Täydellinen päivä Varpulan tilalla

16.06


Näin juhlan jälkeisenä päivänä on kiva rentoutua kuvien parissa, ja kirjoitella kuluneen viikon kesäkuulumiset blogiin.  

Piipahdimme Varpulan luomutilalla poimimassa talven mansikat pakkaseen, ja ihana sää helli meitä iloisia marjanpoimijoita koko kolmetuntisen reissun ajan. Tätä tilaa en vaan voi olla "hehkuttamatta" jo toistamiseen, sillä Varpulassa viihtyy koko perhe ja siellä saakin vierähtämään helposti vaikka koko päivän! Ja mikä parasta, tämä marjaparatiisi on ihan lähellä meidän omaa kotiamme.

Lapset rakastavat leikkiä vanhassa aitassa, onkia leikkikaloja uima-altaasta ja syöttää lampaita aidan raosta. Mansikoiden poimiminen onnistui loistavasti meidän porukalta, eikä Piippiskään enää juossut karkuun. Hän jopa intoutui itsekin marjoja poimimaan - toisin oli vielä viime vuonna.

Antaapa näiden kuvien välittää täydellisen kesäpäivämme tunnelmaa nyt teille lukijoille myös.





















Illalla sitten pienimmäisen kanssa tällainen kesäinen luomus kyhättiin. Annoin innokkaan pikkuleipurin tehdä mahdollisimman paljon, ja tästä syystä mansikat ovat kokonaisena kakussa. Varpulan luomu Polkat eivät tälläkään kertaa pettäneet, ja kakku maistui super hyvältä pienten sekä isojen herkuttelijoiden suussa.


Eilen tosiaan saimme rakkaita ystäviä kylään, ja kesäinen ilta vierähti super nopeasti mölkyn ja kroketin parissa. Tänään toivumme juhlahumusta, ja huomenna lähdemme koko jengin kanssa autoilemaan kohti aurinkoista Naantalia. Lisää kesälomatunnelmia siis luvassa myös täällä bloginkin puolella pian.

Aurinkoa alkavaan viikkoon!

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook