Usein täällä kotona lasten kanssa yksin ollessaan, sitä pysähtyy pohdiskelemaan jokaisen ipanan omaa ainutlaatuista luonnetta ja sitä, miten samanlaisia, mutta kuitenkin tavallaan niin erilaisiakin ovat. Piippis ja PikkuW ovat kaikessa rauhallisuudessaan olleet hyvin helppoja vauvoja aikanaan. Tämä kolmonen yllätti meidät ihan tosissaan "haastavuudellaan" ja alussa se sai meissä vanhemmissa aikaan jopa vähän pelonsekaisiakin tuntemuksia. "Miten me selvitään näistä tulevista vuosista?!". Heti vastasyntyneestä neitiä piti kantaa sylissä jatkuvasti ja nukahtaminen yöunille on aina ollut hankalaa. On edelleen.

Oli miten oli, niin ihan hyvin ollaan kuitenkin selvitty, ja tuo kaikesta niin kovasti kiinnostunut kolmonen on sulautunut porukkaan hienosti. Täydentää jengiä olemalla oma ihana, vilkas itsensä. Ihan pienestä vauvasta asti oli sellainen, että pisti jokaisen vatsalihaksensa likoon yrittäessään esim sitteristä pystyyn. Kokoajan. Sitten kun lihakset tarpeeksi vahvistuivat, ponkaisi hän pystyyn ja 10 kuisena mennä viipotti jo sisarustensa perässä. Sylissä ei pysy enää hetkeäkään, vaikka sinne usein haluaakin. Kokoajan tutkimassa ja touhuamassa. Mahtavaahan se on! Se on hänen tyylinsä oppia uusia asioita, ja elämää ylipäätänsä. Ja viihdyttäväähan tuota tohellusta on vierestä seurata, kun neiti keksii mitä huvittavampia juttuja päivittäin. Hän on loistava koomikko kaikessa suloisuudessaan.

 Varjopuolena mainittakoon tapaturma-alttius, ja PikkuH onkin meidän lapsista saanut kaikista eniten mustelmia sekä haavoja kompastellessaan, törmäillessään seiniin, tippuessaan sohvalta ja sitärataa. Neitiä on saanut myös eniten roikottaa ilmassa ja taputella selkään, kun kurkussa on ollut jotain ylimääräistä. Toki tähän tilanteeseen vaikuttaa myös se, että muut sisarukset vaativat huomiota ja on täysin luonnollista ettei tuota huomiota voi jakaa jatkuvasti vain yhdelle menevälle.

Jokainen erilainen, ja sehän sitä todellista rikkautta on. Koskaan ei tietenkään liiaksi saisi vertailla, mutta tällainen keskiviikko-aamuinen tuumailu hyvässä hengessä äidille nyt suotakoon. Monta yhdistävää tekijää meidän kolmikolta löytyy myös, ja niistä mainittakoon mm. rakkaus musiikkiin sekä perus-tyytyväinen, hymyileväinen luonne (jätetään nyt uhmisjutut ulkopuolelle tästä ) ;)   Huumorintaju yhdistää, ja samoille jutuille kikatellaan. Leikit ovat usein yhteiset, ja kaikista pienin on otettu ihanasti mukaan sisarusjengiin.

Kunpa aina pysyisitte yhtä läheisinä! <3

Tähän loppuun sanon vielä sanasen valokuvista . Olen pidemmänaikaa harmitellut kuvien laatua täällä blogissani, ja yrittänyt vähän skarpata. Tykkään kuvata järkkärillä, mutta olen todennut myös sen, että vaikka kuinka yritän, niin parhaimmat otokset meidän elämästämme tallentuu kännykkään ja ovat niitä vähän huonolaatuisempia tilannekuvia. Totuus on se, että blogiin laitan niitä kuvia, jotka henkii mulle itselleni aidointa ja suloisinta tunnelmaa. Onneksi muissa blogeissa kuitenkin panostetaan kuvien hyvään laatuun, ja niistä saamme jokainen nautiskella sitten erikseen. Yritän silti kokoajan kehittyä tälläkin saralla. Haasteet ovat tervetulleita ja piristävät harrastusta. Haaveena olisi ostaa jossainvaiheessa vähän pienempi järkkäri, jotta sen saisi helpommin napattua mukaan jatkossa.. Vinkata saa edullisista, mutta hyvistä.