The Temptations

21.43


"My Girl"


I've got sunshine on a cloudy day.
When it's cold outside I've got the month of May.
I guess you'd say
What can make me feel this way?
My girl
Talkin' 'bout my girl.

I've got so much honey the bees envy me.
I've got a sweeter song than the birds in the trees.
I guess you'd say
What can make me feel this way?
My girl
Talkin' 'bout my girl.

I don't need no money, fortune, or fame.
I've got all the riches baby one man can claim.
I guess you'd say
What can make me feel this way?
My girl
Talkin' 'bout my girl.

I've got sunshine on a cloudy day
with my girl.
I've even got the month of May
with my girl..

Jostain syystä en saa tätä korvamatoa taltutettua, vaan eipä se nyt niin häiritsekkään..

Kauniita unia.





Snipe Drive

Tulta päin

19.50



Tänään sain mun tutulta tekstiviestin kera kuvan ja siinä viestissä luki : "Snipen treenis palaa". Soitin heti H:lle töihin ja hän oli myös hetki sitten saanut samaisen tiedon bändikaverilta. H oli juur lähdössä töistä kesken päivän kotiin kuumeen vuoksi ja tämä uutinen sai jo valmiiksi nopean sykkeen nousemaan pilviin asti. Matkalla pääkallopaikalle auton radiosta raikasi ylläoleva biisi ja H:n tunnelmat olivat epätodelliset.
Niin uskomatonta kun se onkin, koko 200 neliöinen tehdashalli Suutarilassa paloi maan tasalle, lukuunottamatta Snipen, sekä parin muun bändin treenikämppää. 

Onnellinen mies haki kaksi kitaraansa äsken kotiin ja nyt tämä koko episodi tuntuu vähän surkuhupaisalta. 

Mun oli aivan pakko tulla tallentamaan tämäkin tarina tänne blogin muistojen sekaan

Nyt isäntä sairastaa jotain lentsun tapaista ja toivon todella, että tämä ei meihin muihin tartu. Ei tuo ole mitään vatsatautiin verrattuna. Onneksi se on lusittu jo.

Huomenna fysioterapiaa sekä tukiviittomakurssin ensimmäinen osio. Jee!




Mietintää

Oivallus

22.53

Tänään ovat taivaankappaleet näyttäytyneet harvinaisen nättinä. Ehkäpä se onkin syy siihen, että omat fiilikset ovat menneet aikamoista vuoristorataa kuluneen vuorokauden aikana. Päivällä oli supermegauber hyvä olo joka sitten iltaa kohden lähti aika jyrkkäänkin laskuun. Auton ikkunasta bongattu kuu-ukko pakotti minut siinä sitten tuijottamaan itseään tovin "silmästä silmään", jonka jälkeen tein päätöksen, että elän muutaman päivän mahdollisimman onnistuneesti itselleni, aina kun siihen tilaisuuden saan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että tietokoneen pyrin pitämään kiinni ja myös blogin kirjoittaminen jää minibreikille. Tuleva viikko tuokoon tälle äiskälle tullessaan muutaman hieman paremmin nukutun yön ja niin edelleen.. Nykyään kun tulee melkein jokailta kukuttua pikkutunneille. Lepoa. Ei mitään ylimääräistä. Sitä uskon nyt tarvitsevani.

Helppoahan tämä ei tule olemaan, vaikka kyse vaan muutamasta päivästä onkin. Tämä kirjoittaminen kun on kaikista tärkein harrastus mulle yhä edelleen. Mutta kai siitä kaikista rakkaimmastakin harrastuksesta pitää joskus ottaa taukoa ja joskus on luultavasti ihan hyvä lukea IS:n sekä HS:n nettisivujen sijasta vaikkapa ihan vanhoja kunnon paperiversioita?! Ja jos oikein härskiksi heittäydyn niin saatanpa vaikka aloittaa jonkun kirjan?!  Ystäville tiedoksi, tarkoitukseni ei oo nyt mökkihöperöityä lasteni kanssa neljän seinän sisälle eli saa soitella ihan niinkun ennenkin on ollut tapana :)

Mahtavaa viikkoa kaikille, palaillaan loppuviikosta!

Reissussa

Eräs keväinen sunnuntai-aamupäivä

14.16

Pakkasimme koko köörin autoon ja suuntasimme keulan kohti Kellokoskea, tarkoituksenamme käydä kurkkaamassa miltä uusi Kinuskilla-kahvila Ruukin alueella näyttää. Lapset nukahtivat autoon ja matka paikanpäälle venähti hieman kun kruisailimme Jokelan kautta ja nautiskelimme maalaismaisemasta. Aurinko ja jo osittain sulaneet autotiet saivat kevätfiilikset kohoamaan mukavan korkealle!



Kahvila ylitti odotukset ja sinne palataan ehdottomasti, kunhan terassikelit saapuvat Uudellemaalle. Ja ihan koko päiväksi. 

Kellokosken Ruukin alue on tosi kaunis. En tiennyt, että meiltä 10 minuutin ajomatkan päässä on näin viihtyisä ajanviettopaikka.

Nyt lapset unille kevätauringon alle ja sen jälkeen mummolaan papan nimpparikahville!
Onnea Pappa M <3



Musajuttuja

Fanitusta

20.43


Fröbelin palikat rokkaa edelleen tykimmin. PikkuW:kin on oppinut nytkyttelemään suu hymyssä musiikin tahtiin ja sisarusten lempparibiisi tällähetkellä on Päinvastoin. 


Mimi ja Kuku tv-sarja on uusi suosikki ja sitä ollaankin nyt parin viimeisen päivän aikana luukutettu Yle-Areenasta ihan väsymiseen saakka. Erityisesti Pirpana on aivan innoissaan.

Musiikki on meidän perheessä kyllä suuri kantava voima kaikinpuolin. Sen lisäksi, että jokainen meistä neljästä viihtyy sitä kuunnellen, antaa se meille vanhemmille vapautta tehdä vaikkapa kotitöitä aina sillointällöin, kun lapset viihtyvät tuttujen lastenlaulujen parissa. Erityisen tärkeä voima siis on kyseessä.

Tänään tehtiin roadtrip Itä-Helsinkiin. H kävi ostamassa talvitakin. Tämän jälkeen Pirpana kävi vetäsemässä päivätirsat mummolan parvekkeella ja sieltä hurautettiin kotiin. 

Nyt tekevät unta tuolla, ihanat. On ollut vähän harmillista huomata, että pikkuW kärsii samantyyppisistä ummetusvaivoista kun siskonsakkin ja toimitus itsessään on silminnähden tuskallinen. Näyttää häiritsevän taas nämä ongelmat kummankin tyypin nukahtamista.  No, ainakin tauti on nyt virallisesti selätetty kun olemme palanneet normaaliin koostumukseen. Tiedoksi nyt vaan sekin teille..



Lääkärissä

Lekurissa

20.41


Pirpanalla oli tänään lääkärintarkastus ja kaikki oli mallillaan, vaikka vähän toipilaita oltiinkin. Verikokeet on tulossa ihan lähiviikkojen aikana ja sitä saadaan nyt sitten jänskätä. Lähinnä siis sitä, että miten saavat tuosta meidän rimpsessasta näytteen otettua. Sain vinkin vertaisäidiltä, että kannattaa viedä lapsi suoraan lastenklinikalle verinäytteen ottoon jos siihen on vaan mahdollisuus. Uskon että siellä on varmaan raudanlujaa ammattitaitoa saatavilla ja sinne me kyllä mennään jos se kerta on sallittua meille Järvenpääläisille..

Piippis ihastui lääkäritätöseen ja kovasti yritti sylkkyynkin päästä. Ei päässyt höh.

Sisarukset ovat olleet tänään niin ihanan hyväntuulisia ja tyytyväisiä ja voin vaan tottavie todeta, että tällaista päivää on viimeisen viikon aikana kovasti odoteltukin. Ja sitten vielä iiihana auringonpaiste myös ulkosallakin! Kevät tulee, olen niin valmis!


Nyt kun pikkuihmiset ovat parantuneet niin menokin alkaa olla sen mukaista. Mietiskelin tänään, että mehän voidaan kohta lisätä omaan henkilökohtaiseen vertaistukilistaamme myös Monikkoperheiden yhdistyksen, sillä onhan meillä nyt aivan kaksoset täällä. PikkuW lähti ryömimään taaksepäin eilen :)

Pirpana oppi viittomaan possun ja lehmää yritti kovasti. Sitten se oppi myös antamaan lentosuukon. Voi mun pieniä! <3

Niin ovat äidin sydämessä lujasti jumissa, että perjantaina äiti käy tatuoimassa nuo kaksi maailman kauneinta nimeä ihoonsa.




Hengissä taas!

15.58



Nyt näyttää ihanasti siltä, että Pirpana murukin on selvinnyt taudista ja tytön oma persoona on palannut meitä viihdyttämään. Olo on niin huojentunut! Nyt hän nukuskelee ulkosalla monen päivän tauon jälkeen ja uskoisin että se vasta piristääkin sekä häätää loputkin taudin rippeet hus pois!

Ja niin sitä taas ihan eri tavalla osaa arvostaa tervettä arkea. Ai että se onkin mukavaa. Kirsikkana kakun päällä on vielä tuo isin loma! Tänään ollaan jo vähän uskallettu suunnitella, joskohan sitä loppuviikosta tekisi minireissun jonnekkinpäin suomenmaata. Katsotaan..

Vähän kuvia tältä päivältä.


Parantunut pikku keimailija, talvinen maisema keittiön ikkunasta sekä juuri istumaan oppinut pikkumies. Vähän tuo istuminen on vielä huteraa mutta treenataan joka päivä kovasti joten eiköhän se siitä skarppaannu.

Tästä tuli sitten hyvä päivä!



Ystävät

Ystävänpäivää

22.35

Ei vitsit mun on pakko vielä avautua asiasta, joka yhtäkkiä valtasi ajatukset ihan täysin. Pirpanan syntymän jälkeen mun elämäni on ollut pelkkää lasta, ensin yhtä ja sen jälkeen vielä toistakin. Facebookista se on varmaan kaikista parhaiten ollut nähtävissä. Erityislapsi eteenkin ja sen mukanaan tuoma, uusi aika on ottanut yliotteen siinä missä statuspäivityksiin, tai muutenkin sosiaalisessa mediassa käyttäytymiseen on tullut. Välillä mua ihan oikeasti jopa vähän harmittaakin, sillä juurikin tuolla FB:n puolella on paljon sellaisia tuttuja (ystäviä lukuunottamatta) joita ajattelen, joita mielelläni vielä jossain elämänvaiheessani tapaisin ja  joille tahtoisin antaa aikaani. Mietiskelen aina sillointällöin, että pitävät mua varmaan ihan pimahtaneena :) Tavallaan kuitenkin haluan uskoa siihen, että  nämä tarkoittamani ihmiset ovat empaattisia ja ymmärtävät. Tää asia on mulle niin tärkeä ja siitä on vielä pakko puhua paljon. Se tuskin tulee kestämään ikuisesti. Tai no, ainakin rauhoitun vähän..?

Olenhan mä muuttunut ihan hirveästi ja omistautunut perheelleni mikä on itsestään selvää, mutta haluaisin myös ystävien sekä tuttujen tietävän, että kaipaan suuresti heitä ja yritän jatkuvasti miettiä elämää niin, että pääsen täyttämään myös sen aukon mun hektisessä elämänvaiheessani eli tapaamaan heitä, tanssimaan, juttelemaan, jakamaan tuntemuksia liittyen ihan kaikkeen, ei ainoastaan lapsiin sekä perheeseen liittyen.

Mä olen niin onnellinen että mua kuitenkin ymmärretään ja mulle on supertyypit olemassa kodin ulkopuolellakin. Korvaamattomat ihmiset. Rakastan.

Olkoon tämä nyt mun oodini ystävyydelle.

Pusu.

Kiukuttelua

Wäinämöinen

21.08

Weikeä Päivänsankari.

Mummu sekä ukki kävivät tänään meidän päivää piristämässä ja toivat lapsosille sekä meille vanhemmille kaikenlaista kivaa tänne sairastupaan. Lupasin etten enää laita sairastelupäivityksiä mutta olin kai vähän turhan optimistinen. 
Ei oo Piippis siis vieläkään terve. Ruoka on toistaiseksi tänään pysynyt sisällä mutta yökki ilman oksua vielä tuossa ennen nukkumaanmenoa ja vatsa on sekaisin noin muuten. Katsotaan mitä yö tuo tullessaan. Minä se tuossa äsken jo ehdin turhautuneet kyyneleetkin vuodattamaan. Ottaa koville sekä äidille että tyttärelle tämä nyt. Mun perusluonne käy hyvin ilmi näinä päivinä kun lapset sairastavat. Tuo nuutunut tyttö saa mun sydämeni särkymään ja alan pelkäämään kaikenlaista, vaan ei auta. Tämä on nyt kestettävä. Pakkohan mun Piippikseni on pian parantua.

Aamupäivä oli jo ihan hyvä ja siksi ehkä turhautuminen tapahtuikin niin voimakkaana nyt iltasella. Käytiin taloyhtiön omassa pulkkamäessä nurkan takana laskemassa pikku laskut että lapsetkin saisivat vähän raitista ilmaa.
Aika väsynyt oli Pirpana mutta saatiin me muutama hymykin.
Ja näin sitä isin kanssa mentiin..


Ja sitten äkkiä taas kotiin potemaan. Silminnähden pikku happihyppely piristi pieniä sekä isoja myös.

Ja loppukevennykseksi, Onnea I & E kihlautumisen johdosta <3 Toisillenne olette parhaat mahdolliset! Haleja meidän porukalta. 

Sairastelua

Toipilaina

17.55

Ehdittiin eilen jo vähän pelästyä kun Pirpanan kunto meni aika kehnoksi. Nukkui vaan ja oksensikin vielä kerran. Kaiken järjen mukaan hän ei kuitenkaan kuivahtanut voinut olla, sillä nesteet pysyivät muuten sisällä lukuunottamatta tuota yhtä pikku oksua. Oma olo on vielä tänäänkin ollut vähän heikko joten ihmekkös tuo että tyttöäkin vaan nukutti. Aamullakin vielä voivotteli ja valitteli vatsaansa makoillen kokoajan masullaan lattialla. Kun saatiin tyttö päikkäreille, soitin terveyspuhelimeen ja sielläkin olivat sitä mieltä että ei hätää niin kauan kun tyttö juo.

Iloiseksi yllätykseksemme päikkäreiltä sitten heräsikin näin suloinen tytteli..


..ja me tietysti oltiin tosi onnellisia tästä hymystä. 

Pari tuntia Piippis jaksoi oikein kivasti leikkiäkkin jo mutta sitten hiipi väsymys taas ottamaan ylivallan. Nyt nukkuvat isin ja pikkuW:n kanssa. Ehkäpä minunkin kannattaisi.. ;)


Tää tottavie ei ollut meille helppo tauti mutta nyt näyttäisi onneksi siltä että pahin on ohitettu. Naisväki meidän perheessä taisi sairastaa Noron (H:n lekurin mukaan) tälläkertaa rankimman kautta. 

Valitettavasti mummikin sairastui mutta voi myös jo paremmin. Lohdutukseksi sinne sairasvuoteen äärelle: Teitin apu oli korvaamatonta kaiken tämän kaaoksen keskellä! <3

Huomenna pikkuW juhlii nimppareita ja toivottavasti sen kunniaksi Pirpanallekkin jo pulla maistuu :)

Nyt ei enää vatsatautipostauksia. Tästä eteenpäin me ollaan toivottavasti taas jo elävien kirjoissa.

Kivaa viikonloppua!


Sairastelua

Sairastuvalta Hyvää päivää!

11.43


Toissayönä tultiin sitten kaikki muut kipeäksi mutta mä sain kokea taudin Grande Finalen eilisen illan sekä menneen yön aikana. Ei tää missään nimessä kivaa ole.

Meillä oli etuoikeus saada maailman suurin ystävänpäivälahja eilen kun mummi tuli yökylään, hoitamaan koko kööriä. Uskon että en olisi selviytynyt millään tuosta eilisillasta kun jouduin juosta vessassa 5 minuutin välein ja H:kin oli elämänsä kuumeessa. Hän onneksi vähän toipui iltaa kohden jolloin pääsi vähän auttamaan lastenhoidollisissa tehtävissä.

Mä en nyt pysty vieläkään kirjoittelemaan paljon sillä olo on super kurja edelleen. Kuume täytyisi vielä saada talttumaan tavalla tai toisella.

PikkuW on jo pirteä oma itsensä mutta Pirpanalla näyttää tuo palautuminen kestävän :/ Tahtoisin takaisin mun oman ilopillerin jo..

Onneksi tänään alkaa H:n hiihtoloma. Saadan korvata tää menetetty viikko tekemällä jotain kivaa kunhan nyt ensiksi päästään takaisin elävien kirjoihin...

Onkohan maapallolla olemassa sellaista kolkkaa, missä näiltä tällaisilta murheenkryyneiltä voisi välttyä?  Jos on, meidän perhe lähtee sinne ensitalveksi.

Ja hei rakkaat lukijat, oikein ihanaa mennyttä Ystävänpäivää teille jokaiselle! <3
Toivottavasti saitte kukkia. Me saatiin interfloran kautta. Tosin mä lähetin ne itse H:lle :D

Pikkuveli

Laatoitusta

19.17


Meidän pienin on tänään oksennellut. Aamulla ysiltä lensi ekat oksut mutta toiset vasta iltapäivällä kolmelta. Eipä ihan Norolta onneksi kuullosta. Mummi on ollut mua täällä auttamassa tänään kun olin ihan varma että Pirpana aloittaa samantyyppisen toiminnan myös jossainvaiheessa. Ottivat sitten Pirpanan yökylään siltävaralta josko me vanhemmat sairastutaan yöllä (niinkun nyt yleensä tapana on). Tyttö oli pirteä ja terveen oloinen lähtiessään. Jännä nähdä miten tarttuvaa pöpöä meillä nyt podetaan. Mulla on Piippistä ihan hirveä ikävä mutta on tää kaikille parempi näin. Jos ollaan aamulla kaikki terveitä, kiirehdin hakemaan tytön kotiin heti kun uusi päivä sarastaa.

Hymy ei oo meidän pikkujätkältä hyytynyt muutakun juur ennen oksennuksen lentoa. Kadehdittavaa reippautta, itse en enää pysty moiseen.

Mun äitiyteni ensimmäinen vatsatauti lapsella. En osaa vielä suhtautua siihen oikealla tarmolla. Melkeinpä menen paniikkiin kun huomaan että lapsi alkaa voimaan pahoin. Eiköhän aika ja muutama toinenkin Noro tulevassa kouli musta hyvän sekä turvallisen äidin tässä suhteessa. 

Poika joisi vaan vettä ja pienet satsit kerrallaan ovat pysyneet hyvin sisällä. Maitoa ei huoli enkä enää yritä tarjotakkaan. Aamulla sitten. Tärkeintä kai on tuo riittävä nesteen saanti. 

Onko muilla ollut tällaista vähän lempeämpää oksennustautia(jos niin voi sanoa) perheessä?

Fysioterapia

Tuttisuut

15.03


Kaikista pienin yllätti tänään äidin hyväksymällä uuden 6kk -->  tutin uneen tuudittajaksi. Poika nukkuikin paremmin kun ei herännyt joka kerta pullon tipahdettua suusta. Aikaisemmin kun unille on nukahdettu maitohömpsyn/tuttipullon avulla. Katsotaan että vieläkö tämä sama kikka toimisi illallakin.


Isompi sai tänään tuttiterapiaa hampaiden narskutukseen. Oli aivan haltioissaan! 


Aamupäivän vietin Piippiksen kanssa fysioterapiassa. Päästiin taas jumppaamaan toimintaterapeutin huoneeseen ja siellä oli yllättäen superkivaa! Aluksi tyttö ei uskaltanut mennä tuohon kuvassa näkyvään putkeen mutta hetkenaikaa emmityyään, lähti hän hakemaan liian mielenkiintoista marakassia putken keskiosasta.  Sen jälkeen peruutti sitten takaisin lähtöpisteeseen päättäväisesti.

Mummi sekä pappa tuli katsomaan pikkuW:tä terapian ajaksi ja lähtiessään veivät Pirpanan mummolaan päiväunille. Tänään oon viettänyt iltapäivällä siis aikaa pojan kanssa ja saanut vähän siivottuakin. Otettiin tehotreenit kiinteiden syömisen kanssa ja nyt näyttäisi siltä, että jokapäivä saan vähän enemmän pojan masuun ruokaa menemään kerralla. Sinnikäs se on pistämään hanttiin kyllä. Karkeampi ruoka menee sosetta paremmin. Siskolla taas toisinpäin. Hassut.

Itsekkin päätin vähän hassutella ja innostuin järjestämään maaliskuussa varpajaiset, itselleni. Kutsuin ihania naisia meille ja odotan kovasti tuota iltaa. Hyvää ruokaa, juomaa sekä viehättävää seuraa.

Kahden viimeisen vuoden aikana on tapahtunut mun elämäni suurimmat mullistukset. Koville on ottanut aina sillointällöin mutta hengissä ollaan ja sen vuoksi koen että olen varpajaiseni ansainnut!

;)

Mietintää

Vuoristoradalla

21.34


Aina sillointällöin elämä on yhtä sirkusta tai Lintsiä. Eilistä hyvää päivää seurasi seuraava, vähän huonompi päivä. Jouduttiin herättämään Pirpana päiväuniltaan, sillä jos tyttö olisi jatkanut tuutimista loppuun asti, olisi yörytmi taatusti mennyt pyllylleen. Nukkui kahdesta viiteen ja nukkui liikaa. Aikasemminkin oon huomannut, että jos päiväunet jatkuu reilusti yli 2h, on Piippis vähän totinen  sekä epätavallisen herkillä koko loppuillan.

Tänäänkin kävi niin.

Ehkä tämä pieni apatia vaikutti äidinkin tunnelmiin. Taas on tullut mietiskeltyä kaikenlaista ja ihan uudenlaisia tuntemuksia on herännyt mun sisälläni. Eniten mietityttää nyt tuleva ja siinä taasen suurin huolenaiheeni liittyy muiden ihmisten suhtautumiseen Pirpanaa kohtaan. Mitään en enempää toivo kun että mun pieni tyttöni saisi nyt ja tulevassa olla juuri se mikä hän on. Oma, suloinen itsensä. Ja että tuo erityisyyden mukanaan tuoma kauneus sekä rikkaus hänessä huomattaisiin eikä niinkään takerruttaisi erilaisuuteen ikäänkuin jarruttavana, saatikaan negatiivisena tekijänä.


Joskus sitä eksyy murehtimaan tällaisia asioita. Joskus sitä on vaan niin tuhannen herkillä. Sitten kun ottaa puhelimen käteen ja alkaa selailemaan päivän kuvamateriaalia niin..



..muistaa taas. Pirpanalla ei ole mitään hätää niin kauan kun me vanhemmat täällä porskutetaan. Häntä rakastetaan järjettömän paljon. 



Downin syndrooma

Täydellinen päivä

22.08


Mikä tekee mun lauantaistani täydellisen?

3 tuntia kaivattua omaa aikaa, uskomattoman kauniit kädet, pulkkamäki Pirpanan kanssa, sisäfilepihvi ja itsetehdyt valkosipuliperunat, maalaisjuusto & lakkahillo, hymyilevät jälkeläiset sekä hymyilevä mies, UMK-finaali.

Eipä kai asiat juurikaan voisi olla nyt paremmin...

Tänään juttelin uuden tuttavuuden kanssa omista lapsistamme. Koskaan emme olleet aikaisemmin tavanneet. Keskustelun alussa mulla oli kaksi lasta, niinkun hänelläkin. Kun hetken aikaa olimme jutelleet, tunsin pakottavaa tarvetta kertoa hänelle että mulla on kehitysvammainen tytär ja että hän on mullistanut mun maailmani. Kun sain sen sanottua, olin oma itseni ja mulla oli sellainen tunne että nyt se tietää kuka mä olen.

Neuvolassa

Sisko & Veli

21.21


Ovat melkein yhtä isoja pieniä. Puntari näytti tänään neuvolassa siskolle 10,1 kiloa ja veljelle 9.6. Samapa tuo että kuinka isoja tai pieniä. Äidin sydämessä ovat samankokoisia kultakimpaleita. Tosi isoja.


Neuvolassa saatiin kuulla että kaikki on hyvin sisaruksilla. Äiti oli niin ylpeä omista aikaansaannoksistaan jälleen, että näissä tunnelmissa on hyvä toivotella lukijoille Ihanaa viikonloppua! 

Huomenna saan hetken itselleni. Kynnet kauniiksi pitkästä aikaa. Olenpas pikkumainen mutta ah, se tuntuu niiiin hyvältä nyt!



Aamuista

Ankka-puhelin?

20.50

Uskomatonta, kello on vasta 20.30 ja mun pienet nukkuvat kumpikin jo! Iltasella tuli treenattua niin huolella, että akut kuluivat loppuun sekä isolta että pienemmältä ja näinollen nukahtaminen tapahtui hetkessä tänään. PikkuW pyörii ees-taas selältä masulleen ja masulta selälleen. Pirpana ryömii eteen ja taakse, nousee vähän väliä istumaan ja sitten taas takaisin masulleen maan tasalle. Tuota treenailua ja oivaltamista on aivan mahtavaa seurata sivusta! 

Mulla ei tästä päivästä ole nyt hyvää kuvaa mutta laitan toisen videon, jonka kuvasin edellisen klipin kanssa samana iltana. Pientä kovakouraisuutta Pirpanalla pikkuW:n suhteen ilmenee aina sillointällöin ja nyt on meneillään jonkinsortin kokeiluvaihe. Vuoronperään toisiansa telovat tavalla tai toisella. Onneksi mitään suurempaa vahinkoa ei ole tapahtunut ja kokoajan ovat valvovan silmän alla kun keskenään lattialla leikkivät. 


Kolikolla on tietysti tässäkintapauksessa se toinen puoli ja tosi suloisesti isosisko osaa silitellä sekä suukotella vauvaa, osoittaa hellyyttä. Yleensä niin tekeekin. Toissapäivänä sain ihastella vierestä kun pikkutyypit makasivat lattialla vierekkäin ja pitivät toisiaan käsistä kiinni. Olivat ihan hiljaa. Hetken kuluttua kädet irtosivat toisistaan mutta ei mennyt kauaa kun sisko otti taas pikkuW:tä tassusta kiinni. 

Olen niiiin siunattu kun saan seurata sivusta kahden pienen ihmisen yhdessä varttumista ja sitä miten oppivat toisiltaan..

Sydän.

Ja nyt loppukevennys. 


Kehityn

Kissa nimeltään Tom

20.36


Monelle varmaankin jo tuttu iPhoneen/-Padiin ladattava Tom cat-applikaatio on meidän perheessä tosi kova juttu tällähetkellä ja se on tehnyt silminnähden hyvää Pirpanan puheentuotannolle. Ainakin tytön oma höpölööri-kieli on hienosti kehittynyt.

Nyt muillakin on mahdollisuus oppia tuota kieltä tämän opetusvideon kautta
:)

Voi tahtojen taistelua! Meillä käydään täällä jonkinsortin unikoulua uudestaan. Tyttöä suututtaa mahdottomasti kun ei pääse sängyssä istumaan tilanpuutteen vuoksi..

Siispä huomiseen.


Pirpana

Varjo

19.51


Nukutin pikkuW:tä niin Pirpana löysi siinä sitten odotellessaan mukavaa tekemistä. Tämä kesti pitkään.

Kulta.

Fysioterapia

Uupumusta..

17.19



Tänä-aamuna meillä olisi ollut fysioterapia kasin jälkeen mutta päädyin ilmottamaan fyssarille(Piippiksen herätessä vasta vähän ennen kahdeksaa) että olemme hilppasen puolikuntoisia ja tämän viikon jumpat jääköön väliin. Kyllä me ihan terveitä ollaan mutta pientä väsymystä on havaittavissa sekä lasten että vanhempien habituksessa. Tämä on jatkossa hyvä tietää niin ei tule otettua ihan noin aikaisin fyssarikäyntejä. Sain aamupäivällä vielä kivan viestin meidän ihastuttavalta terapeutilta ja se meni näin : "Kaikki muutkin kovasti treenaavat pitävät aina välillä lepoviikon kehityksen maksimoimiseksi ;)". No näinhän se on . Ja meillähän muuten treenataan nyt yötä päivää. Yölläkin neiti on kovasti levoton kun vähänväliä täytyy pyöriä sekä hyöriä.

Odotellaan mummia sekä tätiä kylään. Tulevat auttamaan mua lasten kylvetyksissä ja noin muutenkin pitämään seuraa.  Hyvä niin :) Me kaikki kolme tykätään kyläilijöistä.

Kappas, Pirpana pääsi kontilleen tuohon lattialle ihan itse! Jokapäivä jotain uutta. Meillä on luvassa mielenkiintoinen kevät/kesä kun nämä kaksi tästä lähtee kunnolla liikenteeseen. Sitä ihan oikeasti odotellessa!





video

Deja vu

19.52

Tänä-iltana me ollaan kaikki neljä yhdessä kotona ja katsotaan Jussi gaalaa mutta tässä välissä oli pakko tulla laittamaan yksi video tänne blogiin. 

Tutti on tällähetkellä esineistä rakkain. En mä halua nyt puuttua siihen sen enempää. Olkoon. 

Onhan se tavallaan aika söpö ilmestys tuo mun neiti..


Pahoittelen taustalta kuuluvaa Satuhäät-höpinää.

Mukavaa gaala-iltaa!
:)


Kiitollisuutta

Double V,

0.00



mun elämäni rakkauspakkaus numero 2 on tänään puolivuotias.  Puolivuotias ja niin iso pieni mies jo?!
Palataan vielä kerran ihan hetkeksi elokuun toiseen. Jännitti tosi paljon. ONNEKSI en tiennyt mitä tulevan vuorokauden aikana tulee tapahtumaan. Eniten pelkäsin että vauvalle tapahtuu jotain, mutta kuinkas sitten kävikään..?

Välillä palaan pikku W:n syntymäpäivään ja tuntemuksiin joita koin. Muistan vahvasti kuinka luovutin.  Suukotin H:n "viimeisen" kerran, ihan oikeasti. Kun mua jo toistamiseen kiireisesti kärrättiin leikkuriin niin mietin mielessäni että - Näinkö tässä nyt sitten kävi?! Että en sitten saa tähän uutukaiseemme tutustua tämän paremmin. Olin niin väsynyt ja niin toisten armoilla. Ikävöin kotiin ja eniten kaikista mä ikävöin Pirpanaa. Mulla ei ollut hajuakaan siitä, mitä mulle tullaan seuraavaksi tekemään.

On hyvä olla tässä kun ymmärtää minkälaisen prässin sitä kävikään läpi ja että siitä selvisi ylipäätänsä hengissä. H ehkä voi samaistua näihin tuntemuksiin koska hän tavallaan kävi myös sen saman prässin läpi. Henkisesti.

Olen kiitollinen kun katson tuota meidän pientä poikaa. Vaikka yhteinen alku oli hyvinkin takkuileva, enkä kyennyt hoitamaan häntä samallatavalla kun hoidin Pirpanaa n. 2 vuotta sitten, olen onnellinen että nyt ollaan kaikki tässä, yhdessä. Onneksi, ONNEKSI pikku W oli alusta asti hyvin vahva pieni mies eikä mitään ongelmia ilmennyt.

Edelleen koen että musta ei ole synnyttäjäksi. En uskalla ajatellakkaan uutta raskautta, uutta syntymää. Mä todella olen tehnyt nämä kaksi lasta vaikeimman kautta mutta siltikin, niin ovat kumpikin jokaikisen hetken arvoisia! Nämä kaksi pientä ihmistä ovat tehneet musta voittajan.

Elämä on kuin onkin suuri mysteeri.

Ja tästä ilmeisesti tulikin taas yksi synnytyskertomus. Tää blogi on mun päiväkirjani. Niin tärkeä.

Arki on meillä nyt kovasti hektistä ja suoraan sanottuna vähän rankkaakin. Lähipiiriäni saan isosti kiittää siitä että mulla on aikaa myös nauttia näistä lapsista aina sillointällöin. Näiden pienten vuoksi olen ja elän.

Onnea Wäinöni mun. Elämäni suurin pieni mies. Rakastan sinua valtavasti!



Kehityn

2-1=1

21.45


Mulla on enää yksi vauva. Pirpana on nyt löytänyt lihaksensa ja eilenillalla tyttö nousi makuuasennosta istumaan omatoimisesti. Olemme olleet suunnattoman ylpeitä viimepäivien tapahtumien ansiosta. Tuntuu niiiiin hyvältä että Piippis pääsee liikenteeseen ja sitäkautta hänelle aukeaa ihan uusi maailma.

Lapset saivat torstai-iltana seuraa ihanasta neiti L:stä joka aikanaan kirjoitti mulle uskomattoman meilin omista kokemuksistaan liittyen downin syndroomaan. Lapset viihtyivät ja nauttivat uudesta kaverista joka jaksoi kokoajan leikkiä sekä hauskuuttaa. Meillä vanhemmillakin oli mukavaa. Tervetuloa vaan uudestaan neiti L :)

Touhukkaan illan jälkeen uni maistui kummallekkin pienelle ja tänä-aamuna meno oli näin vauhdikasta. Virnistyksiä, menoa sekä meininkiä riitti.

Vein lapsukaiset mummolaan päiväunille ja lähdin hakemaan H:ä töistä. Poikkesimme kotimatkalla Ikeassa hakemassa Snipe Drivelle vähän kuvausrekvisiittaa tuleviin promokuviin. 
Mummolassa selailin vanhoja valokuva-albumeita ja sieltä löysin monta rakasta kuvaa omista lapsuudenvuosistani. Tässäpä yksi.

Isoveli ja minä. Vuosi taitaa olla -86?
Ja tässä toinen.

Tämän kuvan otti mun tätini mies. Taitava valokuvaaja on ollut hän aina. Mulle läheinen ihminen silloin ja yhä edelleen.

Ja sitten tämä, joka sai kyyneleet silmäkulmiin. Paappa. Valitettavasti en muista näitä hetkiä juurikaan ja sen vuoksi olenkin tuhannen onnellinen että tällaisia kuvia vielä on tallella muutama.  Voi kunpa olisin saanut tuntea sinut paremmin..

Onneksi muistoja paapasta kuitenkin on vaikkakin ne ovat viimeisiltä vuosilta. Onneksi ehdin kaikesta huolimatta olla hänen elämässään hetken mukana.


Suosituimmat

Facebook

Instagram