Yleinen

Yksi joulun ihanimmista

21.32


Mikä tekee onnellisen sekä hyvän joulun?

Perhe..

..Ruoka..

.. ja Lumiukko!


Näin ainakin minun mielestäni. Entäpä sinun?

Lapsuuden jouluissa Joulupukin kuuma linja huipentui aina tuohon ihanistakin ihanimpaan tarinaan, ja jälleen kerran vuoden odotus palkittiin. Vuodesta toiseen tunnari itketti perheen naisväkeä, ja tekee niin yhä edelleen. Sen opettelin nuorena tyttönä pianollakin soittamaan, ja vieläkin mielelläni soitan pianon ääreen päästyäni. Henkilökohtaiseen Kauneimmat biisit top kymppiin tuo nostalginen laulu pääseekin heittämällä. Nyt tuo kappale muistuttaa mua Piippiksestä, ja kun sen kuulen, kuulen myös pienen tyttäreni heleän hyräilyn.


Se on kauneinta.

Meidän perheessä tätä rakastettua piirrettyä katsotaan tällähetkellä kesät ja talvet. Kiitos internetin ihmeellisen maailman, sekä Elisa Aition ;) Hämmästyttävää on se, että myös minä jaksan sitä katsoa sekä liikuttua, vaikka ihan oikeasti Piippis innokkaimpana fiilistelee sitä lukuisia kertoja viikossa! Kotona isi lennättää usein tyttöä yläilmoissa, ja neiti eläytyy hyvin voimakkaasti onnellisesti nauraen.

Lumiukko on siis merkittävä osa meidän arkeamme. Toivottavasti pysyykin sellaisena vielä pitkään.




Tänään tanssittiin näin:




Mahtavaa ensimmäistä adventtia kaikille! Joulufiilis alkaa ainakin allekirjoittaneella hiipiä jo vahvasti arjen ympyröihin mukaan..

<3

Yleinen

Kuluneen viikon onnelliset

2.17






Nämä pienet ihmiset. Kaiken jännityksen ja hämmennyksen keskellä, olen saanut näistä pienistä tyypeistä voimaa. Se on suuri onni. Se on se äidin onni, sekä pelastus.



Olen myös pitkästä-aikaa ottanut aikaa itselleni.

Ja  todella ihan vain itselleni.

Ripset ovat nätisti. Myös kynnet täydelliset. Kynsimuotoilija-/ kosmetologituttavani Marle Kauneushoitola Euforassa taikoi jo kauan haaveilemani nudet kaunistamaan pikku kätösiäni. Ajatella, että näitä nude-sävyjäkin on äärettömästi. Sekoiteltiin siitäkin huolimatta mulle se kaikista mielekkäin.

Nagu-Agu".

Onnea oli myös tänään hetki oman siskon, sekä kummityttösen kanssa Ikeassa. Hodareita ja naurunkikatusta. Kun palasin kotiin, odotti minua täällä hyväntuuliset lapset, sekä kyyneliin asti liikuttunut mummi. Piippis oli puolituntisen ajan laulanut koko repertuaarinsa läpi ja hetki oli ollut kovin herkkä.

Kuluneen viikon aikana on ollut helppo keskittyä olennaiseen. Elämän onnellisiin pieniin hetkiin. Ihmisiin tässä ympärillä. Kiitollisuus on ollut vahvasti läsnä.

Näillä fiiliksillä on helppo jatkaa viikonloppuun. Perjantaisista tapahtumista, sekä siihen liittyvistä ajatuksista lisää pian..

Ihanaa viikonloppua!

fröbelin palikat

Fröbeleitä fanittamassa

23.06


Vitsit mikä päivä! Aamulla ihasteltiin talven ensimmäisiä lumihiutaleita, päivällä fanitettiin Järvenpäässä Fröbelin palikoita ja illalla juhlittiin vielä ihanaa pikku-ystävää!



Parin vuoden odotus tosiaan palkittiin tänään, kun Piippis pääsi jo toistamiseen tanssimaan ihan livenä Fröbeleiden tahtiin. Kotona katsotaan toki päivittäin Elisa Aitiosta musavideoita, mutta eipä näitä live-vetoja vaan mikään voita. Myöhästyttiin keikan alusta 5 minuuttia, ja voi pikkutytön riemua kun hän tajusi mihin tultiin! Neiti nauttii näistä lastenkonserteista nykyään aivan silminnähden, ja viihdyttiin kaikki muutkin oikein kivasti, niinkun aina tämän kyseisen kokoonpanon keikalla! Kaikista pienin jätettiin mummin hoitoon päiväunosiaan nukkumaan, mutta enskerralla hän pääsee mukaan myös.







Ja tulihan se lempparikin sieltä. "Vauvahai pam pam padampam.."


Konsertin jälkeen suunnattiin auton keula  kohti Helsinkiä. Napattiin unosiltaan herännyt kyytiin matkanvarrelta, ja mentiin PikkuH:n kummitätösten luokse juhlistamaan 1-vuotiasta pikku-ystäväämme. Arvatkaa mitä poitsu sai lahjaksi? ;) Enskerralla on pakko kyllä hommata meidän omille tosifaneille myös omansa.

On hyvin liikuttavaa, että itse pikkutyttönä fanitin FP:ta isosti,  ja nyt saan vieressä katsoa kun omat jatkavat samalla linjalla.. Piippiksen hymy lopussa kertoo kaiken tunnelmasta, joka vallitsi tuon 50 minuuttisen ajan. Tällaisten päivien jälkeen fiilis on ihan paras. Koko perheellä.


Yleinen

Ne helpot illat

22.53

Lapsen elämä.

Se on vaan joskus niin täydellisen ihanaa. Tänä-iltana ainakin tunsin vahvasti niin kun omat naperot kömpivät kylvyn jälkeen, masut täynnä iltapalaa, nukkumaan lämpöisen peiton alle sateen ropistessa peltikattoon. Uni tavoitti tyypit hetkessä.

"Keinutaan, keinutaan.." , lauleli Piippis omassa ammeessaan pienemmille sisaruksilleen.


Ilta oli rauhallinen ja helppo myös mulle. Kylpyhetken onnelliset kikatukset, sekä ilon kiljahdukset tuntuvat kaikuvan talon seinien sisällä, vaikka pienet ihmiset ovat nukkuneetkin jo tovin. Näissä hetkissä sitä tuntee onnistuneensa.  Näitä hetkiä tarvitaan, ja nyt voi hyvillä mielin itsekin kömpiä peiton alle kuuntelemaan sadetta. Nämä tällaiset illat eivät ole itsestäänselvyys meidän elämäntilanteessamme. Moni äiti ja isi varmasti tietää mitä tarkoitan? ;)

Aamulla puheterapeutti tulee kotikäynnille, ja sitten hipsitäänkin pikkuhiljaa viikonlopun viettoon.

Pahoittelen mobiilissa väärinpäin kääntyviä pystykuvia. Tilanne on huomattu, ja sitä selvitellään. Asia korjaantunee pian.

Viikonloppuna tarvitsen muuten teidän lukijoiden apua eräässä keississä. Palailkaahan kurkkimaan lauantaina.

Mahtavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Yleinen

Isänpäivätoivotus

15.38

Hyvää isänpäivää rakas isi/pappa. Hyvää isänpäivää rakas lasteni isi. Hyvää isänpäivää myös lastemme rakkaalle ukille. Olette hyvin tärkeitä miehiä.

Meidän isi sai tänään nukkua pitkään, ja istahtaa aamulla valmiiseen aamupalapöytään. Tein ensimmäistä kertaa munakasmuffinsseja sekä täytettyjä croisantteja. Se oli haastava rasti, sillä kuopus roikkui lähestulkoon kokoajan jalassa ja kitisi. Voihan hampaat, sanon! Nyt isi pelaa kavereidensa kanssa jalkapalloa Helsingissä. Lahjaksi ostin Zlatanin elämänkerran.

Kuvassa PikkuW:n näkemys isistä. Muisti vielä lopuksi, että "Viikset pitää laittaa kans". Pitäähän isillä viikset olla!




<3

Muutama vuosi sitten H:n bändi julkaisi allaolevan musavideon ja tänään tuli sellainen fiilis, että on aivan pakko liittää se isänpäiväpostauksen yhteyteen. Rokkipojat/-tytötkin hoivailevat ihan yhtälailla omiansa kotona ollessaan ja tämä video onkin siitä loisto esimerkki. Ei ihan perinteinen musavideo kuitenkaan.. ;) Piippis ja W vilahtavat siinä tietysti myös. PikkuH oli  pilke isänsä silmäkulmassa tässävaiheessa, mutta pian sitten plussasinkin. Kitarassa isi, bassossa PikkuH:n kummitäti ja mikrofooniin loilottelee PikkuW:n kummisetä/setä.

Aikanaan H keksi tämän videon myötä oman sanonnan "Kaksplus on uus 666". Enpä olisi silloin uskonut, että parin vuoden päästä bloggailen oikeasti KP:llä ja saan julkaista tämän videoklipin täällä blogissa.

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=-0uQkowFenE[/embed]
Eventiden myötä haluan toivottaa jokaiselle isille oikein lämpöistä ja ihanaa isänpäivää!

Te isit rokkaatte!

Yleinen

Liian varovainen äiti?

1.35

Satuin eilen Facebookissa huomaamaan Vau.fi sivuston julkaiseman artikkelin ja olen tosi iloinen siitä, että tuon artikkelin puolivahingossa bongasin. Nyt viimeistään sain varmistuksen sille, että kun puhutaan omasta pienokaisesta, ei vaan yksinkertaisesti koskaan voi olla liian tarkka. Usein nimittäin tunnen itseni aivan liian ylivarovaiseksi äidiksi, sillä kiellän yhä edelleen meidän esikoiselta esimerkiksi kokonaisen muumikeksin.
Mulla on syyni siihen ja pyrin kyllä jatkossakin luottamaan omaan äidinvaistooni. Niin kai jokaisen vanhemman tulee tehdä, luottaa omaan fiilikseensä.


Liian usein olen joutunut kuitenkin pohtimaan : Ylireagoinko? Vähättelenkö tyttäreni taitoja? Pidänkö kehitysvammaa tekosyynä liialliselle paapomiselle? Näin voi olla, mutta uskon syyn varovaisuudelle löytyvän pääsääntöisesti aikaisemmista kokemuksista, sekä niistä aiheutuneista suurista säikähdyksistä. Ja tietysti siitä ylenpalttisesta rakkaudesta, jota tunnen omiani kohtaan.


Kotona Piippis syö keksinsä oikein sujuvasti ilman ylimääräisiä kakomisia, mutta tilanne muuttuu täysin päinvastaiseksi jos ollaan vaikkapa piknikillä ulkona! Kun tytön huomio kiinnittyy keksin syömisen sijasta muihin juttuihin, jumittuu muumipeikko satavarmasti kurkkuun ja koko homma muuttuu hetkessä aivan liian jännittäväksi. Näitä tilanteita on kohdattu jo useita. Tyttöä on roikotettu jopa jaloista kerran, että keksi on saatu pois rööreistä. Tuossa Vau.fi:n artikkelissakin muuten tämä kammottava tukehtumistilanne tapahtui julkisella paikalla, ihan vaan Pizza Hutissa.


Nämä omakohtaiset kokemukset ovat saaneet aikaan sen fiiliksen että on vaan yksinkertaisesti helpompi olla mieluummin liian varovainen , kuin liian höveli (en keksinyt parempaa sanaa tähän). Meidän perheessä muuten tämä varovaisuus pätee ihan yhtälailla kahteen muuhunkin lapseen, vaikka kromosomit heillä ovat normaalit 46. Kolme vee pikku-ukko syö edelleen viinirypäleensä kahteen osaan puolitettuna ja tulee syömään vielä tovin, puoltoistavuotiaasta puhumattakaan!


Joskus joku kommentoi blogiini, että miksi meidän kuopuksella on melkeinpä joka kuvassa tutti suussa. No syy löytyy juurikin tästä : Yritän parhaani mukaan pitää hänet hengissä! Jos ei tutti niin sitten roskishemmo, lego tai vaikkapa isin kitaran plektra. Niin se vaan menee. Ainakin meillä.


Sen verran olen kuitenkin karaistunut että en ihan pienestä yskäisystä enää hätäänny. Jos lapsi huomaa aikuisen säikähdyksen, tilanne saattaa paisua pahemmaksi kuin oikeasti onkaan.


No mutta entäpäs sitten, jos vahinko kuitenkin pääsee tapahtumaan? Olin hyvin kiitollinen tästä linkistä siitäkin syystä, että tajusin hoitoalan opinnoistani huolimatta tietojeni olevan täysin puutteelliset. Tässä siis se oikea tapa toimia, jos pieni ihminen hotkaisee kurkkuunsa jotain sopimatonta.







TOIMI NÄIN, JOS LAPSI ON VETÄNYT JONKIN ESINEEN HENKEENSÄ
 



1. Pikkulapsi otetaan vatsalleen esimerkiksi polvien päälle siten, että pää on muuta vartaloa alempana. 


2. Seuraavaksi lyödään lasta kämmenellä selkään, lapaluiden väliin napakasti 5 kertaa. Mitä pienempi lapsi, sitä varovaisempi lyönti saa olla. 

3. Jos hengitys ei vieläkään kulje, on soitettava hätänumeroon 112. 

4. Seuraavaksi siirrytään Heimlichin otteeseen. Pieni lapsi otetaan syliin selälleen ja painetaan rintalastan päältä sormilla sen verran, että lasta joustaa alaspäin. Tämä tehdään 5 kertaa. Isompaan lapseen voi käyttää tavallista Heimlichin otetta 

5. Mikäli tuke ei vieläkään ole irronnut, jatketaan vuorottelemalla 5 selkään lyöntiä, 5 painelua.

Ensiapuohjeet: SPR


Voiko omiaan koskaan suojella liiaksi?




[caption id="attachment_3877" align="aligncenter" width="462"]FullSizeRender-3 PikkuW:n paita ja Piippiksen mekko Jeriika.fi[/caption]



Yleinen

Öistä hulinaa

22.42

Väsyttää. Ketuttaa.

Aloitetaan perjantaista. Tein silloin (H:n ollessa iltavuorossa) vuoden oikeasti parhaimman päätöksen, ja siirsin Piippiksen sekä PikkuW:n sängyt samaan huoneeseen. Tää olis todella pitänyt tehdä jo ajat sitten! Monet iltanyyhkikset olisivat jääneet väliin sekä äidiltä että lapsukaisilta, ja elämä olisi ollut piirun verran stressittömämpää siinä mitä näihin H:n iltavuoroviikkoihin tulee. Toisinsanoen nyt saan PikkuH:n ensimmäiseksi nukkumaan, ja sen jälkeen riennän "kaksosten" luokse silittelemään uneen. Jokainen näistä kolmesta kun kaipaa äitiänsä yleensä niin kuumeisesti, että tilanne on useaan otteeseen äitynyt kaoottiseksi. Selviän siis nyt huomattavasti paremmin yksin ollessani. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Mutta että miksi ketuttaa? No siksi, että luulin tekeväni vuoden toiseksi parhaimman päätöksen siirtäessäni tuon kuopuksen sitten Piippiksen vanhaan huoneeseen nukkumaan. Olin lukenut useaan otteeseen siitä, kuinka vauva mitätodennäköisimmin rauhoittuu yöhillumisissaan siirtyessään vanhempien huoneesta "omaan rauhaan". No ei se nyt sitten ihan niin mennytkään. Tunnin välein meistä (väsyneistä) vanhemmista jompikumpi pomppaa ylös neitokaista rauhoittelemaan (no okei, viimeyönä neljän jälkeen nukuttiin seiskaan asti ilman keskeytyksiä). Muutaman kerran on rauhoittunut ilman silittelemisiä/maitopulloa/tuttia, mutta vain muutaman kerran. Eikä me todellakaan heti sillä sekunnilla mennä "vauvan" luokse, kun ensimmäinen käsky kuuluu, mutta minuuttia pidempään ei oikeastaan edes voida tyypin antaa öykkäröidä kahden vanhimman lapsen vuoksi. Ja tuo huudattaminen muutenkaan ei ole meidän juttu. 

En missään nimessä nyt halua arvostella niitä, jotka niin tekevät, mutta jostain syystä meistä kumpikaan ei siihen vaan pysty. Ehkä koen jotenkin niin, että olen velvollinen vastaamaan lapseni tarpeisiin.. en tiedä! Mutta sen tiedän, että tämä aihe todella jakaa mielipiteitä.  Toiseksi, mahdollisen unikoulun jäädessä viimeiseksi vaihtoehdoksi, täytynee nuo kaksi muuta viedä vaikka mummolaan yönsä nukkumaan rauhassa.

Ja joo ei mulla kyllä tässä olisi nyt oikeutta valitella väsymystäni, kun itse olemme tällaisen unikouluttoman elämäntyylin valinneet. Valittelen nyt silti kuitenkin vähän. Jos nyt jotain positiivista tästä tilanteesta yrittää löytää niin on tietysti bonusta, että sen silittelyn/maitopullon/tutin jälkeen tyttö nopeasti rauhoittuu ja jatkaa uniaan. Horroria olisi, jos huutaisi kurkku suorana eikä me voitais tehdä asialle mitään.

Voi tietysti olla, että neiti tekee hampaita jälleen. Mä toivon sitä sydämestäni. Piippis valvotti aikanaan myös jonkin verran, mutta nyt nelivuotiaana nukkuu yönsä heräämättä. PikkuW on aina ollut ihannelapsi siinä mitä näihin juttuihin tulee. Kyllä kai se tuo pieninkin rimpsessa varmasti rauhoittuu, ja meidän vanhempien täytyy nyt vaan muistaa tauotella päikkäreiden kanssa, että jaksamme nämä kuukaudet/vuodet.

Kaikesta ketutuksesta sekä väsymyksestä huolimatta, pikkuneiti nukkuu tämänkin yönsä yksikseen. Jaksan uskoa ja luottaa siihen, että oppii kyllä pian olemaan, ja ennenkaikkea nukkumaan.

Yleinen

Sinulle isi

0.23

Sunnuntaina vietetään isänpäivää, joka on mulle äitienpäivän ohella vuoden merkityksellisin sekä tärkein juhlapäivä.


Neljä vuotta sitten kirjoitin omasta isästäni jotakuinkin näin:


 "Omasta isästäni voin kertoa, että hän on aina ollut ja tulee aina olemaan mun sankarini. Jonain päivänä ehkä kirjoitan tänne, kuinka suuren taistelun hän voitti vuosia sitten ja se taistelu muutti meidän perheen pysyvästi. Lähensi entisestään, ja muistutti siitä miten tärkeää on nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä. Isä on aina osannut kaiken. Selviytynyt tilanteesta kun tilanteesta. Lapsena kun joku esine meni rikki, kiikutettiin se isille ja hetkessä se esine olikin taas ehjä. Oikea Pelle Peloton on ollut hän. Lapsenlapsetkin sen tietävät:" Pappa korjaa!". Meidän isä on aarre ja hänen sydämensä on täyttä kultaa!”


Allekirjoitan jokaisen lauseen näin neljän vuoden jälkeenkin. Ehkä nyt kuitenkin on ihan hyvä aika kertoa.


Muutamaankin otteeseen myös blogini puolella olen ilmoittanut tarvitsevani pientä taukoa kirjoitteluista henkilökohtaisten syiden vuoksi. Nämä tauot ovat johtuneet vanhempien äkillisistä sairaalajaksoista. Kerran äidin, ja pari kertaa isän.


Isä joutui ensimmäisen kerran suurempaan operaatioon vuonna -97. Isälle tehtiin varsin nuorella iällä sydämen ohitusleikkaus, joka ei sujunut aivan oppikirjojen mukaisesti. Se on pitkä tarina, ja jo tuosta yhdestä sairaalaepisodista saisi kirjan kirjoitettua. Oli leikkauskomplikaatiota, sairaalabakteeri sekä myös muita komplikaatioita, jotka loppujenlopuksi johtivat sääriamputaatioon.


Nuo ajat olivat ensimmäiset, jotka pysäyttivät meidän perheemme elon kuin seinään. Huoli oli suurta, ja menetyksen pelko vahvasti läsnä ensimmäisten viikkojen ajan tuosta leikkauksesta. Olin pidemmän pätkän pois koulustakin tuolloin. Isä elvytettiin takaisin tähän maailmaan, ja lopulta tuo amputaatio tuntui hyvin pieneltä hinnalta siihen nähden, että saatiin isä takaisin. Tuntuu edelleen. Elämä lähti pikkuhiljaa rullaamaan kivasti eteenpäin ja luonnollisesti olimme hyvin kiitollisia, että selvisimme säikähdyksellä.


Tuon tapahtuneen jälkeen isälle on kuitenkin tehty lukuisia operaatioita, eikä niiltä komplikaatioilta olla siltikään vältytty. Epätoivon sekä kyynelten täyttämiä päivä on ollut. Kaikista raastavinta näissä hetkissä on ollut epätietoisuus. Ne illat, kun kotona odottaa puhelua äidiltä saadakseen kuulla uutisia sairaalasta. Ne illat, kun olisi valmis ottamaan jokaisen kivun, tuskan sekä pelkotilan itselleen, tuon rakkaimman sijasta. Ne hetket, kun haluaisi vaan olla vieressä sairaalassa isää tukemassa. Ja samalla hetkellä olla tukemassa myös tietysti äitiä, sekä muita perheenjäseniä. Viime kesänä olin valmis jopa soittamaan ennustajalle (joihin en tottavie usko) , että saisin tietää mitä huominen päivä mahdollisesti toisi tullessaan.

Onneksi se huominen toi tullessaan kuitenkin hyviä uutisia.


Lähimmäisen sairastaminen on varsinaista vuoristorataa, mutta paljon siitä myös oppii. Musta on tullut näiden kokemusten, sekä vuosien aikana hyvinkin vahvasti hetkessä eläjä. Olen oppinut sanomaan lähimmäisilleni ääneen että rakastan, ja että välitän. Rakkaus on hyvin isosti läsnä, kun omista lähimmäisistä puhutaan. Vanhemmillani on erityisen vahva side, ja ovat olleet yhdessä jo yli neljäkymmentä vuotta. Uskon myös, että tuo suhde on tehnyt oman tehtävänsä näistä vaikeuksista selviytymiselle. Siitä olemme myös me lapset saaneet eniten voimaa.


Isä on aina ottanut ensimmäisenä muut huomioon, ja jättänyt itsensä toiselle sijalle. Tulen aina muistamaan eräänkin naistenpäivän, kun olin itse kokenut tosi rankan koettelemuksen, ja palannut äidin sekä isän alakertaan siitä selviytymään. Isä laittoi mulle ja äidille viimeisenpäälle aamupalat ruusuineen, ja siinä hetkessä tiesin, että selviän mistä vain kun mulla on nämä tyypit lähelläni . Uskoin siihen, että jostain varmasti löytyy ainakin edes piirun verran isäni kaltaisia. Ja löytyihän mulle sellainenkin sitten muutaman vuoden päästä.


Olen usein ajatellut isäni sydämen olevan niin täynnä kultaa, että sitä painoa on tuon sydämen aika-ajoin raskasta kantaa. Olen myös usein ajatellut niin, että esimerkiksi Piippiksen diagnoosi oli helpompi hyväksyä, kun on muutaman kerran pelännyt ihan tosissaan oman lähimmäisen sekä rakkaansa puolesta. Kysehän on vaan kehitysvammasta?



Isi ja pappa, we love you! Olen kiitollinen susta.  Sunnuntaina poksautellaan skumpat omille isille sekä omiemme isille! Ovat päivänsä tottavie ansainneet!


IMG_3252






Yleinen

Eka postaus portaalissa Halloween- sekä gaalatunnelmissa

21.51

Tästä se nyt sitten alkaa! Vielä harjoittelen Wordpressin käyttöä, mutta eiköhän tämäkin juttu mulle pikkuhiljaa aukene..

Eilinen oli varsinainen hulinapäivä. Puoliltapäivin lastattiin kaksi vanhinta ipanaa autoon, ja ajettiin Helsinkiin ystäväni Emman työhuoneelle. Emma taikoi mulle tunnissa ihan uskomattoman kauniin maskin, ja auttoi myös H:ta työstämään pääkallonaamaansa hampaat. Ihaillen seurasin Emman työskentelyä, ei se turhaan Suomen mestari ole! Oli hyvä ajatus ottaa lapset mukaan, niin eivät sitten joutuneet säikkymään omia vanhempiansa. Kaikista pienin katseli vähän pitkään (varsinkin isäänsä) kun palatiin kotiin, mutta itkuun asti tuo hämmästys ei yltänyt.

Söin lennossa lautasellisen lohikeittoa, ja jatkoin matkaani kohti Järvenpäätä kaverini Liisan luokse Hiushuone Hemmaan. Liisa loihti mulle upean taideteoksen hiuksiin , ja kylläpä taas kelpasi lähteä vimpanpäälle hienona illanviettoon! On se vaan onni, että kaveripiiristä löytyy tällaisia taitureita!



Indiedays Blog Awards oli kokemuksena kiva,  ja erityismaininta täytyykin järjestäjille antaa SUPERhyvistä tarjoiluista. Yllätyimme sangen iloisesti! Voittoa ei 47 palasta-blogille tullut, enkä tällähetkellä edes tiedä sijoitustani. Taitaa jäädä ikuiseksi mysteeriksi, että pysyinkö tavoitteessani ;)  Lämpimät onnittelut kaikille upeille voittajille ! Oli mahtavaa kisata mukana noin hienossa jengissä.

Illan ohjelman jälkeen hypättiin taksiin, ja matkattiin Tuusulaan ystäviemme Halloween-kemuihin. Aamuun asti tanssittiin, ja tänään olo onkin ollut sen mukainen. Silti ei harmita! Ihanaa oli nähdä rakkaita ja juhlia yhdessä pitkästä-aikaa!





Ehdittiin me lastenkin kanssa vähän Halloweenia juhlistamaan, ja PikkuW sai vihdoinkin kauan haaveilemansa Batman-puvun Prismasta. Perjantai-iltana otettiin yhteenkin, kun nukkumaankin olisi pitänyt Bättiksenä mennä. "Minä en ole W, minä olen Bätmäni!".



Noniin mutta nyt katsotaan, että onnistunko julkaisemaan tämän postauksen..

Kivaa alkavaa viikkoa!

Suosituimmat

Facebook

Instagram