Vanhenemisesta

12.58

Täytin eilen 33, eikä se ole salaisuus. Olen 33-vuotias, kolmen lapsen äiti - 3 yhteistä kotia H:n kanssa asuttaneena. Perheemme sisaruskatraasta olen nuorin - kolmas. Esikoiseni kromosomiparissa 21 tuo kolmas kromosomi muka ylimääräinen?

Lottokuponkiini sain juuri tässä hetkessä yhden vakionumeron lisää.

Toissa yönä uni ei tullut. Mietin paljon viime aikojen tapahtumia maailmalla, lapsiani, mennyttä sekä tulevaa. Vanhenen ja koko ajan enemmän kolottaa, mutta liiaksi tuota asiaa en jaksa jäädä murehtimaan. Mietin blogiani, kirjaani, vanhempiani ja sisaruksiani. Tosi kovasti mietin kaikenlaista.

Onneksi aamulla sain nukkua ja herätä suloiseen "Paljon ooonneeaa vaan!"-tulkintaan, kolmen pienen rakkaan esittämänä.


Sain eilen perinteitä vaalien herkutella take away-sushit ja vaikkakin H lähti iltavuoroon, niin mun vanhemmat sekä sisko perheineen saapuivat tänne meille iltaamme ilostuttamaan.


Sunnuntaina meidän lapset eivät  poikkeuksellisesti virponeet, sillä saimme vieraaksemme serkkuni perheineen. Olemme syntyneet samana päivänä ja samana vuonna, joten tämä tapaaminen osui oikein kivaan ajankohtaan. Meillä oli täällä kitara, viulu ja kaksi laulavaa serkusta (+lapsikatras) . Erilainen palmusunnuntai, mutta oikein kiva.
 


Vanheneminen on oikeastaan ihan ok ja kolotuksiinkin saa apua, kun vaan muistaa tasaisin väliajoin piipahtaa hierojalla. Lähdenpäs tästä heti varaamaan aikaa ja kuluttamaan lahjarahojani.

Ihanaa viikon alkua kaikille! Blogiin tulossa kivoja juttuja..


Mekko Pietamo/Vaatepuu
Korvikset Yo Zen
Kukat KukkaKoti Kerava





You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook