeutin kirjallinen tuomio ei yllättänyt enää mutta sen pehmensi mukavasti loppumaininta että: "Tyttö kehittyy omaa tahtiaan" ja asiahan on todella juurikin niin. Jokainen meistä kehittyy omaa tahtiaan ja jokaiselle meille se suotakoon.

Nyt lähdetään sitten taistelemaan vammaistukea Kelalta meidän perheelle sekä viittomakielen kotiopetusta. Nuo fysioterapiat meille on jo myönnetty. 

Kaikinpuolin ok olo nyt. Parin viimepäivän aikana Piippis on oppinut potkimaan liikkeelle sellaisen kävelynharjoittelukapistuksen (kotioloissa ihan mersu vaan vaatimattomasti) ja on silminnähden iloinnut siitä. Ollaankin saatu jo vähän osviittaa siitä mitä luvassa on kunhan jalat ottaa kunnolla alleen. TV-tasolta on lentänyt kaikki lattialle mikä nyt vaan käteen on sattunut osumaan ja noin niinkun muutenkin ovat viherkasvit olleet vaarassa.

Eipä tänään kummempia. Pikkuveli oppi käkättämään ääneen. Ihan mahdottoman sööttiä. Nyt meidän katon alla on sitten kaksi samanlaista.

Kyllä muuten on kiva odottaa viikonloppua kun tietää että pääsee vähän tanssahtelemaan piiiitkästä aikaa. Luvassa hääjuhlat. Saan laittautua ajan kanssa ja pukea nätin mekon päälle. Yksi eniten kaipaamistani asioista ajasta ennen lapsia :) Kaikella rakkaudella.

Kehityn

Rakkaudenpuuskia

20.50



Päivän kohokohdat. Pirpana oppi melkein sanomaan äiti. Se menee jokseenkin näin: "Tättii". Selvästi yritti kuitenkin ;)

Uusia viittomia tullut myös paljon lisää ja esimerkkinä mainittakoon nyt vaikka kissa sekä koira.

Ja viimeisimmän, ehkä jopa vähäisimmänkin (mutta siltikin jollaintavalla tärkeän) onnenhetkeni tässä päivässä koin aamulla kun kokeilin vanhoja farkkuja jalkaan ja sainkin ne yllätyksekseni kiinni. Nuo kyseiset housut ehtivät olla mun jalassa vain pari kertaa Pirpanan syntymän jälkeen kun jo sitten kuulinkin jälleen odottavani vauvaa. Tälläkertaa niin ei tule käymään. Näistä farkuista nautin nyt ja tällähetkellä kaksi ilman kolmatta on täysin ok ;)

Eilisiltana päästi H suustaan lausahduksen joka on pyörinyt mun mielessäni paljon tänään. Tyttö oli jo nukkumassa kun sitten H huikkasi yhtäkkiä mulle keittiöstä että "Ihan valtava rakkaudenpuuska tuli yhtäkkiä tuota pikkuihmistä kohtaan". Tuon tunteen tiedän ja tunnistan. Pirpana on niin mielettömän voimakas ja  "mukaansaimaiseva" persoona että sitten kun nukkuu tai on hoidossa, tuon ikävän tuntee aika voimakkaasti myös. Se ilmenee juuri tuollaisina puuskina sitten. Se on tosi hyvä ja onnellinen tunne.

Tällähetkellä tilanne on aika mahtava sillä kummatkin lapset ovat jo yöunillansa. Pikkuveli on nimittäin ihastuttanut meitä nyt muutamana iltana ihan pikkutunneille asti ennenkun on malttanut nukahtaa. Kyllähän tuota ihastelee mutta on tää näinkin ihan kiva aina välillä. 

Voi että mikä pikkuflirttailija tuosta miehenalustakin on jo tullut!
;)






Downin syndrooma

Lauantaijuttuja

20.14


Minun omat pienet pööpötit siinä niin ihanasti. Tänään juhlittiin serkkupojan synttäreitä mummolassa ja syötiin papan tekemää sikahyvää kakkua. Piippiksellä kuvassa yllään uudet vaatteet jotka tilasin Miikkareilta, vaikka lupasin että vähään aikaan en moiseen törsää vaan ostan lastenvaatteet Fb:n kirpputorilta. Siistiä ja halpaa tavaraa on sielläkin nimittäin tarjolla vaikka kuinka paljon. 
No, nuo vaatteet menee sitten vähän ajan päästä veikallekkin sillä ovat mun mielestä ihan sopivan väriset sekä tytsylle että poitsulle.

Äiti pähkäilee tällähetkellä aika ison kysymyksen parissa nimittäin saatiin kuulla, että meidän Pirpanalle olisi paikka erään mallitoimiston lapsimainoskasvojen seurassa. Jos kyseessä olisi mun poikani, mä todennäköisesti skippaisin tämän jutun mutta nyt olen vähän eri linjoilla kun tämä asia koskee Piippistä. Mä vanhempana vaan niiiin mielelläni näkisin mediassa paljon enemmän ihanaa erityisyyttä vaikkakin onneksi nyt ollaan jo menty kovaa vauhtia parempaan suuntaan mitä näihin asioihin tulee. Ja olen kyllä tosi onnellinen että meille tällainen mahdollisuus on annettu. 

Mietimme viikonlopun yli mutta kyllähän tämä kutkuttavan ihana ajatus on..

Laiton meidän pihalle kynttilöitä ja puutarhalyhtyjä. Ovat ihan mielettömän kauniita ja suunnittelin meneväni kohta hetkeksi ihan vaan istuskelemaan ulos ja fiilistelemään syksyä. 


Lavastettua

20.58




Niinkun jo aikaisemmin vähän vihjailin, meidän perhe kävi kuvauksissa. Kaverini joka pappi ammatiltaan onpi, pyysi meitä mukaan seurakunnan projektiin ja suostuimme. Tuossa pari otosta. Muita en ole vielä nähnytkään. Enimmäkseen meistä kuvattiin videomatskua.. Jännä odotella lopputulosta.

Imetyskuvia ja nyt sitten vähän hengellisempää tavaraa.. mitähän seuraavaksi? :)
Hauskaahan noissa kuvissa on se, että H toimii näemmä isin sijasta sylikummina.

Tähän loppuun melkeinpä pakollinen fiilistely, on nimittäin ihan mahtavaa ollut huomata miten helposti nämä meidän iltatouhut sujuu vaikka isi onkin iltavuorossa. Pirpana nukahtaa nätisti omaan sänkyyn ja pikkuveljenkin kanssa on ollut suht helppoa. Välillä vähän inahtelee mutta onneksi tyttö on jo tottunut pienokaisen ääniin eikä näinollen häiriinny pikku inahteluista. Sitten kun nuo pienet nukkuvat, äiti joutuu jokailta nipistämään itseään oikein kunnolla jotta uskoo ihan oikeasti omistavansa näin huipputyypit. 

Mä vaan olen niin rakastunut ei sille mitään mahda.

video

Mitä pienempi edellä..

20.45

..sitä isompi perässä.


Aikanaan me ei millään saatu opetettua tyttöä tutille. Nyt se sitten päätti alkaa syömään mokomaa..
Mun hassu pieni tyttö.

Veikan 2 kk tarkastuksessa kaikki hyvin. Päätä täytyy jatkossa vähän tarkkailla että pysyy tasaisesti kummallekkin puolelle kallellaan. Meinaa poika vaan oikealle kokoajan katsella ja kuulemma tuo johtuu siitä että on kohdussa ollut samassa asennossa. No, tänään ollaan sitten treenailtu sitä vasuriinkin päin olemista.

Hymy

20.34



Uusi toppapuku ja iloinen tyttö! Ulkoileminen on tällähetkellä parasta ajanvietettä sekä äidille että tyttärelle. Väsymys nimittäin meinaa ottaa vallan ainakin äiskästä mutta eiköhän tämä tästä taas...  Odotamme kuin kuuta nousevaa tytön fysioterapian alkamista sillä nyt tuntuu siltä että Piippis olisi jo kovasti halukas liikenteeseen. Huutelu kotona on välillä jo aika rassaavaakin. Aurinko jaksaa paistaa kunhan typsy saa pitää katsekontaktia kokoajan äitiin tai isiin mutta yksinään hän ei kauaa viihdy. No, tilanne helpottaa varmasti jossainvaiheessa. Viito&Viserrä on ollut korvaamaton lapsenvahti aamupäivisin!

Tänään äiti törsäsi liikaa rahaa me&I kutsuilla mutta kukapa nyt ei sillointällöin omiin kultakimpaleisiin tuhlaisi. Värikkäitä vaatteita synkkään ja pimeään talveen! 

Tämä on muuten ensimmäinen päivitys uudella IPadillä. Hommattiin moinen itsellemme, mutta myös Pirpanan tulevan oppimisen apuvälineeksi. On jo nyt kovin kiinnostunut Tom cat applikaatiosta. Eilenillalla naurettiin kaikki pissit housussa sille hassulle kissalle :)

Mukavaa alkavaa viikkoa! Meillä se alkaa rota rokotteen sekä äidin hammaslääkärin merkeissä. Hurraa!


Kastejuhla

20.36


Tämä päivä oli tunteikas, onnistunut ja ikimuistoinen. Pirpanan pikkuveljestä tuli Wäinö Matti Oskari. Kaikki kolme nimeä napattu suvuista, kummankin puolelta. Ihana lauantai <3


Minun tyttöni päivä kuvina

19.47





Tänäiltana mä en jaksa kirjoittaa. Tänäiltana mä kaadan itselleni lasin punaviiniä ja uppoudun toisenlaisen hömppäpömpän pariin eli torstai-illan tv-tarjontaan.
Oikein suloista tyttöjenpäivää kaikille tytöille. Mun elämäni ihanin tyttö lienee jo lukijoille aika tuttu.



Fysioterapia

Kuntoutus-suunnitelmia

16.25

Noniin nyt on taas vuotuiset Rinnekotipiipahdukset takanapäin ja mieli on..no mitä nyt odottaa saattoikaan eli vähän kurjat fiilikset on lähinnä tuon fysioterapeutin "tuomion" jäljiltä. Olin varautunut ja luulin kestäväni mitä vain mutta kyllä totuus on se, että oman lapsen arvostelun vastaanottaminen ei ole mun juttuni ollenkaan. Periaatteessa kaikki meni ihan ok mutta siinävaiheessa kun Pirpanan motorista kehitystä alettiin vertailemaan normilasten käyriin, mun sietokykyni ylittyi. Kun ei mekään tuota vertailua tehdä niin miksi sitten ammatti-henkilöt niin tekevät. Tai vaikka nyt sitten tekevätkin niin ei mulle tarvitse kertoa minkä ikäisen normilapsen tasolla mun tyttäreni kehitys nyt kulkee. Kun me ei olla siitä kiinnostuneita vaan tyttö saa olla meidän puolesta ihan vapaasti oman käyränsä kulkija. Tiedämme että fysioterapia on tytölle hyväksi ja tämän vuoksi tietysti sitä kannatamme. Pirpana täytyy nyt vaan saada innostumaan tuosta liikkeelle lähtemisestä sillä valmiudet hänellä on ja sen nimenomaan tuo fyssarikin myönsi huomanneensa. Loppuu tuo turhautunut huutelukin varmaan siihen kun liikkeelle lähdön myötä aukeaa ihan uusi maailma pienen ihmisen elämässä.

No, tapahtui hyviäkin asioita. Puheterapeutin "tuomio" oli huomattavasti lempeämpi. Voiko nyt sitten tässätapauksessa tuomiosta puhuakkaan sillä hän ylisti Pirpanan sosiaalisia taitoja paljon ja kehui reippaaksi tytöksi. Tällä saralla siis asiat ihan hienosti mallillaan.

Lääkärin tutkimuksista tyttö ei taasen tykännyt ollenkaan ja näytti sitten sitä äidiltä perittyä luonteenpiirrettä meille kaikille paikallaolijoille oikein isolla kädellä! No onhan se kai ihan hyväkin että luonnetta löytyy. Autossakin vielä muisteli tapahtunutta ja välillä piti vähän märehtiä sitten mokomalle pahalle muistolle. No nyt kuitenkin ollaan jo unohdettu ja toivottavasti enää ei tarvitse muistella. Suun tutkiminen oli kaikista kurjinta eli mikäs tässä odotellessa sitä ensimmäistä hammastarkastusta sittenniin. Tytölle on puhjennut ihan kivasti viimeisen kuukauden aikana hampaita. Alhaalla jo 4 ja ylhäällä 1.

Mä ajattelin kirjoitella nyt kun lapset nukkuvat päiväunosiaan, sillä illalla tässä sohvalla istuu todennäköisesti entistäkin väsyneempi äiti. Tänään on tällainen päivä nyt sitten vaihteeksi. Olenpas tehnyt nimittäin ihan tosi noloja juttuja. Kirjoitin facebookissa statuspäivityksen syntymäpäiviä juhlivan tutun seinälle (?!) ja sitten ihmettelin että mihinköhän se mahtoi oikein hävitä. Tunteja myöhemmin löysin tuon päivityksen vasta.. ihan totaalisen väärästä paikasta. Olen hävittänyt kännykän, lompakon ja pikkuveljen tuttipullon. Opastin aivan väärin H:ta kun ajelimme tuonne Rinnekotiin ja tästä syystä meinasi tulla kiire. Onkohan tämä nyt jotain univajetta sitten vaiko kenties hormoneista johtuvaa pään pehmenemistä, en tiedä mutta toivon että se on ohimenevää. Kaiken tämän tapahtuneen innoittamana päätin että nyt jää facebookkailut vähemmälle ja aion keskittyä itseni kuntoon saamiseen eli jokapäiväiset iltalenkit ilman lapsia tai koiraa alkavat tänään. Sektion jälkeen on muuten huomattavasti hankalampaa päästä eroon odotuksen aikana kertyneistä kiloista, sen olen huomannut tässä. Tuskin se silti mahdotonta on.. ;)

Lääkärissä

Ulkoilmassa

21.37






Nämä kuvat nappasin eilen kun olin lasten kanssa kävelemässä ja nautiskelemassa ihanan kirpakasta syys-säästä. Normaalisti tyttö nukkuu aamupäiväkävelyllä mutta nyt ei huvittanut. Koululaiset, autot ja kaikki muu huvitti paljon enemmän.

Ostin vertaisäiskältä Manduca-kantorepun ja voi mahtavaa miten paljon helpompaa nyt on yksin kuskata näitä kahta esimerkiksi ihan vaan kotiovelta autoon. Tällähetkellä se toimii niin että Pirpana reppuun ja Pikkuveli koppaan. Pitkää matkaa noilla apuvälineillä ei jaksa taivaltaa mutta lyhyet matkat onnistuu nopeasti ja näppärästi. Kuntohan siinä vaan kasvaa että hyvä juttu sekin.

Huomenna pelottava rinnekotikäynti jälleen edessä. Tälläkertaa treffataan lekuri ja viimeksihän lähdimme tuosta samaisesta tapaamisesta vähän alakuloisina kotiin. Nyt onneksi tiedetään jo kuvio niin osataan varautua. Mä en vaan hirveesti itse löydä tuosta meidän rimpsessasta mitään negatiivista sanottavaa että katsotaan nyt sitten mitä muut keksivät.

Lauantaina Pikkuveli saa nimen. Tilanteesta tekee vähän huvittavan se, ettei me todellakaan vielä olla siitä nimestä varmoja. Miten tää nyt yhtäkkiä menikään näin vaikeaksi?!
Ristiäisiä pitää siis järjestellä loppuviikosta kovasti joka on mun mielestä kiva juttu. Juhlien järkkäily on kivaa. Siitä taasen tulikin mieleeni että tuparit meni hyvin ja kiitos kaikille osallistujille siitä. Lapsetkin olivat olleet kilttejä sekä armollisia mummille ja papalle. Tosi vapauttavaa tietää että homma toimii. Kiitos mummi ja pappa. Sydän.

Kun katson noita kuvia, tulee mun ikävä tuota pikkuneitiä vaikka se on vaan naapurihuoneessa nukkumassa. Ehkä menen ja pussaan.


video

Tuiki tuiki tähtönen

18.20


 Näin keskittyneenä meillä tuijotetaan Viito ja viserrä Dvd: tä. Mooonta kertaa päivässä. Pirpana viittoo itse vain silloin kun muut eivät sitä tee, ainakin toistaiseksi. Muutaman sanan tuosta videosta voivat tarkkasilmäiset bongata kuitenkin.. ;)

Fysioterapia

Hommat rullaa jälleen

21.28

Käytiin juttelemassa tänään Järvenpään vammaispalvelutyypin kanssa ja saatiin vihdoin Pirpanan asioita eteenpäin. Tosi hyvä maku jäi uuden asuinkuntamme vammaispalvelutoiminnasta! Asiat selitettiin meille selkeästi ja ekan kerran on sellainen olo että hei mehän ehkä selvitään näistä pakollisista paperihässäköistä ja muista. Fysioterapiat lähtee käyntiin välittömästi ja sehän se tärkein juttu tällähetkellä tytön kuntouttamisessa onkin. Sen olen moneen kertaan todennut ja totean vielä kerran että sosiaalisuutta tuolta meidän pikkunaiselta ei puutu. Kaikki taidot ja viittomarepertuaari tuli esiteltyä uudelle tuttavuudelle tänään ja tämänvuoksi meidän vierailu taas venähti tunnin pituiseksi. Sieltä minä sitten kipitin jälkitarkastukseen ja JEE sain luvan alkaa kuntoilemaan jälleen. Paljastan herkän salaisuuden nyt, ostettiin kuntolaite TV-SHOPISTA ja olen niiiin odottanut että pääsen sillä harjoittelemaan :) En tiedä miksi mutta meitä ehkä vähän nolottaa että tuo laite on hankittu juuri tuosta kyseisestä paikasta. No, nyt tulee testattua että toimiiko se vai onko ihan huuhaata.

Huomenna on aika jännä päivä sillä me mennään taas piipahtamaan kuvauksentyyppisissä. Kerron myöhemmin mutta tälläkertaa tissit pysynee piilossa ;) ei siis imetyskuvia nyt.

Sitten kauppaan törsäämään rahat ruokaan jotta ystävät viihtyy lauantaina ja siinä samalla ehkä itsekkin herkutellaan. 



Tänään Piippis poseerasi äiskälle uusi punkkarimerkki rintapielessään. Sikakova rintaneula! :)

Ja niin, sain ihan tyhmän kommentin eilen tänne blogiin. Sovitaan että sellaisia ei jatkossa kirjoitella ja jos kirjoitellaan niin vaikka sitten mun sähköpostiin mutta ei nättien runopostausten alle ok? No, sitä tuskin kirjoitti kukaan vakkarilukija tai ylipäätänsä kukaan näistä kirjoittamistani asioista oikeasti kiinnostunut..

Ei toisen lasta saa arvostella rumasti. Lapset on lapsia ja kauniita jokaikinen eikö vain?
Pitkästäaikaa "pääsin" vähän murisemaan..

Ja tässä vähän erkkatietoutta perheen pienimmille :) Pikku kakkosen keskiviikkoilloissa seikkailee Paula-tyttö jolla on yksi extrakromosomi myös. Ihan mahtava juttu!

Lintuäidin toive

23.20


Luin tänään mun omille pikkutipuille ihanaa Peukaloputti-lorukirjaa ja puhkesin jälleen kyyneliin..
Aika herkillä ollaan vielä.





Uunilintu, pörhöhöyhen,
hautoo hiljaa munia.
Kuoren alla linnunpojat
näkevät jo unia.

-Kunpa teille maailmassa
laulupuita riittäisi,
eikä raaka pohjatuuli
niitä nurin niittäisi.

Jukka Itkonen

Downin syndrooma

Down Syndrome awareness month

21.56

Syyskuu on jälleen vuoden tauon jälkeen vaihtunut lokakuuksi ja on tullut aika levittää tietoisuutta downin syndroomasta oikein isolla kädellä. Itsehän teen sitä ympäri vuoden ja ylpeänä niin teenkin. Oma pieni tyttönen on koulinut musta leijonaemon kuluneen puolentoista vuoden aikana ja nyt kun aihe koskettaa näin läheltä, olen ymmärtänyt miten tärkeää on, että tästäkin aiheesta uskalletaan puhua ja ennenkaikkea uskalletaan kysyä. 


Sen myönnän, että 2-vuotta taaksepäin en olisi ikuna uskonut allekirjoittavani tuota ylläolevaa lausetta.  Nyt kuitenkin niin teen ja on vaikea kuvitella eloa sekä tulevaisuutta ilman tuota timanttista tyttöä, joka tällähetkellä omassa huoneessa unissansa tuhisee.

Ylimääräisestä kromosomistaan huolimatta hän on mulle, H:lle ja meidän lähipiirille täydellinen. Tuo ylimääräinen palanen on tuonut meidän elämään ihan uskomattoman paljon naurua, onnenkyyneleitä, rakkautta sekä ennenkaikkea, se on avannut meidän silmämme näkemään erityisyyden kauneuden sekä sen rikkauden.

Voi kunpa kaikki sen oppisivat näkemään. Nyt on hyvä ajankohta jakaa tietoisuutta eteenpäin. Downin syndrooma ei itsessään ole sairaus. Meidän perheelle se on ainakin iso onni ja niinkun jo sanoinkin, rikkautta isolla R:llä.





Suosituimmat

Facebook

Instagram