Iloisia kohtaamisia Prisman hedelmäosastolla

14.38


Tänään Prismassa viikonloppuostoksia tehdessämme, iäkkäämpi rouva "iski silmänsä" meidän esikoiseen.  "Ihana", hän huokaisi alkuun. Piippis pisti parastaan ja hymyili mummulle kauniisti. Tekee sitä aika usein ventovieraille esimerkiksi kassajonossa.  "Niin aurinkoinen, kohta minä pussaan sinua". Ja tyttö jatkoi hymyilemistään.

Tämän jälkeen huomasi meidän muut lapset, hetkenaikaa tuumasi että nuorena ollaan lapset tehty ja kun kerroin olevani jo 31-vuotias niin pisti käden suun eteen ja hämmästeli. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta mutta nykyään osaan ottaa sen jo kohteliaisuutena. Olen tosiaan 156 cm pitkä ja hieman lapsenkasvoinen, ja tästä syystä aina sillointällöin hämmästellään.

Tämän jälkeen suuntasi huomionsa jälleen Pirpanaan. "Niin aurinkoinen", tuumasi vielä loppuun. Toivotimme puolin sekä toisin kaikkea hyvää ja jatkoimme matkaa.

Hitsit, miten hyvä fiilis tuosta kohtaamisesta jäi. 

Selvästi rouva pisti merkille tytön ds:n, mutta silti uskalsi ihailla ääneen. Meille vanhemmille! Joskus vaivaannun tuijotteluista. Silti oon sitä mieltä, että kyllä meidän neiti sen tuijottelun kestää, ja niin on mun kestettävä se äitinä myös.  Jos pahasti sanotaan, se on sitten jo ihan eri juttu.

Ihailla saa, ja se tuntuu hyvältä. Rehellisesti. 

Tästä on hyvä jatkaa viikonloppuun!



You Might Also Like

11 kommenttia

  1. Meidän Little Miss Sunshine! Niin suloinen, niin kertakaikkisen ihana... Pususia kaikille sulomussukoille!!
    - täti A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sä mulle siskokulta sanoit jo puhelimessa, kun kerroin että tällainen spessu tulla tupsahti. Oikeassa olit. Aivan little miss sunshine <3

      Poista
  2. isosiskot ain tietää kaiken :D Kuiskuta pikkuisten korvaan, että tätylillä on hirmuinen ikävä! Yritetään nähdä viikonlopun aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tullaan mielellään käymään jos vaan saadaan aikataulut keskenään sopimaan :)

      Poista
  3. On kyllä niin kertakaikkisen suloinen tuo teidän Piippis! Tuolla hymyllä hän valaisee koko huoneen :)

    Me saamme myös meidän 2,5v Williams-tytön kanssa liikkuessa usein kuulla kuinka tytöllä on niin valloittava hymy. Tyttö oikein hakee katsekontaktia ihmisiin ja sitten hymyilee oikein leveästi. Erityisyys ei näy tytöstä päällepäin, mutta tyttö on ikäistään pienempi kokoinen sekä kehitysviiveinen, jonka vuoksi häntä usein luullaan 1 vuotiaaksi. Ihmiset yleensä "nolostuvat" tytön iän kuullessaan. Mutta onneksi useimmiten ihmiset keskittyvät vain ihailemaan meidän päivänsädettä :D

    T. 32v ja 151cm lapsenkasvoinen äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nolostuminen on tuttua meillekkin. Usein kun kysytään, että "onko ne kaksoset?" :)

      Poista
  4. Eksyin tänne sun blogiin ja jäin seurailemaan, jotenkin todella aurinkoinen ja ihana blogi sulla :)
    Ja tuo teidän neiti, kerrassaan valloittavan suloinen <3

    Mua alkoi hymyilyttämään kun luin tuon kommentin iästä. Itse olen 29-vuotias ja minua on luultu mm. 16-vuotiaaksi (sain kauhisteluja kun kyseinen luulija näki minut auton ratissa, ja sitten vasta kauhistelikin ja taivasteli kun kuuli ikäni ja sen että lapsiakin on kokonaiset viisi kappaletta) :)
    Mutta todella kohteliaisuutena kannattaa ottaa ;)

    VastaaPoista
  5. Mulle herää vaan yksi kysymys; miten tuon teidän neidin voisi edes ohittaa ihastelematta? Paljon lasten kanssa tekemisissä olevana voin 100% rehellisesti sanoa, että teidän Pirpana on harvinaisen suloinen tapaus! Olette onnekkaita kun teillä on tuollainen auringonpaiste joka päivä läsnä. <3
    -Sini

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook