Varmaan kaikista parasta lapsista oli se, että sai polskia omassa kahluualtaassa..

..ja tietysti tuo iiihana teltta! Siellä hoidettiin vauvaa ja tehtiin kuperkeikkoja. Ainakin melkein.

PikkuW pulahti osittain vielä altaaseen ennen nukkumaanmenoa. Niin kivaa siellä oli!

Kun saatiin lapset yöttömään kesäyöhön nukkumaan, me aikuiset pelattiin tikkaa (hävisin ja vieläpä aika huonosti), oltiin vain ja sitten mä piipahdin vielä kotitalon takapihan kallioilla makoilemassa. Nauttimassa hiljaisuudesta sekä yksinäisyydestä. Olemassa kiitollinen siitä, mitä olen saanut aikaiseksi viimevuosien aikana. Kaksi timanttista tyyppiä. Koskaan en lakkaa ihmettelemästä. Miten olen oikeasti voinut tehdä sen?!

Katselin äidin sekä isän  kaunista kotia ja sen pihaa. Olin onnellinen, että sain vielä viettää yhden juhannuksen elämässäni siellä. 

Samalla hyväksyin hyvillämielin ajatuksen, että elämä vie eteenpäin ja on täydellisen luonnollista, että asiat muuttuvat. Tämä oli näillänäkymin se viimeinen juhannus näillä tiluksilla.  

Kiitos äiti ja isä, oli ihana juhannus meille kaikille! <3

Tänään me sitten mentiin Tuusulaan mummun sekä ukin luokse syömään ja viettämään sunnuntai-päivää. Oli ihan mahtavaa nähdä taas, miten suloisesti samanikäinen serkkutyttö hyväksyy Piippiksen ja hänen erityisyytensä. Sulassa sovussa leikkivät ja touhuavat. Serkkutyttö hoitaa puhumisen ja Pirpana kuuntelee tarkasti.  Kun teimme lähtöä, tahtoi Piippis vielä suukottaa serkkua(tunti aikaisemmin tilanne oli toinen ;) ja hyvillä mielin lähdettiin pusun jälkeen ajelemaan kotia kohti. Mä uskon vahvasti, että juurikin tästä serkkutytöstä tulee meidän neidille tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpi hahmo. Niin todella haluan uskoa.  Se on ajatuksena todella rauhoittava.

Nyt odotellaan superkuuta nousevaksi. On kuulemma ensiyönä kaikista kirkkaimmillaan..