Jännittävän viikon päätös

22.28

Kuluneen viikon aikana on ollut astetta verran raskaampaa hengittää, kuin mitä aikaisempina viikkoina on ollut. Maailmalla on tapahtunut ikävyyksiä, eikä omassa elämässäkään ole jännityksen paikkoja puuttunut (isäni leikkaus). Kaikki on nyt kuitenkin läheisellä hyvin, ja voimmekin tässä vaiheessa huokaista syvään sekä alkaa pikkuhiljaa odotella saapuvaa juhannusta. Myös H:n kesäloma on alkamassa ja se on aivan parasta.

20160619_152149~2

20160619_152148~2


Tänään kävimme sairaalassa viihdyttämässä rakasta pappaa. Piippis on tosi hyvä siinä hommassa, niinkun  näistä utuisista kännykkäkuvista voi ehkä huomatakin. Siinä istui Papan vieressä lauleskellen sekä suloisesti höpötellen. Pappa kysyi leikkisästi, että "Jäätkö tänne papan kanssa?" ja hetkeäkään epäilemättä tyttö vastasi hymyillen "JOO!". Olisi varmasti jäänytkin, jos lupa siihen olisi annettu. Pienin jätettiin hoitoon tämän piipahduksen ajaksi, sillä iso sairaala on vielä jokseenkin hankala miljöö tuon menevän pikkuneidin kanssa.

Aamupäivällä vietettiin myös ihanan serkkupojan 2-vee juhlia, joten hulinaa tästä päivästä ei ole puuttunut. Mikäpä sen mukavampaa tällaisena sadepäivänä!

Olen mietiskellyt paljon blogiasioita viime aikoina. Tulen avaamaan näitä ajatuksia täällä ensi viikolla ihan oman postauksen muodossa.

Ja hei muuten, pysyimme terveenä! Se on super kiva juttu. Toivottavasti myös naapurin poika pysyi :)

Mahtavaa alkavaa juhannusviikkoa kaikille!

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook