Ystäviä

21.21


Taiga tykkää näistä meidän pienistä paljon. Harmittaa, etten ehtinyt räpsäistä kuvaa siinä hetkessä kun karvakorva painoi päänsä pojan syliin hellästi. Tämän jälkeen pisti tassun tuohon jalkojen päälle. Niin lempeä ja kaunis katse nallukalla.

<3

Pirpana on kävellyt tänään jo aika pitkiäkin matkoja pyllähtämättä. Uskomattomalta se tuntuu vieläkin että nyt ollaan jo tässä pisteessä. Toiveikkaana vähän odottelenkin, että tyttö lähtisi kunnolla kävelemään, sillä se helpottaisi paljon uloslähtöä ja siirtymätilanteita noin muutenkin. Saisi mun selkäparkanikin vähän lepoa. Nyt mulla on kuitenkin kohtalaisen tiuhaan tahtiin vielä 10 kiloinen lapsi sylissä ja välillä tuntuu, että välilevyt huutaa hoosiannaa sen vuoksi. Säännöllinen liikunta voisi olla kova juttu meikäläiselle tässä elämäntilanteessa. Kai siihen aina jostain saa aikaa tikistettyä?

Huomenna me mennään koko kööri suojapukuostoksille. Täytyy hommata kummallekkin mukelolle uusi talvipuku ja vähän muutakin vaatetta. Kasvavat, mokomat. 

Ensiviikolla edessä lekurikäynti ja tälläkertaa minä itse pääsen potilaan tuoliin. Kummalliset rytmihäiriöt ovat kiusanneet viimeisen viikon ajan vähän turhan tiuhaan ja tahdon asiasta jutella ammatti-ihmisen kanssa. Toivotaan, että syy löytyy. Onhan nää mulle tavallaan jo aika tuttuja juttuja mutta pari viimeistä vuotta oon saanut olla aika rauhassa. 

No, katsotaan. Kivaa alkavaa viikkoa! :)



You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Niin liikkistä, lasten ja eläinten ystävyys <3

    VastaaPoista
  2. Jokaisella lapsella tulisi olla malamuutti, joka on ottanut lapsen laumaansa. Kaunis kuva. Onnellinen sinä ja kolme sun.

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook