Puistossa

20.49


Olen tsempannut. Olemme tsempanneet. Nykyään voin jo melkeinpä todeta, että me kolme jopa viihdytään puiston hiekkalaatikolla. Tästä saan kiittää naapuriin muuttanutta toveria, jonka sairasloman vuoksi tämä fiilis on puhjennut kukkaansa. Olen saanut apukädet sekä -silmät mukaani ja näinollen meillä kaikilla on ollut viihtyisämpää. Muutama epäolennainen seikka mua edelleen siellä puistossa ketuttaa, mutta ne seikat jätettäköön omaan arvoonsa. Kiitos S ja M mukavista aamupäivistä lähipuistossa! Harmi, että sun saikku loppui tänään :D

Tänään Pirpana jopa uskalsi lähteä vähän liikkeellekkin hiekkalaatikolta, ja kapusi laidan yli konttaamaan kohti liukumäkeä sekä keinua. Kävely hiekassa on vielä liian haastavaa vaikkakin jokakerta seisomaan päästyään tyttö muisti kehua itseään "Yvä yvä!"

PikkuW on jatkuvasti turvallaan sannassa, mutta onneksi äiskän takintaskusta löytyy Nessua ja meno jatkuu, vaikka kitusiin on juuri vedetty sekä nenän, että suun kautta aimoannos pikkukiviä. 

Yhtäkkiä musta tuntuu, että elämä on jopa vähän helpottanutkin PikkuW:n kävelynoppimisen myötä. Tänään mulle tuli ensimmäisen kerran sellainen tunne, että muutaman vuoden päästä mä varmaan nauran näille ajoille ja mietin, että oltiinpahan harvinaisen hulluja kun omasta tahdosta moiseen ryhdyttiin :D No mutta enpä mä näitä päiviä muuksikaan vaihtaisi. Nuo kaksi huliviliä on rehellisesti vaan niin parasta.

Ihan rehellisesti
<3








You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook