Rakas blogini mun!

21.07

Tänään sain viettää 2 tuntia ystävän kanssa ja kun lähdin takaisin kotiin, olin piirun verran enemmän ihmisen näköinen kun ennen. Mulla on taas räpsyripset. Lapset nukkuivat kotona päikkäreitä mummin ja papan vahtiessa pienokaisten unta.

Tänään Pirpana on opetellut ahkerasti omatoimista syömistä ja on jo siinä ihan taitavakin. Välillä on kiva rummutella vähän pöytää tai lattiaa lusikalla mutta sitten meno jatkuu.. Positiivista on, että lusikka pysyy hienosti kädessä eikä lennä enää lattialle. Mitä nyt sitten ihan lopussa niin.

Tänään saatiin kauan odottamamme SodaStream-laite ja se on kiva pikku bonus arjessa. Koukuttava bonus.

Tänään pikkuW on treenannut kontilleen menoa ja onnistuu siinä ihan hienosti jo. Enkat kontillaan pysymisessä on tällähetkellä bauttiarallaa 10 s.

Tänään Piippis on narskutellut hampaitaan jo totuttuun tapaansa, mutta enää se ei häiritse meitä vanhempia, sillä olemme tottuneet tuohon kelohongan natinaa muistuttavaan ääneen jo ihan kivasti. Takahampaat ovat edelleen vaan puoliksi ulkona ja voin uskoa että ikävältä tuntuu. Tyttö yrittää selvästikkin alaikenillä hinkata yläikeniä ja siitä aiheutuu tuo narina. Toivotaan että hellittää kunhan hampaat vihdoin ja viimein putkahtavat kunnolla ulos.

Tänään olemme H:n kanssa ikävöineet evakossa olevaa malamuuttiamme. Kohta haetaan se kyllä jo kotiin kunhan pahin karvanlähtö on loppunut.

Tänään kuuntelin Zen Cafe:ta.

Tänään olen nautiskellut ihan oikeasti nyt jo aika kivasti toimivasta arjestamme, olen haaveillut, odottanut ja muistellut.

Nyt syön savulohitahnalla höystettyjä ruisnappeja ja kohta sukellan peiton alle.

Kaikki on hyvin nyt.


You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook