Downin syndrooma

Erityisen jännittävät hetket

16.25

Lasten kanssa joutuu säikkymään aina silloin tällöin, ja hetkittäin me vanhemmat saammekin näiden ipanoidemme kanssa tuntea olomme voimattomiksi. Näin tapahtui isi H:lle ja äiti A:lle viime yönä.

Olen monesti kirjoitellut Piippiksen ummetusongelmista ja kertonut myös siitä, kuinka niiden kanssa elellään aikamoisella vuoristoradalla. On hyvin hankalia vaiheita, mutta sitten taas helpottaa ja esimerkiksi kesäisin tilanne on usein vähän helpompi kuin vaikkapa talvella. Olemme itse ajatelleet, että tämä johtuisi mahdollisesti herneistä joita Piippis rakastaa ja jotka auttavat neitokaisen vatsaa toimimaan rivakkaammin. Vihanneksia tai hedelmiä kun on muuten tosi vaikea saada mimmin kitusista alas tipahtamaan - valitettavasti!  

Viime viikolla H ja PikkuW piipahtivat Peijaksen sairaalassa juttelemassa "kakkaexpertin" kanssa, joka havainnollisti hyvin taitavasti lapsen kielellä sen, mitä suolessa tapahtuu kun on ummetusta, mikä sen aiheuttaa ja mikä siihen auttaa? Kuinka paljon pitää juoda vettä päivässä ja niin edelleen. W kärsii aika-ajoin myös näistä ongelmista ja oli hämmentävää huomata, kuinka kaikki tieto iskostui pojan päähän ihan eri tavalla, kuin mitä meidän vanhempien "paapattamana". Kun kundi tuli kotiin, alkoi hän heti kertaamaan siskollensa juuri saamiansa oppeja. "Piippis sä et saa pidättää sitä kakkaa enää.."  ja sitä rataa. Suosittelen todella lämpimästi käyttämään tätä palvelua, jos lapsella on masuvaivoja. Olin aluksi itse skeptinen, mutta jälleen kerran pääsin toteamaan että turhaanpa olin!

H oli saanut vanhemman näkökulmasta myös tosi paljon hyödyllistä ja uutta ohjausta, jota tietysti rupesimme heti käytännössä noudattamaan. Pegorionia tulee jatkossa juottaa Piippikselle koko ajan (olemme virheellisesti lopettaneet käytön tilanteen helpottaessa) , eikä sitä saa stopata "kuin seinään".  Tarvittaessa annosta saa nostaa huomattavasti, jos tilanne ei helpota. Tällä hetkellä mennään jo vähän aikaisempaa suuremmalla annostuksella (12 g päivässä).

Mutta niin. Mikäpäs se nyt tällä kertaa meidät säikäytti niin totaalisesti viime yön hiljaisina tunteina? Piippis oli jo ennen iltasatua poikkeuksellisen vaisu ja itkuinen. Olin melko varma, että pikkuveljen vastasairastettu flunssa olisi tehnyt tuloaan ja neiti olisi siitä syystä hiljainen sekä väsynyt. Tässä vaiheessa emme siis kumpikaan H:n kanssa oivaltaneet mahdollista nestehukkaa, johon neitokainen on aina reagoinut hyvin voimakkaasti (esim. noroviruksen aikana). Ja vaikka tyttö oli koko päivän juonut normaalisti, hänen tilansa pysyi silti kehnona. Pistimme näinollen käytöksen väsymyksen, mahdollisen orastavan flunssan ja ummetuslääkkeen tehoamisen piikkiin (neidillä kun on tapana taistella viimeiseen asti sen perhanan kakkaamisen kanssa) .

Yöllä tyttö alkoi vaikeroimaan ja H asettui lastenhuoneeseen nukkumaan siltä varalta, josko jotain ylläreitä ilmaantuisi (esim oksu). Yritimme kysellä että mihin sattuu, mutta tyylillensä uskollisena Piippis jätti kertomatta meille sen. Muutaman tunnin kuluessa murunen kuitenkin rauhoittui ja nukahti levolliseen uneensa. 

Aamulla nukkuivat pitkään koko porukka, ja herätessään mun viereeni kömpi kolme hyväntuulista pientä. Tää onni kuitenkin kesti vaan hetken aikaa ja pikkuhiljaa Piippiksen hymy alkoi hyytymään. Neiti heittäytyi vaakatasoon eikä muuta tehnyt, kun makoili vain masullaan mun vieressä. Tässä vaiheessa mulla rupesi hälytyskellot soimaan päässä, ja hain äkkiä kaapista mehua. Neiti joi koko purkin ja pikkuhiljaa vointi alkoi normalisoitumaan. Kohta jo maistui aamupalakin. Ja lounasta syötiin oikein hyvällä ruokahalulla - kera ison vesilasin!

Olin itselleni vihainen. Miten tällaista oli päässyt tapahtumaan?! Meidän esikoinen kärsi selvästikkin nestehukasta, jota me vanhemmat emme heti ymmärtäneet. Ja miksi emme? Koska neiti kyllä oli juonut, mutta saatuaan nyt useamman päivän ajan vähän isompaa annosta Pegorionia nesteen tarve on kasvanut  huomattavasti - SIIS HUOMATTAVASTI!

Miksi kirjoitin tästä? Koska tämä on yksi niistä asioista, mikä erityislapsen kanssa ei suju ihan samalla tavalla kuin "tavisten" kanssa. Pirpana ei läheskään aina osaa kertoa, miksi olotila on kurja - itseasiassa hyvin harvoin niin tekee. Yleensä meidän vanhempien tulee itse arvioida, mistä vaivasta tällä kertaa on kyse. Nyt epäonnistuimme täydellisesti. Neiti ei tässä tapauksessa osannut itse myöskään pyytää juomista, vaikka yleensä osaa sen tehdä janoisena.  

No, näin nyt kävi tällä kertaa ja jatkossa olemme taas asteen verran fiksumpia. Liiaksi ei pidä lähteä itseään syyttelemään ja nyt ollankin vaan erittäin iloisia siitä, että syy neidin kurjaan olotilaan löytyi ja että pahoinvointi hellitti. 

Torstaina vien vielä tuon keskimmäisen lääkäriin, sillä viikon takaisen kurkkukipu/lämpöilyn jälkimainingeissa huomasimme kaulalla hyvin voimakkaasti turvonneet imusolmukkeet(?!) ja haluan varmuuden sille, että kyse on normaalista elimistön reaktiosta eikä mistään vakavammasta. 

Kännykkäkuva Haltialan tilalta. Sori huono laatu.

 Niin että sellainen alkuviikko meillä täällä!

Tällaisten tilanteiden jälkeen on taas erittäin helppoa arvostaa sitä, että lapset ovat terveitä ja voivat hyvin. Arkiset (ja joskus vähän väsyttävätkin) yhteiset kauppareissut muuttuvat yhtäkkiä rakkaistakin rakkaimmiksi, ja hektiset aamuhetket kolmen lapsen kanssa nousevat elämän tähtihetkien top 5:seen. Siltä tuntuu just nyt.

Lasten kanssa elämä on aina yllätyksiä täynnä - niin hyvässä kuin ei-niin-hyvässäkin. Valehtelisin jos väittäisin, ettäkö meidän erityislapsiperhe-elossa ei olisi vielä astetta verran enemmän näitä epätoivon hetkiä. Kaikista pahinta on se kun ei tiedä eikä ymmärrä. Onneksi näitä tilanteita tulee enää harvakseeltaan Piippiksen puheenkehityksen ansiosta, mutta vielä silloin tällöin niitä kuitenkin kohtaamme. 

Tästäkin selvittiin. Onneksi.

.

Kotona

Maanantain makoisa

15.56

Uusi viikko ja uudet kujeet. Sen kunniaksi on aika tehdä historiaa myös blogin puolella ja julkaista ihka ensimmäinen reseptipostaus!

Meidän perheemme kahvipöydän viime vuosien kestosuosikki löytyy mummin reseptikirjasta, ja päätinkin nyt jakaa tämän ohjeen teidän lukijoiden kanssa. Joka kerta kun lapsilta kysyn että mitäs äiti tänään leipoisi, raikaa vastaus yhdestä suusta  

"Tiikerikakkua!"

 Tällä kakulla meidän perheessä on herkuteltu jo vuosikymmenien ajan ja resepti on lähtöisin tuttavan isomummolta.
  
Ja niinkuin aina, resepteissä on valtavia eroja. Tämä on se paras (ja riittoisin myös). Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

 
250 g voita
400 g (n.5dl) sokeria
6 luomumunaa
1 1/2 dl maitoa
 3 rkl kaakaojauhe
4 tl vaniljasokeri (itse käytin Urtekramin vaniljajauhetta)
4tl leivinjauhe
500 g vehnäjauho (7,5 dl)
korppujauhoja


1. Vatkaa voi ja sokeri ja lisää pikkuhiljaa kananmunat joukkoon. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.
 2. Sekoita kuivat aineet keskenään (poislukien kaakaojauhe) ja tämän jälkeen lisää kuivat aineet voi/sokeri/kanamuna seokseen.
3. Lisää maito
 4. Ota 1/3 seoksesta sivuun ja sekoita sen joukkoon kaakaojauhe
 5. Voitele ja korppujauhota vuoka 


6. Lisää kuvan mukaisesti vuoronperään seoksia vuokaan. Kerroksia tulee yhteensä 2 kpl ja kolmas kerros täytetään vaalealla mössöllä :)





7. Laita paistumaan 175 asteeseen ja paista n. 1 h tilannetta tarkkaillen. Meidän uunilla taisi viedä jopa tovin pidemmän aikaa. 


Valmista tuli!


 Tästä ohjeesta voisinkin aloitella oman postaussarjan, jossa esittelen meidän perheen perinneherkkuja tasaisin väliajoin? :) Jee, olenkin kaipaillut vähän uusia haasteita tänne bloginkin puolelle. 

Makoisaa alkuviikkoa kaikille! 



haltialan tila

Viikonlopun aloitus Haltialan tilalla

16.53

Olen suunnitellut jo pitkään piipahdusta Haltialan tilalle, ja tänään vihdoinkin päästiin toteuttamaan tämä suunnitelma! Uhmattiin sadepilviä ja kurvattiin Vantaalle pienestä sateen riskistä huolimatta. Paikanpäälle päästyämme aurinko lämmitti ihanasti, ja reissu onnistui kaikinpuolin oikein kivasti. Kannatti lähteä!

Antaa kuvien puhua puolestaan.


(Kyllä mä tiesin että paita on ruttuinen, mutta en mä tajunnut että se on NOIN rutussa. Pahoittelut! ) 


Kotimatkalla piti tietysti käydä vielä pyhiinvaellusreissulla Risto Räppääjistä tutuissa maisemissa, vaikkakin lapsia harmitti ettei itse Risto Räppääjä ollut paikalla. Kotopuolessa maistui burgeri ja ranut, jotka piti syödä eksoottisesti auton lattialla fiilistellen. 

Haltialan tila oli tosi tunnelmallinen ja ensi kerralla kun sinne suuntaan eksymme, täytyy käydä syömässä pihapiirin ravintolassakin. Kivaa ajanvietettä lapsiperheelle on tämä tällainen ja mikä parasta, tämä huvittelu ei rasita edes lompakkoa. 

Huomisellekin on luvassa kivoja suunnitelmia! Me ollaan niiiin iloisia siitä että isillä on nyt miniloma töistä, ja arki koittaa seuraavan kerran vasta tiistaina.  

Ihanaa viikonloppua kaikille!

IBS

Vankina omassa vartalossa

15.15

Niin kuin eilen kerroinkin, oli tarkoituksenani lähteä tänään Helsinkiin moikkaamaan pientä ja vähän isompaa ystävääni, ja olinkin odottanut tulevaa grillailutapahtumaa kovasti. Eilisiltainen antoi jo valitettavasti osviittaa siitä, että suunnitelmiin saattaa tulla pahimmassa tapauksessa muutos. Vaikka lääkitsin itseäni oikeaoppisesti  ja yritin tehdä kaikkeni, totesin aamulla kroppani olevan niin totaalisen tiltissä, ettei muutaman tunnin pyrähdys kaupungissa tuntunut miellyttävältä ratkaisulta. Jouduin siis suureksi harmikseni tänään jättämään väliin Jyrki Sukulan Naapurin maalaiskana- kesäherkut ja ties vaikka mitä muuta kivaa. Nyt vähän ketuttaa. Noh, täytynee grillailla täällä kotopuolessa tulevan viikonlopun aikana, kun H:kin viettää piiiiitkäää viikonloppua. Se lohduttaa tässä vähän surkeassa tilanteessa.



Olen aikaisemmin kertonut teille mun uutukaisimmasta diagnoosistani , jonka onnekseni olen saanut hetkeksi sysätä ajatuksista sivuun (virhe!), sillä olotilani on viime aikoina ollut oikein hyvä. Nyt kuitenkin opin kantapään kautta sen, ettei tätä ongelmaa oikeasti todellakaan voi unohtaa hetkeksikään vaan se tulee muistaa jokapäiväisissä arjen syömisissä, vaikka olo masussa olisikin hyvä.

Viime viikonloppuna tuli syötyä ja juotua paljon kaikenlaista FODMAP-ruokavalion ulkopuolelta - ihan vaan, koska oli oman esikoiseni juhlapäivä. Tämän lisäksi H osti eilen kaupasta taivaallisen hyvää ruisleipää ja myönnän, söin sitä aivan liian monta palaa. Ja sitten se veden juonti, se vaan meinaa multa unohtua. Paineen tunne kyljessä oli ollut jo viikonlopusta asti vahvasti olemassa ja iltaa kohti kipu yltyi. Yöllä pyörin sängyssä kipujen kanssa ja kuuntelin vatsani murinaa.  Hetkellisesti jopa ihan pelotti, sillä kivut yltyivät välillä poikkeuksellisenkin koviksi enkä yhdessä vaiheessa voinut maata vasemmalla kyljellä ollenkaan.

Tätä vaivaa on vähän hankala selittää sanoin, mutta jokainen joka samoista ongelmista kärsii tietää, että se on tosi viheliäinen vaiva kaikinpuolin. Se ohjailee pahimmassa tapauksessa elämää aivan liikaa ja saa hetkellisesti jopa mielen matalaksi. Näin tapahtui mulle tänään kun jouduin toteamaan, että odotettu reissu jää väliin vaikka asiaa kuinka yrittäisi sumplia. Kivut vatsassa ovat kovat ja seuraavaa oiretta tai sen ajankohtaa en pysty ennustamaan.

Tämä on mulle sen verran uusi ongelma, että vaatii vielä totuttelua oppia elämään sen kanssa. Nyt mokasin ja tästä taas opin. Viljatuotteet mun tulee jättää melkeinpä kokonaan pois, eikä siis voileipäkakkuakaan näköjään kannata yhtä lautasellista enempää maistella.Tämä on katastrofaalista, sillä RAKASTAN LEIPÄÄ!

Okei, myönnetään että otsikko tässä postauksessa oli vähän turhan raflaava, mutta tämän ikävän vaivan kanssa joskus vaan tuntuu juurikin tuolta - ettäs kehtaakin mokoma lähteä mun vapaa-aikaani rajoittamaan! ;) Varmasti vapaudun vielä, kunhan opin elämään ja syömään oikein. Kommenttikentässä saakin laittaa hyvät neuvot, reseptit ja ajatukset jakoon, koska tiedän että kohtalotovereita mulle löytyy suomesta paljon. 


6-vuotias

Synttäripäivän huumaa

17.00

Ollappa 6-vuotiaan äiti! Tuntuu hämmentävältä, mutta samalla tosi ihanalta.

Eilisestä päivästä jäi meille kaikille kauniit muistot, ja synttärisankarin juhlat onnistuivat tosi kivasti. Aamulla herätimme Piippiksen onnittelufanfaarin kajauttaen, ja tyttö oli siinä hetkessä luonnollisesti maailman onnellisin! Lauloi mukana itsellensä, ja lopuksi sanoi silmät loistaen "Kiitoos!"

Neitokaisen toiveesta leivoin mutakakun synttäreiden kunniaksi. Poikkeuksellisesti tein myös voileipäkakun lohesta, ja tässä jopa onnistuin mielestäni kohtalaisen hyvin! Kiireessä tehty koristelu huvittaa vieläkin, mutta maku oli oikein passeli. Leipominen on super kivaa, kun sitä saa tehdä rauhassa ja ajan kanssa. Tässä lajissa aionkin kehittyä jatkossa, luovuttaen sille hitusen verran enemmän vapaa-aikaani.


 Kynttilä puhallettiin onnistuneesti ja sankari oli hyvin iloinen saavutuksestansa.



Piippis sai aamulla lahjaksi saippuakuplakoneen, jonka ansiosta vaatteet vaihtuivatkin useaan otteeseen päivän aikana. Lahja oli kuitenkin tosi mieluinen ja siitä riemuittiin vielä illalla kylpyhetkenkin aikana. Meillä vanhemmilla olikin vähän oma lehmä ojassa tämän lahjan suhteen, sillä nyt vapauduttiin puhaltajan roolista - on aika rankka pesti kolmen lapsen kanssa.

Tänään leikit jatkuivat uusien lelujen parissa, ja me saimme puolestamme herätä maanantai-aamuun laulavan Elsa-nuken sulosointujen kaikuessa vuoteemme jalkopäässa. Myös nämä alla näkyvät tramppapallot olivat kova juttu koko kolmikon mielestä.


 Kesän ekat kemut on nyt juhlittu ja seuraavia vietetään sitten taas kuukauden päästä. Nyt jatkamme puolikasta arkiviikkoa normaaliin tyyliimme, vaikkakin huomenna otan pienen happihypyn ja katoan muutamaksi tunniksi Helsinkiin ystäviä tapaamaan.

Onpahan muuten mahtavaa kirjoitella kuulumisia ilta-auringon lämmössä terassilla, lasten pomppiessa tyytyväisenä trampalla! Mulla on nyt poikkeuksellisen suuria vaikeuksia sovittaa tätä blogin kirjoittamista aikatauluihini, ja pohdinkin vakavasti erilaisia vaihtoehtoja tämän suhteen. Punnitsen hyötyjä ja haittoja ja yritän päästä jonkinlaiseen ratkaisuun - tuntuu että olen vähän jumissa nyt. Ehkä huominen availee silmiä. Palaan myöhemmin tähän.

Ihanaa alkuviikkoa kaikille!

Pirpana

Suloisin kesän merkki

14.54

Meidän perheessä vietetään synttäriviikkoa. Sunnuntaina tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun esikoiseni syntyi maailmaan - tehden musta sen leijonaemon mikä tänä päivänä olen.  Saapuvan synttärin kunniaksi julkaisen taas vähän kirjan matskua täällä bloginkin puolella. Ihan lyhykäisen, mutta tärkeän muiston.

 
 ”Mä en jaksa enää, mä kuolen tähän paikkaan!”. Näin kaikuu väsynyt ja epätoivoinen huuto Kätilöpiston synnytysosaston käytävällä toukokuisena yönä, kun synnytän esikoistani jo toista vuorokautta. Elämme vuotta 2011.  Epiduraalin voimalla olen hetki sitten saanut tovin hengähtää ja kerätä voimia, mutta siitäkin huolimatta työstän lastani maailmaan tajunnan rajamailla. Ponnistan raivokkaasti kerta toisensa jälkeen ja minusta tuntuu hyvin vahvasti siltä, ettei vauva toimi yhteistyössä kanssani. 


Kätilö hälyttää lääkärin paikalle, sillä vauvan sydänäänet notkahtavat yhtäkkiä huolestuttavan alas. Olen niin uupunut, etten siinä tilanteessa itse jaksa murehtia mahdollista saapuvaa sektiota tai muitakaan toimenpiteitä. Toivon vaan sydämestäni, että tämä koettelemus kääntyisi pian voiton puolelle ja saisimme pienokaisen syliimme. Vaikka olenkin hyvin voimaton, muistan selkeästi sen, kuinka lääkäri pitää imukuppia kädessään ja valmistautuu vauvan ulosauttoon. Kätilö antaa luvan vielä kerran ponnistaa ja hyvä niin, sillä tuolla ponnistuksella vauvan pää syntyy ja imukuppia ei tässä synnytyksessä tarvita.


Hiljaisuus vyöryy synnytys-saliin ja hätäännyn. ”Miksi se ei itke? Onko sillä kaikki hyvin?”. Kätilön kasvoilta paistaa huoli ja siinä hetkessä tiedän, ettei kaikki nyt mennytkään suunnitelmien mukaan. Muutama minuutti vauvan syntymän jälkeen kuulen nuo sanat, jotka eivät unohdu. ”Vauvalla on erityispiirteitä, epäillään mahdollisesti Downin syndroomaa”. Maailmamme mustenee hetkeksi ja Heikiltä lähtee kirjaimellisesti jalat alta.


Kätilö suhtautuu tilanteeseen upeasti. Hän hymyilee ja nostaa vauvan rinnalleni luottavaisin mielin. Vauvani pieni suu hamuilee rintaa määrätietoisesti ja omat ajatukseni ovat hyvin ristiriitaiset. Olen niin kovin pettynyt ja surullinen, mutta samaan aikaan hämmästelen tuota pientä. Hän toimii juuri niin kuin pitääkin ja ensimmäinen imetys jää mieleeni ikimuistoisena sekä kauniina tapahtumana – yllätysdiagnoosista huolimatta. 

Kätilö toivottaa meille paljon onnea ja jättää pienen perheemme nukkumaan synnytyssaliin. Seuraavat päivät, viikot ja kuukaudet elämme uuden opettelulle. Erityislapsen vanhemmuus asettuu pikkuhiljaa meihin kahteen ja antautuminen sille on koko ajan helpompaa. 



6 vuotta on siis kulunut tuosta ylläolevasta, ja syksyllä tuo meidän ensimmäinen maailmanmullistajamme lähtee tarpomaan koulutietä kohti. Hän on kuin kuka tahansa 6-vuotias. Leikkiväinen, nauravainen, itsepäinen, kaikkitietäväinen. Huolehtivainen sekä rakastava isosisko pienemmillensä. Suukottelija ja silittelijä. Tanssii itsensä onnellisesti pyörryksiin, muistaa sanatarkalleen lempparisarjojensa repliikit sekä laulaa Frozenia kylpyammeessa kovaa ja korkealta. Rakastaa mokkapaloja, jäätelöä ja keksejä. Karkkia ei syö. Suklaata senkin edestä. Lemppariruoakseen ilmoittaa päättäväisesti "Chi-i kon caane".

Kun hän näkee kyyneleitä rakkaimpansa poskella niin tulee hän sataprosenttisella varmuudella halaamaan lujasti - tirauttaen myös itse kyyneleen jos toisenkin silkasta myötätunnosta.

 Kaikinpuolin siis ihana neiti, meidän oma mussukka.

<3


 "Piippiksen synttäreistä alkaa aina kesä", sanoi tytön kummitäti mulle eilen puhelimessa. Hassua, sillä meistä on yhteisen elämämme alkutaipaleelta asti tuntunut ihan samalta! Viime vuonna grillattiin juhlavieraille ja nähtäväksi jää, että noudatetaanko tänäkin vuonna tuota hyväksi todettua kaavaa. Etupihan kirsikkapuukin ehtii täyteen kukoistukseensa juuri sopivasti.

Aurinkoista ja lämpöistä viikon alkua kaikille! 

Järvenpää-päivä

Keski-Uudenmaan blogit esittäytyy

13.55

Huomenna lauantaina vietetään Järvenpää-päivää, ja myös meidän uusi Kublo-yhteisömme on tänä vuonna tapahtumassa esillä. Nyt jokaisella bloggaamisesta tai Kublon toiminnasta kiinnostuneella onkin hieno mahdollisuus päästä tutustumaan sekä meihin bloggaajiin, että uuden yhteisömme toimintaan. Lapsille teemme kasvomaalauksia sekä lennokkeja, ja lapsenmieliset saavat vaikkapa kuvauttaa itsensä hassun hauskalla selfie-seinällämme :)  

Huomenna paikanpäällä seuraavat bloggaajat:

Rauharentola - Tuusula: http://rauharentola.casablogit.fi/
PauMau- Pornainen: http://www.paumau.fi/
Kolmas luonto - Tuusula: http://kolmasluonto.blogspot.fi/
Mutsi on MäSä - Tuusula: http://masamutsi.blogspot.fi/
47 palasta - Kerava: http://47palasta.blogspot.fi/
Have an Ice Day - Hyvinkää: http://mankka1717.blogspot.fi/
Muinainen - Tuusula: http://muinainen.fi/
Rouva Sana - Järvenpää: http://www.rouvasana.fi/


" Keski-Uudenmaan blogit eli KUBLO on tammikuussa 2017 perustettu keskiuusmaalaisten sisällöntuottajien oma yhteisö. KUBLO syntyi rakkaudesta sanoihin, kuviin, videoihin ja tarinoiden kertomiseen.

KUBLO kokoaa yhteen keskisellä Uudellamaalla asuvat ja vaikuttavat sisällöntuottajat. Se toimii kahdeksan kunnan alueella. Mukana on Järvenpäässä, Keravalla, Tuusulassa, Nurmijärvellä, Hyvinkäällä, Mäntsälässä ja Pornaisissa asuvia bloggaajia ja tubettajia.

KUBLOn jäsenten sisältöjä seuraa ja lukee reilusti yli 100 000 henkeä paitsi sen omalla toimialueellaan myös ympäri Suomen."

Rupatellaan huomenna lisää! Tervetuloa!

Kublo instagramissa @kubloblogit
  

Hemmottelua

Hemmottelupäivä Hiushuone Hemmassa

10.33

 Eilen koitti kotiäidin kovasti odottama päivä, jolloin pääsin istahtamaan tunnelmallisen Hiushuone Hemman ihanaisen Liisan saksittavaksi. Lupasin itselleni vuodenvaihteessa, etten tule hiuksiani värjäämään ja kasvatan oman luonnollisen värini vuosikymmenien jälkeen takaisin. Olen onnistunut oikein mallikkaasti tässä haasteessa ja viimeisin vaalennus kuontalooni tehtiin joulukuussa 2016. Omaa luonnollista sävyäni olikin siis eiliseen mennessä ehtinyt kasvaa n. 4 cm:n verran, mutta se ei näyttänyt ollenkaan pahalta, sillä Liisa värjäsi edellisellä kerralla hiukseni hyvin lähelle omaa maantienharmaata väriäni.


 Niinkuin ylläolevasta kuvasta näkyy, oli tuo mun latvani kovin kärvähtänyt ja koppurainen, sillä olen vuosien aikana ollut kovin innokas kotivaalentaja ja kärsinyt melkeinpä aina huonokuntoisista hiuksista. Tuota kuvaa katsoessa hämmästyn kyllä kovasti siitä, miten pitkältä mun hiukseni siinä näyttävätkään!

No mutta mitäpäs mulle eilen sitten tehtiin? 

Pääsin ensimmäisten suomalaisten joukossa testaamaan viime viikolla ilmestynyttä Wella Fusion sarjan korjaavaa tuotesarjaa, joka tarjoaa 95% enemmän vahvuutta hiusten katkeilua vastaan verrattuna ei-hoitavaan shampooseen. Sarja on 4-osainen, ja ensimmäinen hoito mulle laitettiin vaalennuksen jälkeen kampaamon tuolissa. Lähtiessäni ostin mukaani vielä tämän tuotesarjan shampoon sekä hoitoaineen, jotka yhteensä maksoivat muistaakseni n. 40 euroa. 

Fusionin teho peustuu silkkiaminohappoihin ja mikronoituihin lipideihin, jotka korjaavat hiuksen kuitukerrosta, kun taas kotona käytettävät korjaavat vain päällimmäistä kerrosta hiuksen pinnalla.


En olisi ikuna uskonut, kuinka vähäisellä saksimisella selvisimme, vaikka vanha käsitelty hius mulla oli todella katkeillutta ja "sähäkkää". Olin melkeinpä varma, että tavoitellessani terveen näköistä tukkaa, joudumme vielä kerran leikkaamaan hyvinkin lyhyen mallin, sillä päällimmäiset hiukset olivat syystä tai toisesta tosi pahasti katkenneet. 


Tämä kiilto on jotain niin ennennäkemätöntä mun päässäni, että voisinpa melkein kuvitella ihan uneksivani tässä. Mun hiukseni tuntuu oikeasti silkkisen pehmeiltä, ja kokoajan tekee vaan mieli niitä hiplailla! Tämä hoito maksaa listalla 15-20 euroa eli varmaa on se, että jatkossa tulen kyllä piipahtamaan Liisan tuolissa laittamassa ihan vaan pelkästään tämän Fusionin hiuksiini, vaikka en muuta käsittelyä hiuksilleni tarvitsisikaan. 

Joulukuista lupaustani rustatessa annoin itselleni luvan, että kesäksi saan yhdet raidat laittaa hiuksiini "tunkkaisuutta" poistamaan ja eilen tuo lupaus lunastettiin. Tällä lookilla mennäänkin sitten taas kevyesti syksyyn asti!

Kylläpäs taas 3 h hurahti hujauksessa, kun pääsin ihanaisen Liisan kanssa rupattelemaan syntyjä syviä ja kaunistautumaan siinä ohella. Jos muuten Liisalta tai Katjalta halajaa kesäfrisyyriä, niin suosittelen pikaista piipahdusta ajanvaraus-osioon, sillä esimerkiksi toukokuu näillä taitureillä on jo täyteen buukattu. Vaan kylläpä tässä taas kannatti kuukauden verran hyvää odottaakin.

Löytyykö lukijoiden seasta muita, jotka kasvattavat omaa hiusta ja/tai väriä takaisin? Jos löytyy, niin en voi kun lämpimästi suositella näitä korjaavia hoitotuotteita mahdollisten käsiteltyjen latvojen paikkaamiseen. Olaplex ja Wella Fusion ovat samanhintaisia hoitoja, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa tuon Olaplexin toimivan parhaiten esimerkiksi rankan vaalennuskäsittelyn jälkeen (esim, tummasta platinaksi). Tämä Fusion toimii tosi kivasti ainakin mulla ja hoitotuotteet ovat tosi helpot käyttää kiireisessä arjessa. 

Raitojen ja hoidon lisäksi mun hiuksiini leikattiin kerroksia (jee ne ovat taas in!) ja kevennettiin päällisosan eniten kärsineitä sekä hölmösti sojottavia blondattuja latvoja! Raitojen päälle heitettiin vielä hopeanhohtoinen sävy viileyttä korostamaan. 

Olen nyt kovin iloinen tästä pienestä, mutta merkittävästä muutoksesta. Mulla on taas hyväkuntoiset hiukset! Näillä uusilla kutreilla onkin kiva jatkaa kohti äitienpäiväviikonloppua! 



Down syndrooma-seula

Liikuttava lappunen menneisyydestä

20.28

Heräsin tänään pahantuulisena sekä vähän itkuisenakin. Kaikki harmitti ja ketutti ihan valtavasti, enkä oikein itsekään osannut sanoa että mistä tämä kaikki negatiivinen nyt mahtoikaan kummuta maanantai-aamuuni. H:n lähtiessä töihin soitin äidilleni, että voisiko hän tulla katsomaan lapsia siksi aikaa, kun mä "vähän järjestelisin paikkoja"  - eikä mennyt aikaakaan, kun vanhemmat kurvasivat meidän pihalle kuopustaan jelppimään. Ollappa jälleen kerran kiitollinen ja onnekas.

No mutta niin, ryhdyimme yhteisvoimin siivoamaan ja itse päätin vihdoin sekä viimein tarttua kiinni ikuisuusprojektiini, eli virallisten papereiden järjestämiseen sekä karsimiseen kymmenen kuluneen vuoden ajalta. Huh.

Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka helppoa tämä homma mulle olikaan, kunhan vaan tomerasti ryhtyin tuumasta toimeen! Löysin lukuisia kadoksissa olleita sopimuksia sekä lausuntoja, mutta eniten mua kuitenkin liikutti tämä alla näkyvä paperi..


Se on saatu silloin kun Piippistä odotin, ja kun asuimme vielä Tapaninkylässä Helsingissä.

 Ajatella että kun tuo paperi mun kouraani annettiin, ei mulla ollut hajuakaan siitä mitä kohtalo onkaan meidän tulevaisuudellemme kirjoittanut! Tässä vaiheessa olen varmasti pohtinut sitä samaa, kuin mitä moni muukin vanhempi paperin saatuaan: "Olisikohan minusta vammaisen lapsen äidiksi?". Olisin varmasti myös kyseenalaistanut tämän viimeistään silloin , jos meidän suloisen pienokaisemme pikkuruinen "salaisuus" olisi paljastunut tässä seulassa -  johon me tietysti tahdoimme osallistua jo ihan kahden ultrankin vuoksi!

Onneksi seulonta meidän kohdallamme meni mönkään, sillä kaikista ennakkokäsityksistäni huolimatta tämä erityislapsen vanhemmuus on istunut minuun ja isiin oikein helposti, ja nyt onkin aika vaikeaa kuvitella enää elämää ilman tuota samaamme arvokasta tehtävää.  

Moni on kysynyt multa, että antoiko tuo seula mitään "vihiä" tulevasta? Ei antanut. Ainokainen pieni merkki saapuvasta näin jälkeen päin ajateltuna oli vauvan pieni koko, mutta koska olen itse 156 cm, ei asiaan kiinnitetty sen kummoisempaa huomiota. Piippiksellä oli myös "poikkeuksellisen" iso pää (ds-vauvoilla usein normaalia pienempi) ja tämäkin hämäsi varmasti tuossa seulassa. Mahdollisuudeksi ds-diagnoosiin seulassa annettiin 1:17 000. 

Aikamoinen lottovoitto, sanon! <3

Tällaisia ajatuksia sai tuo yksi A4:nen aikaiseksi tänään, monen muun suloisen ja liikuttavan muiston (syntymäkertomukset, hääkutsut)  seassa. 

Siivoaminen epäilemättä pelasti tänään mun päiväni. Huomenna pääsen viiihdoinkin kampaajalle, mutta illalla aion hyökätä lasten lelujen kimppuun. Nyt annetaan kyytiä turhakkeille ja siistitään koti kunnolla kesävalmiuksiin!

Suosituimmat

Facebook

Instagram