On tullut aika..

10.13

..hiljentyä hetkeksi keräilemään voimia. Saada arki toimimaan. Rentoutua vähän.

Tämä ei varmasti yllätyksenä tullut kenellekään teistä. Tulen kirjoittamaan hyvin todennäköisesti useita postauksia jo valmiiksi tulevalle, uudelle sekä aurinkoisemmalle ajanjaksolle, mutta päivityksiä ei seuraavan kuukauden aikana blogissa tulla näkemään. 

Olen tässä vuosien varrella kehitellyt pääkopassani tietynlaisen "tason" blogilleni ja nyt en täytä itselleni asettamia kriteereitä. Tästä syystä tiedän, että hetken hiljaisuus tulee tekemään hyvää tälle rakkaalle neljännelle lapselleni - on ennenkin tehnyt.

En voi enkä halua stopata kokonaan kirjoittamista. Olen puolikas jos niin teen. Siihen päätökseen en vain kykene eikä se tunnu luonnolliselta tässä vaiheessa. 

Meillä on upea Maitokahvimedia yhteisö, joka tulee saamaan positiivisella tavalla huomioni tämän kuukauden tauon aikana. Uusia juttuja tulee tapahtumaan niin yhteisön, kun myös tämän oman blogini saralla. Sen lupaan. 

Meillä on kaikki hyvin. Piippis on palannut eskariin, joskin nuhaisena mutta muuten suht pirteänä. Minä istahdin eilen kahden kuukauden tauon jälkeen itse koulun penkille ja tulevien kuukausien lukujärjestys näyttää super hyvältä. Paljon etäpäiviä ja hyväksilukuja aikaisemmista opinnoistani. Tämä kaikki tulee tarpeeseen nyt, kun joudumme sumplimaan päivittäin lastenhoitoon liittyviä asioita.

Suloinen karvakaveri Ryti ihastuttaa arkeamme ja saamme herätä aamuisin hännän huiskutuksiin sekä Leo-pusuihin. Olemme koko perhe hyvin rakastuneita tuohon sympaattiseen tyyppiin ja ikävähän sitä tulee taas, kun palaa kotikonnuilleen kohta neljän yhdessä vietetyn viikon jälkeen.

Omat vanhempani voivat sairastelusta huolimatta hyvin ja tuemme toisiamme arjen kiemuroissa. Oma uneni antaa odottaa itseänsä vähän turhan usein iltaisin, mutta uskon tilanteen rauhoittuvan ajan kanssa. 

Instagram päivittyy normaaliin tapaansa ja sinne todennäköisesti rustailenkin tulevan kuukauden aikana vähän "syvällisempää" tarinaa elostamme --> agu47palasta.


Toivottavasti pysytte siellä. Toivottavasti ymmärrätte syyt tälle hiljentymiselle. Olen velkaa tämän itselleni, blogilleni sekä myös teille armaat lukijani. 

Parahinta tammikuuta kaikille. Palaan perjantaina 9. helmikuuta eheämpänä - raikkaampana.

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Uskon, että tauko tulee tekemään vain hyvää. ❤️ Tsemppiä arkeen. 😘 täällä odotellaan!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook