Jouluonni

15.11

Loma. Se on nyt ja siitä nautin. 

Olemme lasten kanssa tehneet joulua kotiin ja hyvästelty toivottavasti tämän vuoden viimeinen flunssapöpö tautihistoriankirjoihimme.  Olemme ajelleet autolla ympäri Keski-Uuttamaata ja noutaneet sydäntä lämmittäviä paketteja pikkujoulukuusemme alle. Kohta onkin lastenkotiin menevä pakettisaldo kasassa ja ensi maanantaina saan kunnian toimittaa nuo lahjat perille kohteeseen. Kiitollisuuden määrää ei voi sanoin kuvailla.

Tämän lisäksi ajelemme tulevalla viikolla myös Vantaalle ilahduttamaan kolmen pojan yh-äitiä pienillä muistiaisilla - lämpöinen joulumieli on siis taattu. Kiitos ihmiset koko Maitokahvimedian tiimin puolesta.

KIITOS!
 
Pienet paketit eskarin henkilökunnalle kiitokseksi hyvästä huolenpidosta. Vielä en voi paljastaa sisältöä, mutta sen aika tulee kyllä pian.
 Olen lasten kanssa katsonut kaikki Netflixin uudet Frozen-pätkät ja aina silloin tällöin olen saanut pyyhkäistä poskelta pienen liikutuksen kyyneleenkin. On niin helppoa olla tässä juuri nyt. Viimeyönä pyörin sängyssäni ja valvoin miettien menneiden viikkojen tapahtumia. Se ei kuitenkaan mua häirinnyt kun tiesin, että tämä päivä ei sisällä mitään pakollista tai voimia vaativaa. Nousin ylös sängystä, kääriydyin peittooni ja kävelin jouluisessa olohuoneessa. En hetkeen edes yrittänyt nukkua.

 Nyt mulla on lupa laiskotella jos siltä tuntuu - toistaiseksi vaan ei ole siltä vielä oikein tuntunut! Huomaan puuhastelevani koko ajan jotain pientä. Huomaan tarvitsevani nyt sellaista. Olen kuitenkin itselleni  armollinen ja annan tilaa myös kaikenlaisille tunteille sekä ajatuksille - yleensä öisin.

Iltaisin luen ajan kanssa ipanoille jouluista iltasatua. Suukotan, silitän ja poistun huoneesta vasta sitten , kun jokainen kolmesta tuhisee suloisessa unessaan. 

Juuri nyt mua vähän naurattaa kun seuraan W:n ja H:n leikkiä. Pelaavat pyöräilykypärät päässä Amerikkalaista jalkapalloa tuossa olohuoneen matolla. W on tuijottanut youtubesta kyseiseen lajiin liittyviä klippejä jo monta päivää ja osaa täydellisesti kaikki aloitusliikkeet sun muut hyökkäysmuuvit. Tänään oli oikea aika lahjoittaa kaikki opittu myös pikkusiskon käyttöön. Koulu oli kova mutta tuloksia syntyi.

Piippis puolestaan käy keittiön pöydän ääressä läpi Frozenin vuorosanoja ja kädet viuhuaa ilmassa rivakkaasti.  Ponnari on heitetty jo tovi sitten lattialle eli tarinan loppupuolella jo mennään.

Rakastan.


Viikonloppuna askarreltiin hirvittävän hauskoja joulukortteja ja tänään uskaltauduin kolmikkoni kanssa myös jouluostoksille. Otiin yhessä joulupukin apulaisia ja ostettiin kummilapsille jotain pientä kivaa aatoksi. Lapsille olemme kertoneet, että me vanhemmat autamme joulupukkia hankkimaan joululahjoja ja juuri tästä syystä olohuoneen pienen kuusemme alla on iso kasa lahjapaketteja sellaisille lapsille, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta ole auttamassa jouluhulinoissa. Ovat hyvin tärkeänä mukana tässä projektissa ja se on super super suloista.
Kuluneen kuukauden aikana annoin kaikkeni opinnoille, harjoittelulle ja vastoinkäymisistä selviämiselle. Nyt olen pitkästä aikaa ihan oikeasti lomalla - ja se tuntuu ihanalta.

Tunnelmallista viikonloppua kaikille! Ihanaa kun on aikaa taas kirjoittaa tällaista hetkellistä tajunnanvirtaa!



Isovanhemmat

Tässä hetkessä

21.49

Ajatukset ovat sekaisin, mutta silti koen suurta tarvetta päästä purkamaan kaiken tämän sekamelskan tekstin muotoon. Yritän siis tehdä sen - yhtä rehellisesti kuin ennenkin.

Te lukijat olette huomanneet varmasti blogipostausten vähenemisen kautta, että kuluneet kolme kuukautta mun elämästäni on olleet hyvin kiireistä ja rankkaa aikaa. Syksyn flunssaepidemiat tekivät opiskeluiden alkamisesta erittäin haastaavaa, ja tuo perheen sisäinen sairastelu on jatkunut jotakuinkin taukoamatta ihan tähän päivään asti. Näistä nyt olenkin niin paljon jo teille valitellut, että säästän toistamiselta tällä kertaa. Summa summarum, sairastelutilanne perheessämme on näköjään nyt pysyvä ja vakio.

Se mitä tulee meidän perheeseen ja läheisteni tuuriin on pakko sarkastisesti todeta, että tartuttamamme flunssa joka äityi mummin kohdalla keuhkokuumeeksi asti, oli suuri onni sekä siunaus. Saattanee kuulostaa hassulta, mutta tälle jengille täysi tosi.

Rakas mummi joutui viime viikolla sairaalahoitoon korkean kuumeen ja kylkikivun vuoksi, ja hyvin pian hän sai keuhkokuume-diagnoosin. Tiistai-iltana kun ajelin töistä kotiin, sain kuulla isältäni puhelimen kautta ne sanat, joita jokainen meistä perheenjäsenistä oli ehkä jollain tavalla osannut pelätä, mutta pahin pelko oli ehtinyt jo hyvien uutisten myötä väistyä taka-alalle:

"Äidin tilanteessa kyse olikin nyt vähän vakavammasta kuin mitä alunperin luultiin.."

"Syöpä?!"

"Jotain sinne suuntaan.."

Meinasin kolmen kilometrin matkalla ajaa kaksi kolaria.

Tuon kolmen kilometrin matkalla ehdin myös sysätä ajatuksissani kaiken sisältä kumpuavan vihan yhden jos toisenkin ihmisen niskaan - niin vihainen olin maailmalle. Että miksihän helvetissä meidän perheen pitää joutua kokemaan näin paljon kaikkea tätä?! Eikö tämä kaikki sairastelu ja koettelemus voisi kääntyä vihdoin jo noususuhdanteeseen? Tätä on kestänyt jo liian kauan.

Huoli äidin (ja myös isän) voinnista oli suuri ja ajoin suorinta tietä mummolaan lasten ja papan luokse. Siellä odottelimme tovin, että mummi ja siskoni saapuu paikalle selventämään tilannetta. 

Kun halasin äitiä ja siskoa heidän saavuttua kotiin, ei sanoja juurikaan tarvittu. Kyyneleet vierivät jokaisen poskelle ja viesti oli selkeä. 

"Rakastamme isosti ja selviämme tästäkin karikosta".

Oli aika kuulla tarkemmin, että mistä tässä kaikessa nyt on kyse. Perheemme arkeen astui mukaan nyt krooninen verisyöpä, joka parhaimmassa tapauksessa voi elää matkassa mukana kymmeniäkin vuosia. Vaikeusasteita on 3. Luuydinpunktion tulokset tavoittavat meidät ensi viikolla ja nyt ei auta kun vaan odottaa.


Kuluneiden päivien aikana olen miettinyt paljon elämää ja sitä, kuinka ikävöinkään lapsuuden huoletonta aikaa. Toisaalta samantien tuon diagnoosin kuultuani rupesin ihan eri tavalla arvostamaan  tätä hetkeä. Eikö se juuri ole se kaikista paras tyyli elää elämää itsensä sekä läheistensä kanssa, olla kiitollinen tässä hetkessä? 

Ja mikä onni että saimme kuulla tästä nyt, kun normaalisti tämä tauti voi edetä piilevänä vuosikaudet! Keuhkokuumeen ansiosta varjoainekuvaus paljasti tilanteen vahingossa. Hyvä siis, että tämä tapahtui tällä viikolla - tässä hetkessä. Tapahtunut se olisi kuitenkin jossain vaiheessa ja silloin tilanne olisi satavarmasti ollut huonompi.

Voin kertoa, että nyt löytyy taistelutahtoa ja rakkautta kumpaisellekin vanhemmalle. Viisinkertaisesti olemme mukana ihan joka hetki. Ei ole mitään tärkeämpää, kuin saada rakkaat mummi sekä pappa kuntoon. On tullut aika maksaa "potut pottuina", sillä tuo kaksikko on pitänyt 6 vuotta meidän perheen "täysipäisenä" tarjotessaan jokaviikkoista apuansa ja tukeansa ihan kaikessa. Aina olemme puhaltaneet yhteen hiileen ja sen tulemme tekemään nyt jos koska!

<3

En tänään oikein osaa kertoa nyt mitään muuta. Palailen kuitenkin pian, sillä mulla alkoi juuri kuukauden kestävä joululoma ja se saapui parhaimpaan mahdolliseen hetkeen..

Ajatuksia

Hassut ihanat lapset

14.06

Meidän perheeseen tupsahti viime yönä yksi huolenaihe lisää, kun rakas läheinen joutui keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon. Olen ollut lasten kanssa kotona tänään ja saanut paljon koulutehtäviä valmiiksi. Puran selvästi murheeni nyt kaikenmaailman hommiin ja se ei välttämättä tässä härdellissä ole huono asia ollenkaan.

Tuleepahan tehtyä!

Ensi viikolla mulla alkaa tutkintoviikko ja yllätyksekseni olen tästä asiasta kovin innoissani! Vaikka tämä harjoittelu on ollut haastava kaikkine sairasteluineen ja huolenaiheineen, olen kovasti tykännyt lasten kanssa puuhastelusta ja yrittänyt haastaa itseäni kovasti - oppia taitavaksi juuri tässä työssä.


Tämä päiväkotiharjoittelu on saanut myös ahkerasti pohtimaan lasta ja lapsen maailmaa. 3-5 vuotiaiden ryhmässä työskennellessäni huomaan vertaavani muita lapsia jatkuvasti omiini. Tipahtavathan he mukavasti juuri tuohon samaan jengiin ikänsä puolesta. 

Olen kuluneen kuuden vuoden ajan ollut huolissani siitä, että omat lapseni ovat täällä kotona minun kanssani ollessaan jääneet paitsi " todellisesta leikkimisen riemusta" - opetellaanhan sitä päiväkodissa kuitenkin päivittäin. Siis leikkiä.

 Kyllähän me täällä kotona leikitään, mutta olen ajatellut ehkä toisten lasten kanssa leikkien olevan jotenkin erilaista ja opettavaisempaa? En osaa nyt oikein tuota ajatusta selittää mutta se nyt ei niin olennaista tässä postauksessa olekaan.

Ja siis tämä huolihan on ollut aivan turhaa. Se lienee tärkein pointti ylläolevassa.


Kuluneen vuoden aikana olemme H:n kanssa ilahtuneet suuresti siitä, että Piippis perheen erityislapsena on oppinut leikkimisen riemun. Ja miten tavallista tuo leikkiminen onkaan?! Ihanan tavallista! Joka päivä siskon kanssa leikitään Annaa ja Elsaa, kauppaleikkiä tai juostaan sisällä kilpaa. Näistä kahteen viimeisimpään osallistuu myös velipoika melkeinpä aina. Ja kyllä se Hämis välillä eksyy myös Arendelin hulinoihin, mutta ei ihan päivittäin kuitenkaan.

 
Uutena leikkinä mukaan on astunut super suloinen eskari-leikki, jossa Piippis esittää aina opettajaa (jolla yllättäen on sama nimi kuin neitokaisen omalla opella) ja pikkusisko on sitten aina se super innokas ja aktiivinen oppilas.  Piippis käy kaikki eskarin rutiinit läpi ja vetäisee jopa aamupiirin aivan saman kaavan mukaan, kuin mitä tekevät oikeasti eskarissa. 

"Humppaa pumppaa kuningasjumppaa, koivet kattoon, kaviot ristiin. Harja hattuun huiskeeseen, turnajaisten tuiskeeseen!"

Ja sitten lähdetään ulos. Piippis auttaa siskoansa pukemaan ja laittaa vetskarin kiinni mielikuvitushupparista. Ulkona leikitään kuulemma hippaa ja piilosta. 
Näitä leikkejä on niiin mahtava seurata sivusta ja päiväkotimaailmassa myös meininki on hyvin samankaltaista. Lapset ovat mahtavia! Lasten mielikuvitusmaailma saa hymyilemään päivittäin ja se auttaa jaksamaan tässä rankassa sekä pimeässä syksyssä. 


Jokaisessa lapsessa on jotain samaa toisen lapsen kanssa. Uteliaisuus, hymy, ilo, suru, pettymys. Melkeinpä jokainen lapsi ikävöi joskus äitiä tai isiä tai käy syömässä salaa karkkia kaapista (tai varastamassa ylimääräisen pastillin päiväkodin pastillirasiasta). Joskus juostaan aikuista karkuun tai mennään piiloon. Joskus kokeillaan rajojen joustavuutta ja testataan aikuista ihan todenteolla. 

Oli diagnoosi tai ei, lapsi on lapsi ja lapsella on lapsen jutut. 


Viime viikolla Piippis koetteli minua ensimmäisen kerran niin, että sydänalasta vihlaisi.

Sanon joka ilta omilleni, että "Äiti rakastaa sinua".

"Minä en jakatta tinua", vastasi Pirpana minulle ja katsoi hyvin veikeästi.
 
"No voi onpas harmi jos näin on", sanoin surullisena.

Tämän jälkeen Pirpanainen kaappasi minut lujaan rutistukseen ja sanoi kovaan ääneen

"JAKATTAN TINUA ÄITI!"

Hitsi vie, otti ja kokeili minua ryökäle!


Tällaisia ajatuksia tänään. Hetkellistä tajunnanvirtaa - vaan niin terapeuttista ja ihanaa! Kyllähän näitä asioita tulee pohdiskeltua paljonkin, mutta nykyään se on harvinaisempaa kun koko ajan on kiire. Sitten sitä vaan illalla kellahtaa unosille ja toivoo, ettei huominen aamu toisi mukanansa mitään odottamatonta ikävää. Tänään se toi, mutta taisimme selvitä säikähdyksellä.

Arki

Saikkua ja strösseleitä

18.44

Heti alkuunsa haluan pahoitella huonolaatuisia kuvia. Tämä pimeä vuodenaika haastaa bloggaajaa ihan tosissaan, enkä itse ainakaan näin arkisin ehdi juurikaan valon aikaan kuvailemaan. Kun lähden työharjoitteluun on pimeää ja kun tulen työharjoittelusta - on pimeää jälleen. Kameranikin lienee halvin mahdollinen, joten eipä siltä kummoisia voi odottaakaan näissä valaistuksissa. Vali vali. Näillä mennään nyt kuitenkin ainakin veronpalautuksiin asti. Heh.


No mutta seuraavaksi mennään meidän jengin muihin kuulumisiin. 


Yllätys yllätys, olemme sairastelleet kuluneen viikon! Uusin tulokas starttasi kuopuksesta ja eteni siitä tasaiseen tahtiinsa meihin muihin. Itse sairastelin toissapäivänä ja eilen kotosalla muiden nuhanenien kanssa. Ihan kummallinen tauti tämäkin. Oksettaa, kurkku tuntuu hiekkapaperilta ja pieni inhottava lämpöily vetäisee olotilan sangen fleguksi. En olisi ikuna voinut uskoa, miten rankka tästä ensimmäisestä syksystä eskarin ja kerhon startattua tuleekaan tämän sairastelun tiimoilta. Varoiteltiinhan siitä, mutta silti olen hämmästynyt.

Äsken huomasin kaiken muun hyvän lisäksi, että jätkänpätkällä on nielurisat kovin turvoksissa ja Piippiskin valuttaa suupielistään kuolaa pelottavan ahkerasti (normaalisti ei niin tee). Nyt peukut pystyyn, että pelkoni osoittautuu vääräksi ja streptokokki on pysytellyt kaukana ipanoiden kitusista. En millään jaksaisi toista antibioottirumbaa tähän syksyyn! Ja nyt kun meillä näitä flunssan oireita on muitakin, on hyvin paljon mahdollista että kyse onkin ihan normaalista kurkkukivusta. Siihen uskon ja luotan.


No mutta. Eilen halusin piristää pikkujengiä ja tuotatin mummin mukana piparitaikinaa sairastuvalle. Yhdessä illalla sitten vuoden toiset piparkakkuset paisteltiin ja koristeltiin. Piippis oli aivan veto pois ja jaksoi vain tuon ensimmäisen vartin keittiössä touhuta. Loppuajan käytti sitten sohvalla piirrettyjä tiiraillen ja keksiä mutustellen. Huvinsa kullakin.


2 muuta jaksoivat puolestaan pakertaa piparien parissa tuntitolkulla ja ensimmäistä kertaa tämä koristelu tuntui ipanoista super mielekkäältä. W voisi omien sanojensa mukaan "tehdä näitä jokapäivä!".


Sotku oli melkoinen, mutta ehdottomasti pienten ihmisten onnen arvoista. Ja tulipahan käytettyä kaikki viimevuotiset strösselit, jotka olisivat vuodenvaihteen jälkeen joutaneet jo roskiin vanhentuessaan. Illalla ennen nukkumaanmenoa piti vielä isille töihin soittaa ja kertoa, että keittiössä odottaa yllätys kun isi tulee töistä kotiin. 

Voi sitä kihertelyä ja jännitystä!


Onpahan mennyt vauhdilla nämä harjoitteluviikot. Enää 2 viikkoa ja sitten mulla alkaa kuukauden pituinen joululoma. On pakko myöntää, että odotan sitä kovasti. Koulu on vaatinut veronsa ja olenkin arki-iltaisin lähestulkoon aina sammahtanut kuopuksen viereen onnellisena siitä, että päivä on vihdoin pulkassa. Nukkunut parhaimmillaan kellon melkeinpä ympäri ja silti seuraavana iltana uinahtanut ajoissa jälleen. 

Tänään sain onneksi hyvän palautteen arvioivalta opettajalta työstämästäni näyttösuunnitelmasta ja se teki minut hyvin hyvin iloiseksi. Minähän osaan! Ja pystyn! Vaikka vähän väsyneenäkin.
 Työharjoittelusta vielä sen verran, että viihdyn kovasti päiväkotimaailmassa - tai ainakin tässä nykyisessä. Lapset ovat suloisia ja olen tosi kiitollinen mukavista työkavereista. Sellaiset kun ei tällä alalla aina liene itsestäänselvyys ;)  

Nyt lähdenkin tästä valmistelemaan omille pienille armahisilleni iltapalaa ja niinkuin kahtena edellisenäkin iltana, niin myös tänään aiomme uinahtaa kaikki neljä samaan sänkyyn. Tästä on tullut meidän oma hassu tapa aina silloin, kun isi tekee iltavuoroa töissä. On siihen kyllä syynsäkin. Piippiksellä on viime aikoina ollut vaikeuksia nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta minun (meidän) viereen neitokainen nukahtaa vartissa. Näin siis pääsen vähän helpommalla nyt, kun energia ei riitä lastenhuoneen lattialla  tuntitolkulla istuskeluun. Joskus on oltava itselleen armollinen ja mentävä sieltä, mistä aita on matalin.

Parahinta alkavaa viikonloppua kaikille!





Hyväntekeväisyys

Lahjoita lapselle jouluiloa

15.07

Joulu alkaa hiipimään pikku hiljaa mukaan arjen hulinoihin ja  ainakin meidän perheen ipanoiden jännitys on melkeinpä käsinkosketeltavissa. Juuri tuo lasten ilo sekä onni tekevät joulusta suloisen juhlan, ja tästä syystä ajattelimmekin Maitokahvimedian voimin ilahduttaa ja järjestää joululahjakeräyksen yhteen pk-seudulla sijaitsevista lastenkodeista. Samalla haluamme tarjota ihan jokaiselle teistä mahdollisuuden päästä jakamaan iloa tämän keräyksen myötä sitä ansaitseville.

Mutta hei olethan nopea, sillä lista (ainakin toivottavasti) täyttyy vauhdilla!


Hommahan sujuu parhaiten niin, että piipahdatte Maitokahvimedian facebookissa ja ilmoitatte kommenttikentässä, että kenelle listan lapsista lahjan haluatte toimittaa. Jos sinulla ei ole facebookia, voi tuon ilmoituksen laittaa myös sähköpostilla osoitteeseen maitokahvimedia@gmail.com. Kun "varauksenne" on vahvistettu joko facebookissa tai sähköpostitse, niin lahjan toimituksesta voidaan yhdessä sopia sähköpostin välityksellä. Toivomme yhteydenottoanne asian tiimoilta joko osoitteeseen maitokahvimedia@gmail.com tai 47palasta@gmail.com.

Voin noutaa lahjan Keski-Uudenmaan seudulta ja myös minulle voi toimittaa paketin Keravalle. Postitse onnistuu myös. 

 Mutta nyt sanoista tekoihin. Tässpä tuo tärkeä lista:

Tyttö 1 ikä 4 kk VARATTU
Tyttö 2 ikä 7 vuotta VARATTU
Tyttö 3 ikä 8 vuotta VARATTU
Tyttö 4 ikä 8 vuotta VARATTU
Tyttö 5 ikä 11 vuotta VARATTU
Tyttö 6 ikä 12 vuotta VARATTU
Tyttö 7 ikä 13 vuottaVARATTU
Tyttö 8 ikä 14 vuottaVARATTU
Tyttö 9 ikä 16 vuottaVARATTU
Tyttö 10 ikä 16 vuottaVARATTU
Tyttö 11 ikä 17 vuotta VARATTU

Poika 1 ikä 6 vuotta VARATTU
Poika 2 ikä 9 vuotta
Poika 3 ikä 13 vuotta
Poika 4 ikä 14 vuotta VARATTU
Poika 5 ikä 15 vuotta
Poika 6 ikä 15 vuotta
Poika 7 ikä 16 vuotta VARATTU
Poika 8 ikä 17 vuotta VARATTU
Poika 9 ikä 17 vuotta


 Ajattelimme, että lahjan arvo voisi olla jotain 10-30 €:n väliltä. Mielellään ei yli tai ali tuon skaalan. Lahja voi olla itsetehtyä tai kaupasta ostettua - tarvittaessa voimme auttaa ostopäätöksen tekemisessä.

Toimitamme lahjat perille kohteeseen ja välitämme hyvän mielen tunnelmat myös teille asianosaisille postauksen merkeissä. 

Iso kiitos jo nyt kaikille osallistuville! Tämän tempauksen tarkoitus on vain sekä ainoastaan saada mahdollisimman monen lapsen suupielet hymyyn - siispä tehdään tästä yhdessä kiva muisto kaikille.

Päivän postauksen myötä on helppoa toivottaa kaikille lukijoille lämpöistä ja ihanaa joulunalusaikaa

<3

Suosituimmat

Facebook