Arki

Terkut sairastuvalta!

12.28

Otsikko sen jo kertookin - sitkeä lentsu on kovasti yrittänyt sekoittaa muuten niin kivasti startannutta uutta arkeamme. Itse sairastuin jo 2 viikkoa sitten, mutta vasta kulunut viikko sai rojahtamaan sängyn pohjalle. Olen yskinyt niin lujasti, että keskivartalon lihakset huutavat edelleen "Hoosiannaa". En muista tällaista köhää koskaan aikaisemmin kokeneeni. Jouduin kolmena päivänä opiskelemaan etänä täältä kotoa käsin, sillä järkyttävät yskänpuuskat estivät koulunpenkillä istumisen. 

Kuva: Pixabay
Ilokseni sain kuitenkin suoritettua kaksi kurssia kuluneella viikolla ja whatsappin kautta järjesteltiin tulevia ryhmätöitä sekä jaoimme tehtäviä kolmen opiskelukaverin kesken. Ihan mahtavaa, että tällainen on mahdollista - kiitos siitä nykytekniikan! Torstaina kävin koulussa höpöttelemässä opettajani kanssa ja yhdessä teimme mulle henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Olen ihan super iloinen siitä, että aikaisemmat opintoni sekä työkokemus tuovat hieman helpotusta tähän käynnissäolevaan koulutukseen, ja esimerkiksi pari ensimmäistä työharjoittelua tulenkin suorittamaan tiivistetyssä aikataulussa. Kaikin puolin vaan niin hyvä ja kiitollinen fiilis tästä kaikesta!

Palataan nyt kuitenkin vielä saikkutunnelmiin. Lapsista ensimmäisenä taudin minulta nappasi keskimmäinen, ja yhdessä kundin kanssa sitten viime viikko kröhittiin ja niiskuteltiin. Perjantaina tytöt alkoivat valittelemaan kurkkuansa ja nyt varsinkin Piippis on kovin limainen ja yskäinen. Näin ollen siis ipanoiden osalta syysloma saa jatkoa sairasloman merkeissä - juuri näpyttelin opelle infon Wilmaan. Nyt vaan toivotaan, että tilanne pysyy tällaisena. Olen 2 yötä nukkunut Piippiksen ja W:n kanssa samassa huoneessa, kun välillä esikoisen hengitys tuntuu olevan kovinkin ahtaalla ja se pelottaa minuu. 

Vaikka syksy on tuonutkin tullessaan näitä ikäviä sinnikkäitä liitännäisiä (pöpöt), on se tuonut onneksi mukanansa enimmäkseen hyviä juttuja. Perjantaina saimme nautiskella aurinkoisesta syyssäästä rakkaassa lähimetsässä, ja siellä tallustellessamme eturintamassa joukkoa johdatti suloinen karvainen kummilapsemme. Saimme haukun ensimmäistä kertaa yökylään ja kaikki meni tosi hienosti. Ollaan aivan myyty tuolle tyypille, joka seuraavan kerran tiistaina luoksemme saapuu. Tämä koirakummius on kyllä aivan huippu juttu.


Toivottavasti tulevalla viikolla blogikin päivittyy ahkerammin. Viikonloppuna tulemme juhlimaan Porvoossa Maitokahvimedian pikkujouluja ja luonnollisesti odotan karkeloita kovasti! Yhteisömme instagramissa voi huomiseen asti osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa 2 kutsua tuleviin kemuihin. Kipinkapin osallistumaan siis (@maitokahvimedia) ! ;)  

Täällä käperrytään nyt peittojen alle ja vietellään leppoisaa sunnuntaipäivää lastenleffojen parissa. Tänään ei kiirehditä minnekään ja nyt ollaan vaan - toivutaan ja keräillään voimia!

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!


Arki

Onnelliset koirakummit

19.14

"Minulla on ikävä Taigaa!"

Niin. Tuo suru ei katso aikaa eikä paikkaa. Perjantaina Piippis puhkesi täysin varoittamatta kyyneliin Järvenpään Citymarketin leipäosastolla. Olen tehnyt lapsille selväksi sen, että suru on luonnollinen tuntemus ja tärkeäkin. Se saa näkyä ja kuulua ja se tarkoittaa sitä, että Taiga oli meille kaikille ihan tavattoman rakas ja merkityksellinen. 

Tuon perjantaisen episodin jälkeen jäin miettimään tätä lemmikkiasiaa. Jos taloudellinen tilanteemme sallisi, on hyvin todennäköistä että perheeseemme suunniteltaisiin jo suloista lisäystä. Tuntuu tosi luonnottomalta elää ilman sellaista, kun koko 33-vuotisen elämäni ajan rinnalla on tassutellut jonkinsortin karvakaveri jos toinenkin. Toisaalta nyt kun mun opinnotkin ovat startanneet, olisi tämä ajankohtana vähän huono lähteä uutta pentua kouluttamaan. 

Hetken aikaa tuumailtuani, sain hassun ajatuksen. 

Laitoin Facebookissa We <3 Kerava-ryhmään ilmoituksen jossa kerroin perheestämme ja siitä, että olisimme todella halukkaita ottamaan karvaisen kummilapsen tästä lähistöltä luoksemme aina silloin tällöin. Sain lukuisia viestejä ja jouduin stoppaamaan tuon haun alle tunnissa. 

Jo seuraavana aamuna saimme suloisen vierailijan kotiimme, kun 8 kuukauden ikäinen Leonberginkoira Ryti tuli tutustumiskäynnille. Alkuun lapsia vähän jännitti, mutta hyvin pian tottuivat sangen innokkaaseen ja pusuttelevaan jätkään. Haukku oli silminnähden suunnattoman ihastunut ipanoihin ja kun Ryti oli lähtenyt pois, jäljelle jäänyt ikävä oli aistittavissa kotiseiniemme sisäpuolella vahvasti.


"Minulla on ikävä Taigaa, tuleeko Jyti huomenna meille?" 

Näihin sanoihin saimme sunnuntaiaamuna sitten herätä, ja iloksemme Ryti tulikin jo tänään harjoittelemaan meidän hoitolapsena olemista! Kaikki meni tosi hienosti ensimmäisen 10 minuuttisen jälkeen, kun koira oli hetken saanut rauhassa ikävöidä emäntäänsä. Ipanat kikattelivat, kun Ryti nuuskutteli ja suukotteli häntä heiluen. Varmuudenvuoksi päätimme tänään vielä pitää valjaita koiran päällä, että mahdollisen pattitilanteen sattuessa koirasta saisi hyvän otteen - koskaanhan ei voi olla liian varma. Mulla on nyt kyllä kuitenkin vahva luottamus siihen, että tästä meidän osa-aikaisesta adoptiohauvasta tuli kertarysäyksellä perheenjäsen. Niin kivasti meillä tänään meni.


Aamulla koko kolmikko istui keittiön ikkunan ääressä ja odotti malttamattona Rytiä saapuvaksi.



Käytiin myös näyttämässä kundille vähän tulevia "huudeja". Hyvin tarmokkaasti hää siinä sitten reviiriä merkkailikin ja naapuruston koirakaveritkin tulivat osittain jo tutuiksi. Haukku tulee jatkossa viettämään meidän luona neljän viikon hoitojaksoja, kun emäntä tekee pitkiä työpätkiä toisaalla. Me olemme ihan hirmuisen onnellisia tästä iloisesta tapahtumasta. Mm. tulevana jouluna meillä on täällä kotosalla ihan tooosi suloinen jättiystävä.

Huomasin viikonloppuna, että koirakummeille on kovasti kysyntää. Suosittelenkin siis kaikkia asiasta oikeasti kiinnostuneita olemaan tyrkyllä tähän pestiin, vaikkapa juuri Facebookin ryhmissä.
 
Mulla viikon kestänyt flunssa on äitynyt nyt aivan infernaaliseen yskään ja äänikin on vielä kadoksissa. Toivottavasti huomenna olisi jo vähän helpompaa, sillä vatsalihakset ovat aivan järkyttävän kipeät tästä jatkuvasta köhimisestä. 

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!



Arki

Uusi arki

10.34

Palaanpas vielä hetkeksi maanantai-aamun tunnelmiin. Olin juuri keittänyt aamukahvin ja valmistautumassa hyvin henkilökohtaisen postauksen kirjoittamiseen. Kuvat olin ehtinyt jo räpsiä ja tietokone heräili ruksuttaen. Siinä hetkessä puhelimeni soi ja sain tiedon seuraavana päivänä alkavista opinnoista - päivän postauksen luonne ja fiilis muuttui merkittävästi.

Olin jo muutaman päivän pohdiskellut, että haluanko täällä blogissa paljastaa alakuloni, jonka olin jo tovin pelännyt äityneen jopa lievään masennukseenkin asti. H:n kanssa olimme jutelleet aiheesta jo paljon ja muutamalle ystävälleni olin jo "luvannut" käydä jututtamassa paikallisen päivystyksen lääkäriäkin. 

Minkälaisia nämä tuntemukset olivat sitten, saattaa joku nyt pohdiskella? Tyhjyyttä. Ilottomuutta. Yritin useasti pohdiskella, että mikä minut saisi piristymään, mutten yksinkertaisesti keksinyt mitään sellaista tekijää. En jaksanut innostua mistään ja kaikista onnellisimmillani olin, kun sain vetää peiton korviin ja ummistaa silmäni. Aamuisin vastaavasti olikin sitten taas vaikeaa nousta ylös ja aloittaa päivän hommat täällä kotona. Mikä pahinta, koin myös valtavan huonoa omaatuntoa siitä, että tunsin näin - olihan mulla kolme maailman suloisinta ipanaa!

Tämä olotila oli siis jatkuva, mutta ilmeni aaltoillen. En tarponut siellä pohjamudissa ihan koko ajan, mutta päivittäin kuitenkin ja useasti. 


Kun tiistaina sitten innokkaana opiskelijana tepastelin kouluun, muuttui tilanne hyvin merkittävästi ja nyt voin rehellisesti sanoa, että en ole aikoihin voinut näin hyvin. Tuntuu ihan hassulta, että fiilis muuttui näin nopeasti ja isosti! Nyt totta vie oli mun aikani stopata kotiäitiys ja saada suunta elämälleni! Tämä oli parasta koko perheelle. Oli huojentavaa huomata, että kyse ei ollut masennuksesta, jota tosiaan ehdin jo epäillä. Kyse oli ehkä enemmänkin jonkinsortin ahdistuksesta johtuen siitä, etten ollut löytänyt paikkaani. Lähetetyt työhakemukset eivät tuottaneet toivottua hedelmää ja koulustakin irtosi vaan varapaikka. Ehkä jollain tasolla koin, että minusta ei enää näiden kotona vietettyjen vuosien jälkeen ole mihinkään, enkä kelpaa.

Tällä viikolla on ollut ilo huomata, että minähän hitsi vie pärjään! On ollut helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja koulun aloitus on tuntunut sopivan kevyeltä. Eilen sain vahvistuksen sähköpostiini, että ensimmäisen harjoittelupaikankin sain (mun mielestä) parhaimmasta mahdollisesta paikasta meidän pitäjästä - ennen joulua tulen suorittamaan pk-harjoittelun yksityisessä taidepäiväkodissa. 

Lastenhoidolliset kuviot ovat menneet tällä viikolla ihan mukavasti, kun isi on viettänyt iltaviikkoa töissä. Mummi on tarvittaessa rientänyt apuun ja siitä olen kiitollinen. Häntä varmasti tulemme tarvitsemaan jatkossakin vielä ainakin siihen asti, kunnes tuo pienin menee päiväkotiin. Ensi viikolla mulla on koulua muutamana päivänä, mutta lapset viettävät syyslomaa kotosalla. Pehmeä lasku siis siinäkin mielessä jatkuu vielä tovin. 

Mekko: Tauko Design
 Tänään vietän etä-päivää ja päätimme H:n kanssa pitää Piippiksen kotona. Olen itse kolmatta päivää todella kovassa flunssassa (se ei kuitenkaan ollut este kouluun menemiselle) ja tämä lepopäivä tuli kyllä tarpeeseen. Myös lapset niiskuttelevat ja Piippiksellä on muutenkin ollut vähän rankka viikko eskarissa. Neiti kuulemma on reagoinut poikkeuksellisen voimakkaasti muiden lasten ääniin ja kulunut viikko on ollut luokassa hieman levoton. Piippiksen ääniyliherkkyys on ollut meilläkin tiedossa, mutta nyt täytyy vaan toivoa että tämä oireileminen on joku ohimenevä vaihe - yleensä niin on. Kotona neiti on ollut iloinen oma itsensä, joten en ainakaan vielä olisi huolissani tuosta reagoimisesta. Juuri nyt leikkii kotileikissä sisarustensa kanssa ja meininki on hyväntuulista. 

Viikonloppu häämöttää oven takana. Mitähän kivaa sitä keksisi?



Arki

Iloinen yllätys maanantai aamussa

10.12

Uusi viikko alkoi tänään kera pienen yllätyksen. Sain puhelun hakemastani opinahjosta, että minulle olisi tarjolla vapaa paikka koulunpenkillä - alkaen huomisesta. Hain siis aikuiskoulutukseen, johon oli tarjolla 6 aloituspaikkaa ja viikko sitten sain kirjeen, että olen ensimmäisellä varasijalla. Perjantaihin asti elin jonkin sortin valmiustilassa, että puhelu mahdollisesta opiskelupaikasta saattaa tulla, mutta aamuinen soitto tänään tuli kyllä aivan puun takaa. Pääsykokeissa oli paikalla sellaisia ihmisiä, jotka hakivat kouluun jopa kuudetta kertaa jo ja olin aivan varma, että kaikki 6 sisäänpäässyttä ottavat paikan vastaan.


Nyt sitten vaan käytännön asiat kuntoon ja penaaliostoksille! 

Olen ehkä jopa vähän kauhuissani. Arki muuttuu jälleen kerran hyvin merkittävästi, ja nyt on tullut mun aikani lähteä ihmisten ilmoille kuuden vuoden kotoilun jälkeen. Mulle se on pelottava asia, mutta toisaalta masunpohjaa kutittelee ihan kivallakin tavalla. Tietysti päällimmäisenä ajatuksena tämän kaiken keskellä on nyt se, että miten saamme arjen toimimaan, kun se aika-ajoin on ollut vaikeata jo nyt, vaikka toinen meistä on ollut kotona lapsia kuskaamassa ja hoitamassa?! 

Pakkohan tässä nyt kuitenkin on vaan uskoa siihen, että kaikki järjestyy ja elämä lähtee soljumaan eteenpäin omalla painollansa. Ja vaikka tietyt asiat mua nyt huolettaakin, niin varmaa on myös se, että tätä mä juuri nyt tarvitsinkin. Olen nimittäin viime aikoina kokenut useasti pientä alakuloakin syystä, että perheemme tulevaisuus on ollut jo liian pitkään täysin auki. Nyt sille löytyi jokin järkevä suunta, ja tunnelin päässä näkyy valoa. 

Huomisesta eteenpäin olen siis äitiyteni lisäksi myös opiskelija, ja toivottavasti nyt on tullut mun aikani saattaa hoitoalan opinnot loppuun asti. Tällä hetkellä ajatuksenani on, että jonakin päivänä saan työskennellä joko kehitysvammaisten tai vanhusten parissa, mutta aina on tietenkin mahdollista että ajatukset opintojen aikana vielä muuttuvat. Nyt mennään päivä kerrallaan ja katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan!

Sain juuri lukujärjestyksen sähköpostiin. Alan pikkuhiljaa innostumaan tästä ihan tosissani, kun alkujärkytys alkaa jäämään taka-alalle.. :) 

Yllätyksellistä alkanutta viikkoa kaikille!


Arki

Kirjastossa on kivaa!

10.12

Kuluneen kuukauden aikana arkeemme on iskostunut yksi viikoittainen rutiini, josta lapset pitävät hyvin määrätietoisesti ja päättäväisesti kiinni. Toisinsanoen muistuttavat meitä vanhempia topakasti, jos emme tätä piipahdusta ota puheeksi.

Ipanat ovat ihastuneet kaupunkimme kirjastoon kovasti, ja tämä on tietysti tosi hyvä asia ihan jo siksikin, että kyseessä on täysin maksuton huvi sekä ajanviete. Poika ryntää yleensä ensimmäisenä valitsemaan uuden pelin pleikkariinsa kun taasen Piippis kipittää kikattaen jo tutuksi tulleen rundinsa lastenosaston hyllyjen välissä - pysähtyen Tammen kultaisten kirjojen kohdalle. Pienin suuntaa yleensä suorinta tietä valitsemaan uutta iltasatua itsellensä. Yleensä mukaan valikoituu ulkonäoltänsä neitiä viehättävä kirja, ja viimeksi kotiin tuotiin sydämenmuotoinen suukkokirja. Se olikin kyllä loppujenlopuksi aivan tavattoman suloinen kirja - "Jokainen tarvitsee suukkoja". Kirjassa suloiset eläinhahmot kertovat, miksi suukot ovat tärkeitä ihan jokaiselle, niin pienille kuin isoillekin.
 

Piippikselle on muodostunut selkeä toimintamalli kirjastopiipahduksen aikana. Lastenkirjojen luona hän valitsee yhden kirjan, istahtaa pienen pöydän ääreen ja alkaa äänekkäästi lukemaan teosta. Eilen oli Miekkosen vuoro. Iltalukemisiksi valikoitui kuitenkin jo menneiltä vuosilta tuttu Tomppa-kirja, joka jo ajat sitten on ison kulutuksen vuoksi omasta hyllystä kadonnut sivujen irrotessa ym.   

Ja vihdoinkin! Vihdoinkin poika löysi hyllystä kauan odottamansa Indiana Jones Lego-pelin! Me vanhemmat olemme kovin iloisia siitä, että näitä pelejä pystyy lainaamaankin nykyään. Usein tuo viikko riittää oikein hyvin, ja sitten peli alkaakin jo vähän kyllästyttämään. Säästämme piitkän pennin, kun jokaista kiinnostavaa peliä ei tarvitse ostaa omaan hyllyyn.


Onnellisena kipitimme eilen takaisin autoon, ja jokaisella ipanalla oli valitsemansa tuote tiukasti hyppysissään. Pienenä bonuksena kurvasimme vielä Hesburgerin kautta kotiin, ja illalla peittojen alle uinahtivat tyytyväiset ipanat. 

Jälleen kerran on vaan pakko todeta tuo jo tutuksi tullut lausahdus: On ihanaa kun (ainakin vielä toistaiseksi) arjesta on niin kovin helppoa tehdä mielekästä näille omille pienille. Olen tässä samalla itsekin löytänyt kirjaston viehätyksen uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen, ja viime viikkojen aikana matkaani on tarttunut mm. nuotteja. Lukemiselle mulla ei vieläkään riitä tunnit, mutta senkin aika tulee varmasti vielä..

Tällaisia hulinoita tänään. Me lähdetään nyt hakemaan Piippistä eskarista kotiin!



Suosituimmat

Facebook