Arki

Terkut sairastuvalta!

12.28

Otsikko sen jo kertookin - sitkeä lentsu on kovasti yrittänyt sekoittaa muuten niin kivasti startannutta uutta arkeamme. Itse sairastuin jo 2 viikkoa sitten, mutta vasta kulunut viikko sai rojahtamaan sängyn pohjalle. Olen yskinyt niin lujasti, että keskivartalon lihakset huutavat edelleen "Hoosiannaa". En muista tällaista köhää koskaan aikaisemmin kokeneeni. Jouduin kolmena päivänä opiskelemaan etänä täältä kotoa käsin, sillä järkyttävät yskänpuuskat estivät koulunpenkillä istumisen. 

Kuva: Pixabay
Ilokseni sain kuitenkin suoritettua kaksi kurssia kuluneella viikolla ja whatsappin kautta järjesteltiin tulevia ryhmätöitä sekä jaoimme tehtäviä kolmen opiskelukaverin kesken. Ihan mahtavaa, että tällainen on mahdollista - kiitos siitä nykytekniikan! Torstaina kävin koulussa höpöttelemässä opettajani kanssa ja yhdessä teimme mulle henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Olen ihan super iloinen siitä, että aikaisemmat opintoni sekä työkokemus tuovat hieman helpotusta tähän käynnissäolevaan koulutukseen, ja esimerkiksi pari ensimmäistä työharjoittelua tulenkin suorittamaan tiivistetyssä aikataulussa. Kaikin puolin vaan niin hyvä ja kiitollinen fiilis tästä kaikesta!

Palataan nyt kuitenkin vielä saikkutunnelmiin. Lapsista ensimmäisenä taudin minulta nappasi keskimmäinen, ja yhdessä kundin kanssa sitten viime viikko kröhittiin ja niiskuteltiin. Perjantaina tytöt alkoivat valittelemaan kurkkuansa ja nyt varsinkin Piippis on kovin limainen ja yskäinen. Näin ollen siis ipanoiden osalta syysloma saa jatkoa sairasloman merkeissä - juuri näpyttelin opelle infon Wilmaan. Nyt vaan toivotaan, että tilanne pysyy tällaisena. Olen 2 yötä nukkunut Piippiksen ja W:n kanssa samassa huoneessa, kun välillä esikoisen hengitys tuntuu olevan kovinkin ahtaalla ja se pelottaa minuu. 

Vaikka syksy on tuonutkin tullessaan näitä ikäviä sinnikkäitä liitännäisiä (pöpöt), on se tuonut onneksi mukanansa enimmäkseen hyviä juttuja. Perjantaina saimme nautiskella aurinkoisesta syyssäästä rakkaassa lähimetsässä, ja siellä tallustellessamme eturintamassa joukkoa johdatti suloinen karvainen kummilapsemme. Saimme haukun ensimmäistä kertaa yökylään ja kaikki meni tosi hienosti. Ollaan aivan myyty tuolle tyypille, joka seuraavan kerran tiistaina luoksemme saapuu. Tämä koirakummius on kyllä aivan huippu juttu.


Toivottavasti tulevalla viikolla blogikin päivittyy ahkerammin. Viikonloppuna tulemme juhlimaan Porvoossa Maitokahvimedian pikkujouluja ja luonnollisesti odotan karkeloita kovasti! Yhteisömme instagramissa voi huomiseen asti osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa 2 kutsua tuleviin kemuihin. Kipinkapin osallistumaan siis (@maitokahvimedia) ! ;)  

Täällä käperrytään nyt peittojen alle ja vietellään leppoisaa sunnuntaipäivää lastenleffojen parissa. Tänään ei kiirehditä minnekään ja nyt ollaan vaan - toivutaan ja keräillään voimia!

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!


Arki

Onnelliset koirakummit

19.14

"Minulla on ikävä Taigaa!"

Niin. Tuo suru ei katso aikaa eikä paikkaa. Perjantaina Piippis puhkesi täysin varoittamatta kyyneliin Järvenpään Citymarketin leipäosastolla. Olen tehnyt lapsille selväksi sen, että suru on luonnollinen tuntemus ja tärkeäkin. Se saa näkyä ja kuulua ja se tarkoittaa sitä, että Taiga oli meille kaikille ihan tavattoman rakas ja merkityksellinen. 

Tuon perjantaisen episodin jälkeen jäin miettimään tätä lemmikkiasiaa. Jos taloudellinen tilanteemme sallisi, on hyvin todennäköistä että perheeseemme suunniteltaisiin jo suloista lisäystä. Tuntuu tosi luonnottomalta elää ilman sellaista, kun koko 33-vuotisen elämäni ajan rinnalla on tassutellut jonkinsortin karvakaveri jos toinenkin. Toisaalta nyt kun mun opinnotkin ovat startanneet, olisi tämä ajankohtana vähän huono lähteä uutta pentua kouluttamaan. 

Hetken aikaa tuumailtuani, sain hassun ajatuksen. 

Laitoin Facebookissa We <3 Kerava-ryhmään ilmoituksen jossa kerroin perheestämme ja siitä, että olisimme todella halukkaita ottamaan karvaisen kummilapsen tästä lähistöltä luoksemme aina silloin tällöin. Sain lukuisia viestejä ja jouduin stoppaamaan tuon haun alle tunnissa. 

Jo seuraavana aamuna saimme suloisen vierailijan kotiimme, kun 8 kuukauden ikäinen Leonberginkoira Ryti tuli tutustumiskäynnille. Alkuun lapsia vähän jännitti, mutta hyvin pian tottuivat sangen innokkaaseen ja pusuttelevaan jätkään. Haukku oli silminnähden suunnattoman ihastunut ipanoihin ja kun Ryti oli lähtenyt pois, jäljelle jäänyt ikävä oli aistittavissa kotiseiniemme sisäpuolella vahvasti.


"Minulla on ikävä Taigaa, tuleeko Jyti huomenna meille?" 

Näihin sanoihin saimme sunnuntaiaamuna sitten herätä, ja iloksemme Ryti tulikin jo tänään harjoittelemaan meidän hoitolapsena olemista! Kaikki meni tosi hienosti ensimmäisen 10 minuuttisen jälkeen, kun koira oli hetken saanut rauhassa ikävöidä emäntäänsä. Ipanat kikattelivat, kun Ryti nuuskutteli ja suukotteli häntä heiluen. Varmuudenvuoksi päätimme tänään vielä pitää valjaita koiran päällä, että mahdollisen pattitilanteen sattuessa koirasta saisi hyvän otteen - koskaanhan ei voi olla liian varma. Mulla on nyt kyllä kuitenkin vahva luottamus siihen, että tästä meidän osa-aikaisesta adoptiohauvasta tuli kertarysäyksellä perheenjäsen. Niin kivasti meillä tänään meni.


Aamulla koko kolmikko istui keittiön ikkunan ääressä ja odotti malttamattona Rytiä saapuvaksi.



Käytiin myös näyttämässä kundille vähän tulevia "huudeja". Hyvin tarmokkaasti hää siinä sitten reviiriä merkkailikin ja naapuruston koirakaveritkin tulivat osittain jo tutuiksi. Haukku tulee jatkossa viettämään meidän luona neljän viikon hoitojaksoja, kun emäntä tekee pitkiä työpätkiä toisaalla. Me olemme ihan hirmuisen onnellisia tästä iloisesta tapahtumasta. Mm. tulevana jouluna meillä on täällä kotosalla ihan tooosi suloinen jättiystävä.

Huomasin viikonloppuna, että koirakummeille on kovasti kysyntää. Suosittelenkin siis kaikkia asiasta oikeasti kiinnostuneita olemaan tyrkyllä tähän pestiin, vaikkapa juuri Facebookin ryhmissä.
 
Mulla viikon kestänyt flunssa on äitynyt nyt aivan infernaaliseen yskään ja äänikin on vielä kadoksissa. Toivottavasti huomenna olisi jo vähän helpompaa, sillä vatsalihakset ovat aivan järkyttävän kipeät tästä jatkuvasta köhimisestä. 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!



Arki

Uusi arki

10.34

Palaanpas vielä hetkeksi maanantai-aamun tunnelmiin. Olin juuri keittänyt aamukahvin ja valmistautumassa hyvin henkilökohtaisen postauksen kirjoittamiseen. Kuvat olin ehtinyt jo räpsiä ja tietokone heräili ruksuttaen. Siinä hetkessä puhelimeni soi ja sain tiedon seuraavana päivänä alkavista opinnoista - päivän postauksen luonne ja fiilis muuttui merkittävästi.

Olin jo muutaman päivän pohdiskellut, että haluanko täällä blogissa paljastaa alakuloni, jonka olin jo tovin pelännyt äityneen jopa lievään masennukseenkin asti. H:n kanssa olimme jutelleet aiheesta jo paljon ja muutamalle ystävälleni olin jo "luvannut" käydä jututtamassa paikallisen päivystyksen lääkäriäkin. 

Minkälaisia nämä tuntemukset olivat sitten, saattaa joku nyt pohdiskella? Tyhjyyttä. Ilottomuutta. Yritin useasti pohdiskella, että mikä minut saisi piristymään, mutten yksinkertaisesti keksinyt mitään sellaista tekijää. En jaksanut innostua mistään ja kaikista onnellisimmillani olin, kun sain vetää peiton korviin ja ummistaa silmäni. Aamuisin vastaavasti olikin sitten taas vaikeaa nousta ylös ja aloittaa päivän hommat täällä kotona. Mikä pahinta, koin myös valtavan huonoa omaatuntoa siitä, että tunsin näin - olihan mulla kolme maailman suloisinta ipanaa!

Tämä olotila oli siis jatkuva, mutta ilmeni aaltoillen. En tarponut siellä pohjamudissa ihan koko ajan, mutta päivittäin kuitenkin ja useasti. 


Kun tiistaina sitten innokkaana opiskelijana tepastelin kouluun, muuttui tilanne hyvin merkittävästi ja nyt voin rehellisesti sanoa, että en ole aikoihin voinut näin hyvin. Tuntuu ihan hassulta, että fiilis muuttui näin nopeasti ja isosti! Nyt totta vie oli mun aikani stopata kotiäitiys ja saada suunta elämälleni! Tämä oli parasta koko perheelle. Oli huojentavaa huomata, että kyse ei ollut masennuksesta, jota tosiaan ehdin jo epäillä. Kyse oli ehkä enemmänkin jonkinsortin ahdistuksesta johtuen siitä, etten ollut löytänyt paikkaani. Lähetetyt työhakemukset eivät tuottaneet toivottua hedelmää ja koulustakin irtosi vaan varapaikka. Ehkä jollain tasolla koin, että minusta ei enää näiden kotona vietettyjen vuosien jälkeen ole mihinkään, enkä kelpaa.

Tällä viikolla on ollut ilo huomata, että minähän hitsi vie pärjään! On ollut helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja koulun aloitus on tuntunut sopivan kevyeltä. Eilen sain vahvistuksen sähköpostiini, että ensimmäisen harjoittelupaikankin sain (mun mielestä) parhaimmasta mahdollisesta paikasta meidän pitäjästä - ennen joulua tulen suorittamaan pk-harjoittelun yksityisessä taidepäiväkodissa. 

Lastenhoidolliset kuviot ovat menneet tällä viikolla ihan mukavasti, kun isi on viettänyt iltaviikkoa töissä. Mummi on tarvittaessa rientänyt apuun ja siitä olen kiitollinen. Häntä varmasti tulemme tarvitsemaan jatkossakin vielä ainakin siihen asti, kunnes tuo pienin menee päiväkotiin. Ensi viikolla mulla on koulua muutamana päivänä, mutta lapset viettävät syyslomaa kotosalla. Pehmeä lasku siis siinäkin mielessä jatkuu vielä tovin. 

Mekko: Tauko Design
 Tänään vietän etä-päivää ja päätimme H:n kanssa pitää Piippiksen kotona. Olen itse kolmatta päivää todella kovassa flunssassa (se ei kuitenkaan ollut este kouluun menemiselle) ja tämä lepopäivä tuli kyllä tarpeeseen. Myös lapset niiskuttelevat ja Piippiksellä on muutenkin ollut vähän rankka viikko eskarissa. Neiti kuulemma on reagoinut poikkeuksellisen voimakkaasti muiden lasten ääniin ja kulunut viikko on ollut luokassa hieman levoton. Piippiksen ääniyliherkkyys on ollut meilläkin tiedossa, mutta nyt täytyy vaan toivoa että tämä oireileminen on joku ohimenevä vaihe - yleensä niin on. Kotona neiti on ollut iloinen oma itsensä, joten en ainakaan vielä olisi huolissani tuosta reagoimisesta. Juuri nyt leikkii kotileikissä sisarustensa kanssa ja meininki on hyväntuulista. 

Viikonloppu häämöttää oven takana. Mitähän kivaa sitä keksisi?



Arki

Iloinen yllätys maanantai aamussa

10.12

Uusi viikko alkoi tänään kera pienen yllätyksen. Sain puhelun hakemastani opinahjosta, että minulle olisi tarjolla vapaa paikka koulunpenkillä - alkaen huomisesta. Hain siis aikuiskoulutukseen, johon oli tarjolla 6 aloituspaikkaa ja viikko sitten sain kirjeen, että olen ensimmäisellä varasijalla. Perjantaihin asti elin jonkin sortin valmiustilassa, että puhelu mahdollisesta opiskelupaikasta saattaa tulla, mutta aamuinen soitto tänään tuli kyllä aivan puun takaa. Pääsykokeissa oli paikalla sellaisia ihmisiä, jotka hakivat kouluun jopa kuudetta kertaa jo ja olin aivan varma, että kaikki 6 sisäänpäässyttä ottavat paikan vastaan.


Nyt sitten vaan käytännön asiat kuntoon ja penaaliostoksille! 

Olen ehkä jopa vähän kauhuissani. Arki muuttuu jälleen kerran hyvin merkittävästi, ja nyt on tullut mun aikani lähteä ihmisten ilmoille kuuden vuoden kotoilun jälkeen. Mulle se on pelottava asia, mutta toisaalta masunpohjaa kutittelee ihan kivallakin tavalla. Tietysti päällimmäisenä ajatuksena tämän kaiken keskellä on nyt se, että miten saamme arjen toimimaan, kun se aika-ajoin on ollut vaikeata jo nyt, vaikka toinen meistä on ollut kotona lapsia kuskaamassa ja hoitamassa?! 

Pakkohan tässä nyt kuitenkin on vaan uskoa siihen, että kaikki järjestyy ja elämä lähtee soljumaan eteenpäin omalla painollansa. Ja vaikka tietyt asiat mua nyt huolettaakin, niin varmaa on myös se, että tätä mä juuri nyt tarvitsinkin. Olen nimittäin viime aikoina kokenut useasti pientä alakuloakin syystä, että perheemme tulevaisuus on ollut jo liian pitkään täysin auki. Nyt sille löytyi jokin järkevä suunta, ja tunnelin päässä näkyy valoa. 

Huomisesta eteenpäin olen siis äitiyteni lisäksi myös opiskelija, ja toivottavasti nyt on tullut mun aikani saattaa hoitoalan opinnot loppuun asti. Tällä hetkellä ajatuksenani on, että jonakin päivänä saan työskennellä joko kehitysvammaisten tai vanhusten parissa, mutta aina on tietenkin mahdollista että ajatukset opintojen aikana vielä muuttuvat. Nyt mennään päivä kerrallaan ja katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan!

Sain juuri lukujärjestyksen sähköpostiin. Alan pikkuhiljaa innostumaan tästä ihan tosissani, kun alkujärkytys alkaa jäämään taka-alalle.. :) 

Yllätyksellistä alkanutta viikkoa kaikille!


Arki

Kirjastossa on kivaa!

10.12

Kuluneen kuukauden aikana arkeemme on iskostunut yksi viikoittainen rutiini, josta lapset pitävät hyvin määrätietoisesti ja päättäväisesti kiinni. Toisinsanoen muistuttavat meitä vanhempia topakasti, jos emme tätä piipahdusta ota puheeksi.

Ipanat ovat ihastuneet kaupunkimme kirjastoon kovasti, ja tämä on tietysti tosi hyvä asia ihan jo siksikin, että kyseessä on täysin maksuton huvi sekä ajanviete. Poika ryntää yleensä ensimmäisenä valitsemaan uuden pelin pleikkariinsa kun taasen Piippis kipittää kikattaen jo tutuksi tulleen rundinsa lastenosaston hyllyjen välissä - pysähtyen Tammen kultaisten kirjojen kohdalle. Pienin suuntaa yleensä suorinta tietä valitsemaan uutta iltasatua itsellensä. Yleensä mukaan valikoituu ulkonäoltänsä neitiä viehättävä kirja, ja viimeksi kotiin tuotiin sydämenmuotoinen suukkokirja. Se olikin kyllä loppujenlopuksi aivan tavattoman suloinen kirja - "Jokainen tarvitsee suukkoja". Kirjassa suloiset eläinhahmot kertovat, miksi suukot ovat tärkeitä ihan jokaiselle, niin pienille kuin isoillekin.
 

Piippikselle on muodostunut selkeä toimintamalli kirjastopiipahduksen aikana. Lastenkirjojen luona hän valitsee yhden kirjan, istahtaa pienen pöydän ääreen ja alkaa äänekkäästi lukemaan teosta. Eilen oli Miekkosen vuoro. Iltalukemisiksi valikoitui kuitenkin jo menneiltä vuosilta tuttu Tomppa-kirja, joka jo ajat sitten on ison kulutuksen vuoksi omasta hyllystä kadonnut sivujen irrotessa ym.   

Ja vihdoinkin! Vihdoinkin poika löysi hyllystä kauan odottamansa Indiana Jones Lego-pelin! Me vanhemmat olemme kovin iloisia siitä, että näitä pelejä pystyy lainaamaankin nykyään. Usein tuo viikko riittää oikein hyvin, ja sitten peli alkaakin jo vähän kyllästyttämään. Säästämme piitkän pennin, kun jokaista kiinnostavaa peliä ei tarvitse ostaa omaan hyllyyn.


Onnellisena kipitimme eilen takaisin autoon, ja jokaisella ipanalla oli valitsemansa tuote tiukasti hyppysissään. Pienenä bonuksena kurvasimme vielä Hesburgerin kautta kotiin, ja illalla peittojen alle uinahtivat tyytyväiset ipanat. 

Jälleen kerran on vaan pakko todeta tuo jo tutuksi tullut lausahdus: On ihanaa kun (ainakin vielä toistaiseksi) arjesta on niin kovin helppoa tehdä mielekästä näille omille pienille. Olen tässä samalla itsekin löytänyt kirjaston viehätyksen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen, ja viime viikkojen aikana matkaani on tarttunut mm. nuotteja. Lukemiselle mulla ei vieläkään riitä tunnit, mutta senkin aika tulee varmasti vielä..

Tällaisia hulinoita tänään. Me lähdetään nyt hakemaan Piippistä eskarista kotiin!



Arki

Rohkeutta ja unelmia syksyyn (+mahtava ale-koodi x 2)

15.54

Äitiys on koulinut minusta vahvemman. Urheamman. Jopa rohkeamman. Siitä nautin, ja näitä piirteitä itsessäni haluan vaalia sekä kehittää jatkossakin. Olen myös äitiyteni myötä luvannut itselleni aikaa. Aikaa kaiken arjen ulkopuolella, ihan vain minulle.


En olisi kuusi vuotta sitten ikuna voinut uskoa, että tulen vielä jonakin päivänä tarttumaan puhelimeen ja varaamaan itselleni retriitin - vain minulle! Vaan niinpä kuitenkin tapahtui. Inspiraationa mulle tähän tempaukseen toimi ensi viikonloppuna järjestettävä Rohkeutta ja unelmia-hyvän olon viikonloppu Köketin henkeäsalpaavan upeissa puitteissa Porvoon vanhassa kaupungissa.


 "Luvassa keskusteluja, hiljentymistä, lempeitä harjoituksia, joogaa ja rakkaudella tehtyä ruokaa. Viikonloppu etenee Jani Toivolan luennoilla sekä yhteisiä keskusteluja ja harjoituksia tekemällä. 

 Aamut aloitetaan kevyellä rentoutuksella. Molempina päivinä nautitaan palauttavasta joogaharjoituksesta mielettömän Kirsi Tikan johdolla. Viikonlopun ruokatarjoilusta ja illallisesta vastaa suosittu Cafe Köket. Illallisen jälkeen on mahdollisuus rentoutua saunassa ja ulkopaljussa Akseli Gallen-Kallelankin kotitalona toimineessa tiloissa tähtiä tuijotellen."

 Taivas maan päällä toisin sanoen - ainakin tämän vähän väsähtäneen ja stressaantuneen äidin mielestä.


Olen yrittänyt venkslata ja muutella aikataulujani niin, että pääsisin tämän retriitin kokemaan ja paikanpäälle voimaantumaan, mutta valitettavasti tuleva viikonloppu on niin täynnä jo ajat sitten lukkoonlyötyjä suunnitelmia, etten Porvoon kurssille pääse.

Siksipä siis haluammekin tarjota yhdessä Maitokahvimedian sekä Cafe Köketin kanssa lukijoillemme vikat paikat ryhmästä -50% alella! Kannattaa olla super nopea, sillä paikkoja on jäljellä enää muutama! Alekoodi on Koket50. Tämä on elämäsi tilaisuus kokea, mitä laadukas retriitti saa sinussa aikaan.


 Näitä kuvia katsellessa voi jo helposti kokea tulevan viikonlopun tunnelmaa. Villasukkien alla kivasti nariseva lautalattia. Masu täynnä hyvää ruokaa. Levännyt ja rentoutunut keho sekä mieli. Täydellinen startti pimeimmän vuodenajan vastaanottamiselle.






Jos tämä retriitti ei sovi aikatauluihisi, niin vinkkaanpa vaihtoehtoisesti vielä Superwood festarista, joka järjestetään 20.-22.10.2017 Helsingin Hotel Rantapuistossa. Tämä ei ole retriitti, mutta vaikutukset arjessa väsähtäneelle lienevät hyvin samankaltaiset - sangen positiiviset siis.

Ivana Helsingin tuottaja Pirjo Suhosen sanoin: 

"Kyse on ainutlaatuisesta kulttuurifestarista syksyisessä Helsingissä. Aikuisille on tarjolla helppo viikonloppuloma, jossa voi kokonaisvaltaisesti ja miellyttävästi nauttia hyvästä musiikista ja sisällöstä, ystävistä, ruoasta ja juomasta". 

Pähkinänkuoressa tapahtuma tarjoaa siis ajankohtaista musiikkia, puhetta, kuvataidetta sekä kasvisruokaa - näistä asioista kiinnostuneille. 

Superwood festareiden tunnelmissa me ajattelimmekin H:n kanssa varastaa syyslomasta pienen siivun parisuhteellemme ja karata hetkeksi merellisen Helsingin maisemiin. Jälleen kerran Cafe Köketin omistaja Arla Joensuu sekä Ivana Helsingin Pirjo ja Paola viskaavat meitä kaikkia alennuksella! Koodilla KOKET20 saamme jokainen, sekä sinä että minä, tuon 20%:n alennuksen joko yhden tai kahden päivän lipuista.



On niin kovin tärkeää antaa itselleen aikaa. Sain viikonloppuna henkilökohtaisen muistutuksen siitä voimakkaan migreenikohtauksen kautta. Kiireessä on vaan pakko myös osata rentoutua ja nauttia. Nollata stressilevelit. Jokainen varmasti löytää keinonsa toteuttaa näitä asioita omalla tavallaan, mutta olen silti hyvin iloinen saadessani vinkata näistä kahdesta tapahtumasta teille kaikille. Syksy on paljon muutakin, kuin hektistä arkea päiväkotiaamuineen ja rutiineineen. Nauttikaamme siis myös tästä vuodenajasta ja sen tarjoamista tapahtumista ympäri Suomen!

leluja

Onni-Nalle

16.31

Meillä on ollut suloinen vieras ihastuttamassa viikonloppuamme. Tärkeä tyyppi, jota jo tovi odoteltiinkin. W:n kerhossa arvotaan joka perjantai joku lapsi, joka saa viedä Onni Nallen kotiinsa vierailulle ja viikonlopun touhuista sitten kirjoitellaan yhteiseen kirjaan kuulumisia. Meidän perhettä lykästi toissapäivänä.

Hauskaa seurata, miten hellästi lapset tuota pehmolelua hoitavat ja kuinka ottavat asiakseen hänestä huolehtimisen sekä hänen viihdyttämisen. Heille Onni-Nalle todella on ihan oikea vieras.

<3


"Perjantai oli onnellinen päivä, kun kauan odotettu Onni-Nalle saapui luoksemme viikonloppuvieraaksi. Ensimmäisen yön Onni-Nalle nukkui W:n pikkusiskon kainalossa ja seuraavan yönsä hän nukkui turvallisesti kettu-repussa jonne uinahti mummulareissun jälkeen. Viimeinen yö uinuttiin Wäinön turvallisessa kainalossa. 

Onni-Nalle on keinunut lasten kanssa voimistelurenkaissa sekä kiipeillyt puolapuissa. Lapset tekivät hänelle myös sushia ja se maistuikin Onnille. Kumpienkin isovanhempien luokse nallukka pääsi myös kyläilemään. 

Onni ja lapset ovat yhdessä katselleet piirrettyjä telkkarista ja ulkoiltukin on. Luimme Onni-Nallelle Nille Nalle kirjaa iltasaduksi ja W:n pikkusisko soitti hänelle myös rumpua. Palloakin yhdessä heittelimme. 

Meillä oli kiva yhteinen viikonloppu ja Onni on lämpimästi tervetullut luoksemme jatkossakin."

Blogiyhteistyö

Helppoa ja hauskaa kirppistelyä kotisohvalta käsin

17.14

Olen parhaimmillani jo 6 vuotta säilönyt kaapeissani lukuisia lastenvaatteita, joita en yksinkertaisesti ole malttanut viedä kirppikselle myyntiin tai antaa pois. Näille tunnearvon omaaville vaatekappaleille on yleensä tyypillistä se, että vaate on ollut lapsellamme päällä jossain ikimuistoisessa hetkessä, se on saatu lahjaksi tärkeältä henkilöltä ja melkeinpä aina kyse on myös vähän laadukkaamasta tavarasta.

Haaveilemamme lapsiluku on nyt täyttynyt ja kuluneen vuoden aikana olen useasti pyöritellyt seuraavanlaisia kysymyksiä sekä ajatuksia päässäni :

 Säilytänkö nyt ihan oikeasti näitä vaatepinoja kaapissani pölyyntymässä vain siksi, koska en osaa päästää niistä irti? Ja kun tosiaan muutaman näistä mekoista olen lahjaksikin saanut, niin haluanko sellaisia ylipäänsä edes laittaa myyntiin? Tavallaan vähän hassuja ajatuksia nämä , sillä kuka niistä vaatteista siellä kaapinperällä ihan oikeasti nauttii edes? Näiden ihanuuksienhan tulisi päästä uusiokäyttöön ja elämään muiden pienten suloisten menossa mukana? Kauniin vaatteen tulee saada näkyä ja ihastuttaa!


Tarpeeksi pitkään kun asioita pohdin, pääsin ajatusteni kanssa tasapainoon. Jatkossa tulen säästämään jokaisesta koosta muutaman kauniin vaatteen mahdollisille lastenlapsilleni (huh hassu ajatus), ja loput laitan sen enempää tunteilematta jakoon niitä tarvitseville. Mun kaapeissani ei valitettavasti ole tilaa nyt toisenlaisille ratkaisuille. Aika aikansa kutakin ja sitten hyvä kiertoon eikös niin?

Päätöksenteko oli lopulta todella helppoa, kun kohdalleni osui juuri se oikea väylä myydä nämä rakastamani lastenvaatteet.

 Oletteko koskaan kuulleet Zadaa sovelluksesta? Minä en nimittäin ollut vielä viikko sitten, sillä tutustun kaikeen tällaiseen aina reilusti jälkijunassa. Viikonlopun aikana kuitenkin ystävystyin lämpimästi tämän kyseisen sovelluksen kanssa, ja voi jestas kuinka innostuinkaan! Hetkessä facebookin kirppikset jäivät historiaan vaatteiden osalta (ainakin myyjän näkökulmasta), ja yhtäkkiä kuvien lataileminen yksitellen kansioihin tuntui jopa hämmentävän hankalalta toiminnalta. Zadaahan voi räpsäistä kännykän kameralla suoraan kuvan, ja aikaa ilmoituksen tekemiseen menee n. minuutti (kun sovelluksen lataus ja rekisteröityminen on suoritettu). Tuotteita voi latailla siis sitä mukaa myyntiin, kun niitä ilmaantuu vapaille markkinoille - esimerkiksi vaatekaapin siivouksen yhteydessä! Nerokasta.



Zadaassa on aikaisemmin voinut kaupata aikuisten vaatteita sekä asusteita, mutta nyt uutena juttuna mukaan ovat päässeet myös lasten ja vauvojen vaatteet. Tarjolla on paljon laadukasta sekä hyvännäköistä tavaraa, ja feikkituotteiden kanssa noudatetaan ehdotonta nollatoleranssia. Myyntiprosessissa myyjä saa rahansa vasta sitten, kun ostaja on kuitannut tuotteen olevan luvatun kaltainen. Kunhan vain kaikki osapuolet toimivat rehellisesti, homma toimii kuin tanssi.  Osoitettaan ei kenenkään tarvitse vaihtaa vieraan henkilön kanssa, koska postitus tapahtuu myös näppärällä Zadaa-paketilla. Neljän euron kiinteään hintaan voi postittaa kymmeneen kiloon asti tuotteita Matkahuollon toimipisteeseen. 

Itsehän klikkasin välittömästi naisten osastolle, ja tilasin kauan haaveilemani Army-takin syyskäyttöön. Vaikka olen etsinyt (silloin harvoin kun kaupoille eksyn), ei sellaista ole vastaani kaupoissa osunut. Nyt se sitten kuin taivaasta tupsahti mun silmilleni kirppissovelluksessa, joten vaihtoehtoja ostamatta jättämiselle ei jäänyt. Se muistuttaa aika paljon tuota takkia, joka Piippiksellä on tuossa alhaalla näkyvässä vanhassa instagram kuvassa. Samaisen takin laitoin muuten myös myyntiin omille Zadaa-sivuilleni.

Kuvan Molo Kidsin ruutupuku mulla myynnissä Zadaassa ja samoin Piippiksen päällä oleva Name Itin takki.
Suosittelen erittäin lämpimästi testaamaan tätä suomalaista kirpputorisovellusta jos et sitä vielä ole tehnyt - ja vaikka se vähän arveluttaisikin. Itse yllätyin todella hyvälaatuisesta ja laajasta valikoimasta, sekä sovelluksen helppokäyttöisyydestä. Kaikkia kivoja pikku bonusylläreitä löytyy pikkuhiljaa, kun Zadaa tulee tutummaksi. Ihan tässä kuulkaas koukkussa nyt ollaan, sen tunnustan!

 Sovelluksen voi käydä lataamassa puhelimeensa osoitteessa https://zadaa.co/ ja koodilla MAITOKAHVI jokainen teistä saa 10 e shoppailurahaa käyttöönsä. Tuo summa sitten vähennetään kassalla automaattisesti (50% ostosten hinnasta). 

Ja vielä! Sikäli mikäli sinulla on jo tämä sovellus valmiiksi ladattuna, niin suosittelen päivittämään sen, jotta lastenvaateosio tulee näkyviin. 

Siivoan huomenna oman vaatekaappini, ja todennäköisesti laitan silloin myyntiin myös ison kasan naistenvaatteita koossa XS-S.  Ja ihan vaan siksi, koska se on niin kivaa ja helppoa! Myös lastenvaatteita tipahtelee tasaiseen tahtiinsa sitä mukaa, kun pieneksi jäävät. 

Tervetuloa tiirailemaan! Minun putiikkini löytyy helpoiten discover-osiosta, silmä ikonin alta. Skrollailkaa alaspäin ja kun bongaatte tutun jengin, niin klikatkaa. 

Shoppailemisiin!

*Yhteistyössä Zadaa

parisuhde

Lasten järjestämä vapaailta vanhemmille

18.53

 Voi tätä energian määrää! Auringon sekä pitkien yöunien ansiosta, tämä päivä on ollut hyvin HYVIN onnistunut. 


Heräilimme puolenpäivän jälkeen H:n kanssa, söimme rauhassa kahdestaan aamupalaa ja kävelimme  sen jälkeen täydellisessä syyspäivässä mummin sekä papan luokse ipanoita hakemaan. Siellä meidät vastaanotti onnellinen kolmikko. Sangen kivaa oli ollut heilläkin kuulemma.


Teimme sitten pienen pyrähdyksen paikalliseen Tokmanniin, ja hetken mielijohteesta päätin ostaa kanervia sekä ryhtyä myöhemmin iltapäivällä puutarhahommiin. Puuhastelimme pihalla koko jengin voimin, ja aurinko lämmitti ihanasti. Jokaisella oli joku oma projekti käynnissä ja kaikki viihtyivät. Yritin löytää tytöille omat pienet haravat kaupasta, mutta valitettavasti sellaisia ei ollut myynnissä. Täytyy jatkaa metsästämistä huomenna.

Muutaman kesäkukan jätin vielä kukkalaatikoihin, mutta jätesäkillisen verran sain kerättyä vanhoja kuivaneita kukkia sekä haravointijätettä roskasäiliöön. Onhan se vähän hölmöä tässä vaiheessa haravoida, sillä suurin osa lehdistä on vielä puissa. Toisaalta mulle haravoiminen on yksi parhaimmista terapiamuodoista ja nautin siitä kovasti. Win win.


Kynttilävarasto sai myös täydennystä, ja tänään ajattelin illalla laittaa ensimmäiset lyhdytkin etupihalle loistamaan. Ei tämä alkanut pimeys mua enää juurikaan edes ahdista - oikeastaan fiilis on melkeinpä päinvastainen jo.


Tuleva viikko on täynnä jännitystä ja myös yhden kivan yhteistyöprojektin tulen julkaisemaan täällä blogissa keskiviikkona. Kyse on omasta henkilökohtaisesta blogiyhteistyöstä, jonka tiimoilta on tullut tehtyä hommia nyt viikonloppunakin hieman. Mutta siitä pian lisää!


Lapset siis neuvottelivat itse kuluneen vuorokauden yökyläilyn isovanhempien kanssa, ja meillä oli eilen jopa vähän outo olo, kun mitään suunniteltua menoa illalle ei ollut. Kävimme kuitenkin syömässä Helsingissä ja junailimme sen jälkeen takaisin kotiin - ihan vain olemaan. Lauloin tunteella ja lujaa, soitin pianoa ja järkättiin me H:n kanssa myös jonkin sortin rumpu battle meidän afrikkalaisella rumpusetillä. Heh. 

Kiitos rakkaat muruset tästä happihypystä - taisimme kaikki sellaista tarvita! Kiitos myös mummille ja papalle ipanoiden yökyläilyehdotuksen hyväksymisestä sekä lasten hyvästä hoidosta.

<3

alaskanmalamuutti

Yhdessä jälleen

17.54

 On tämä ollut hurjan raskas kaksiviikkoinen. Taiga on piipahtanut useaan otteeseen unissa ja yhä edelleen saattaa jätskin jämät tai kurkun kantapala lentää lattialle, ennen kuin sitten suru ja todellisuus valtaa mielen. 

Tänään sain viestin puhelimeeni, että Taigan uurna on saapunut eläinlääkäriasemalle, ja että se on noudettavissa sieltä. Etsimme lasten kanssa kuviemme seasta muutaman otoksen rakkaasta haukusta, ja minä kiipesin nuo kuvat valmiiksi takan päälle odottamaan. Yllätyksekseni huomasin, että H oli laittanut sinne jo Taigan kaulapannan myös. Pitelin tuota pantaa hetken aikaa hyppysissäni ja tirautin kyyneleen jos toisenkin. 


Aamulla roskia viedessä huomasin etupihamme pienten kivien joukossa katkeransuloisen yllätyksen. Möhliksen pohjavillaa oli lentänyt tuulen mukana jostain jemmasta juuri siihen, minun eteeni. Jätin tuon tupon etupihan kivikkoon elämään omaa elämäänsä, sillä meillä on muistojen laatikossa pehmoista möhlömuutin villaa jo valmiiksi talletettuna.


Kun H kantoi sylissään tuon kauniin valkean uurnan sisään, minut valtasi suuri rauha ja levollinen olotila. Nyt meidän perheemme on taas kokonainen!


Ajatuksenamme oli joskus, että hautaamme rakkaan karvaisen perheenjäsenemme
 Pukaron sukutilalle, sitten kun aika koittaa. Taiga viihtyi kyseisessä paikassa kovasti ja olenhan hänet naapuripitäjästä Lapinjärveltä aikanaan hakenutkin. Yhteisen taipaleemme loppumetreillä mulle tuli kuitenkin vahva tunne siitä, että haluan koirani olevan perheensä lähellä kuoleman jälkeenkin  - teimme siis lopullisen (ja aika kalliin) päätöksen tuhkaamisesta. Tämä on päätös, jota en koskaan tule katumaan. Sen tiedän. 

Lapset pettyivät silminnähden, kun Taiga ei tullutkaan kotiin sellaisena kuin mitä he ajattelivat. Vaikka kuinka tilannetta olemme yrittäneet selittää, on se vaikea pienen ihmisen ymmärtää. Juttelimme tänään asiasta pitkään ja kun näkivät tuon uurnan, niin minusta tuntuu että todellisuus aukeni myös heille hieman realistisemmin. 

Kerroimme, että ikiuneen nukahtamisen jälkeen Taiga muuttui lämmöksi, savuksi ja energiaksi ilmaan. Ja että tuossa valkoisessa ruukussa on se, mitä Taigasta jäi tänne maan päälle. Taiga elää meidän muistoissamme ja katselee meidän touhuja tuolta takan päältä sekä myös pilven reunalta.

Tämä oli meidän keinomme selvitä ja selittää lapsille tämä vaikea vaihe elämässämme. Uskon, että selvisimme ihan hyvin kuitenkin.

"Me mennään kirjastoon. Äiti jää tänne Taigan kanssa"

"Äiti, aika harmi että se Taiga jo kuoli. Mutta oli aika kiva saada se tänne takas!"

-Pikku W 

Reissussa

Telttaretki olohuoneessa

14.29


Viikko sitten lunastimme lapsille tehdyn lupauksen telttaretkestä (joka valitettavasti jäi huonon kesän vuoksi ulkona toteuttamatta), ja kasasimme neljän hengen Jotoksen olohuoneeseemme. Kolmikko nukkui koko viikonlopun sulassa sovussa keskenään ja myös me vanhemmat saimme himpun verran rauhallisemmat yöunet, kun saimme kaksin uinua.


Tämä sisätiloissa toteutettu retki osoittautui niin suureksi menestykseksi, että myös kulunut viikonloppu startattiin telttaa kasaillen ja sipsejä mussuttaen. Siellä ne jälleen kerran uinuivat 2 yötä yhdessä ja vaikka me vanhemmat katsoimmekin telkkaria melkein vieressä, kuului suloinen kuorsaus triona teltan uumenista eikä kenenkään tuutimista tuo television vaimea ääni haitannut.


 Nämä omat rakkaat ipanat on kyllä ainakin vielä toistaiseksi todella helppo tehdä onnelliseksi - pienellä vaivalla! Saas nähdä, että tuliko tästä nyt meidän perheelle vähän pidempiaikainenkin traditio?! Varma viikonlopun merkki kenties?


Sattuipa muuten myös sillä tavalla, että keskimmäisen ensimmäinen hammas irtosi suusta telttapainin lomassa. Hammasta ei koskaan löytynyt eli se todennäköisesti humpsahti hulinassa masun uumeniin. 


Uusi viikko alkoi jännittävästi pääsykokeiden merkeissä ja ensi viikolla sitten selviää, että mahduinko kuuden uuden onnellisen aikuisopiskelijan joukkoon. Jos mahduin, niin pian aloitan lähihoitajan opinnot ja toivottavasti pokkaan jossain vaiheessa ihan oikean ammatin itselleni. Saas nähdä nyt sitten..

Värikästä viikon alkua kaikille!

47 palasta

6-vuotias 47 palasta

0.00

Luvassa akuuttia tajunnanvirtaa. Pahoittelenkin siis jo heti alkuunsa pitkää sekä poukkoilevaa tekstiä.
 

Eilen sen siis yhtäkkiä oivalsin..

 4.9 tuli kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun ensimmäisen postaukseni tänne blogiin julkaisin. Sen kunniaksi käytin koko eilisen illan vanhoja tekstejä lukien -  ja niiskutellen tietysti niin kuin nyt arvata saattaa. Ainuttakaan postausta en muokannut, saatika poistanut. Olenhan aina ollut sitä mieltä, että menneisyys sekä kehitykseni kirjoittajana saa näkyä täällä niin tänään, kuin myös blogini elämänkaaren viimeisessä hetkessä. 

Voi miten paljon olisin unohtanut näiden rakkaiden (mutta hieman "sumuisten") vuosien varrelta tärkeitä asioita sekä tapahtumia, ellen olisi niitä tänne blogini sivuille tallentanut! Onkin siis aivan pakko tässä välissä taputella omaa päätäni ja todeta : "Hienoa Agu että uskalsit ja ryhdyit!".

Blogin vanhojen tekstien asettelu on tässä yhteisöjen välisten muuttojen aikana vähän kärsinyt, mutta sisältö muuten on onneksi pysynyt alkuperäisenä. Itse olen tyytyväinen myös siihen, että olen aikasta kivasti saanut pidettyä kiinni alkuvuosien tunnelmasta, vaikka kuluneet vuodet sekä kävijämäärien kasvu onkin tuonut mukanansa tietynlaisia paineita. Pikkulapsiarki kotona "omassa kuplassa" on tietysti hyvin erilaista kuin esimerkiksi se arki, johon nyt pikku hiljaa opettelemme - toisinsanoen kiire näkyy myös blogin puolella. Elämä vie mennessään ja se on (ja sen pitääkin olla) aistittavissa myös täällä.

Mutta vooi hitsi vie, on tämä kyllä aikamoista vuoristorataa ollut! Olen meinannut heittää hanskat tiskiin useasti, mutta seuraava päivä on toistaiseksi aina saanut mielen muuttumaan. Ja mikä parasta, niissä turhautumisen jälkeisissä aurinkoisissa hetkissä olenkin usein saanut parhaimmat postaukseni kirjoitettua. Tai ei nyt ehkä parhaimmat mutta sellaiset, jotka ovat saaneet omat suupielet hymyyn pitkäksi aikaa. Vaikea pukea sanoiksi niitä hyvänolon hetkiä, mutta niissä tuntemuksissani olen ollut aina kovin tyytyväinen itseeni.



Kiitos 47 palasta siitä, että saan ansiostasi koska tahansa ja missä tahansa palauttaa mieleeni kuluneiden vuosien kauneimmat hetket.
Kiitos että saan palata raskausaikojeni olotiloihin ja ajatuksiin.
 Lasten synnytyskertomuksiin.
Sisarusten välisiin hempeilyhetkiin.
 Niihin ensimmäisiin tärkeisiin sanoihin. Ensimmäisiin tukiviittomiin.
Yhteisiin tanssihetkiin sekä laulutuokioihin.
Kesäreissuihin.
Ikimuistoisiin kohtaamisiin kaupoissa ja kaduilla. Ohikulkijoiden hymyihin.
Jouluihin.
Lehtiartikkeleihin sekä tv-esiintymisiin.
Juhlahumuun sekä arkiseen aherrukseen.
Menetyksiin sekä hyvästeihin.
Unelmiin ja haaveisiin - toteutuneisiin sekä toteutumattomiin.
Korvaamattoman kallisarvoisiin kuva- sekä videotaltiointeihin..



 Kun palaan vanhojen tekstieni pariin, suuri haikeus tulvii päästä varpaisiin asti. Samalla tunnen kiitollisuutta siitä mitä olen saanut kokea, tuntea ja nähdä näiden vuosien varrella. Olemmepa muuten eläneet sangen suloista elämää iloineen ja suruineen!


Kiitos rakkaat lukijat siitä kaikesta kannustuksesta ja tuesta, jota olen vuosien varrella teiltä saanut. Se on ollut kallisarvoisen korvaamatonta. Sydämeni sopukoista toivon, että olen myös kyennyt näiden arjenmakuisten kirjoitusteni kautta antamaan mahdollisimman paljon hyvää ja uutta sinne ruudun toisellekin puolelle. Se kun oli ensimmäinen syy aloittaa tämä blogi aikanaan.

Minäpä luulen, että lauantaina poksautamme kuohuvat kuusivuotiaalle. 14.9.2011 julkaisin Tervetuloa Hollantiin -runon blogissani. Se on edelleen lukemisen arvoinen ja liikuttaa allekirjoittanutta isosti. Meidän perheen 6-vuotinen matka on totta vie ollut todella kaunis, ja sitä teillä lukijoilla onkin mahdollista muistella mun vanhojen postausten muodossa - missä vain ja koska vain.


Arki

Pieni paketti pohjoiseen

15.15

  Ei niin pientä murhetta, etteikö siitä kannattaisi jutella meille Maitokahvimedian naisille. Tänään postin kautta lähti iloksemme taas yksi ihana ylläripaketti yksinäisen odottajan arkea piristämään. Tuon pienen paketin myötä aurinko pilkisti myös meidän syksyiseen päiväämme sadepilvien takaa. 


Vaikka meillä ei ollut mahdollisuutta päästä yllätettävän luokse käymään pitkän välimatkan vuoksi, halusimme kuitenkin pienellä lahjalla häntä muistaa. Mikäpä siis olisikaan mukavampaa, kuin saada postissa kaunis By Pinja -paketti Maitokahvimedia collectionin korulla varustettuna? Kiitos Pinja, että lähdit mukaan tähän tempaukseen! Tämä yhteinen lahja sekä syntyvälle vauvalle että äidille antakoon voimaa ja toivoa tulevaan. Aurinkoisia syyspäiviä hirmuisesti sinne pohjoiseen!

Toivottavasti odottavan äidin sydän keveni ja suupielet nousivat hymyyn edes hetkeksi tämän yllätyksen myötä. 

Haluaisin myös muistuttaa, että meille saa toki jatkossakin viestiä laittaa - ihan jokainen. Purkaa tuntojansa tai höpötellä niitä näitä. Sekin usein jo riittää oloa parantamaan. Jokainen meistä kokee yksinäisyyttä joskus, siispä ollaan toisillemme.




 Mulla tämä samainen koru on muuten ollut ihan jatkuvassa käytössä. Siitä tykkää myös kovasti meidän kolmevuotias, jolta joudun edelleen silloin tällöin kieltämään korun mutustamisen. Onneksi nykyään (ainakin yleensä) riittää ihan sekin, että pimu saa itse pitää tuota korua kaulassaan.


 Myös meidän perheessä kulunut viikko on ollut poikkeuksellisen raskas, ja nyt olikin todella voimaannuttavaa palata bloggaamisen äärelle onnellisten hyvänmielenjuttujen merkeissä. Arjen on jatkuttava ja suru alkaa pikkuhiljaa jäämään taka-alalle - muistuttaen vain enää silloin tällöin olemassaolostaan. Lohduttomuus taittuu ikäväksi ja yhteiset kauniit muistot jäävät elämään. Sellaista on elämä. 

Vaikka ulkona sataa, on siellä tosi lämmin. Itse nautin tästä säästä kovasti, ja iltaisin on ihana nukahtaa unosille sateen ropistessa makuuhuoneen peltikattoon. Siispä tunnelmallista alkanutta viikkoa kaikille! 

Taiga

Tarunhohtoinen

10.18

Rakas Taiga-tyttömme nukahti ikiuneen muutama tunti viimeisimmän postauksen julkaisemisen jälkeen. Tila romahti silmissä, enkä joutunut eläinlääkärissä epäröimään hetkeäkään tämän raskaan päätöksen tekemisessä. Saimme olla ystävän vieressä loppuun asti, ja Taiga uinahti rauhallisesti minun sekä H:n rapsutuksiin. Hieman ennen unta kävi moikkaamassa H:n ja tämän jälkeen saapui nojaamaan mun kylkeeni - siihen rauhallisesti nukahtaen.

Surumme on järjettömän suuri. En oikein vieläkään pysty sanoin kuvaamaan tätä tunnetta - tätä aukkoa sisälläni. Olen kaksi päivää näyttänyt elävältä kuolleelta ja itkenyt silmät turvoksiin. Pikku hiljaa hymy alkaa kuitenkin palaamaan myös minun kasvoilleni. Suru muuttaa muotoaan, ja päivä päivältä kiitollisuus 12:sta yhteisestä ja laadukkaasta vuodesta nostaa päätään entistä voimakkaammin. Saimme upean koiran, enkä voisi olla siitä onnellisempi. Mahtavaa, että myös meidän lapset ehtivät kunnolla tutustua tähän ihanaan hukkaan.

 
Taiga oli mun ensimmäinen ikioma koira ja olen pelännyt hänen poismenonsa hetkeä siitä asti, kun ensimmäisen kerran sain jättimäisestä pentutassusta kiinni ottaa. Tapaamisemme oli rakkautta ensisilmäyksellä ja tiesin heti, että minä haluan juuri tuon tytön! Taiga oli juttukavereista paras. Hän ei koskaan haukkunut, ulvahteli vain lempeästi. Taiga rakasti tassuhierontaa, ja paljon sitä meiltä saikin.
Valitettavasti en pysty tässä hetkessä enempää meidän enkelikoirastamme kertomaan, sillä kyyneleet valuvat vuolaasti pitkin poskiani. Vaikka facebookissa uhkasinkin pitäväni loppuviikon "blogivapaata", niin hetki sitten mulle vaan tuli sellainen tunne, että mun on nyt pakko saada jakaa nopeat tuntemukset täällä bloginkin puolella - jatkaakseni eteenpäin. 

Vaikka mieleni tekisi edelleen vaan käpertyä peiton alle itkemään ja suremaan, en lasteni enkä muidenkaan läheisteni vuoksi voi niin tehdä. Nyt keskitynkin siis muistelemaan kaikkia niitä kauniita hetkiä, jotka saimme möhliksemme kanssa viettää ja lähetän lämpöiset kiitokseni sateenkaarisillalle - meidän kaunottarelle.

Rakas möhlömuuttimme, tulet olemaan luonamme aina!


 Helgaksen Lumon Taru "Taiga" 2005 - 2017

Suosituimmat

Facebook