Kirjoitan tätä postausta visusti salassa kuopukselta, joka on onnistuneesti vieroittanut itsensä tutista kuluneen kahden viikon aikana. 

Neiti tosiaan totesi itse n. kuukausi sitten, että tutti suussa puhuminen on haastavaa ja näin päivittäinen käyttö jäi "kuin seinään"–puhettahan siis tulee jatkuvalla syötöllä tätä nykyä. Muutaman viikon ajan öisin tuo kaipuu tutille kasvoi ja annoimmekin suosiolla hänelle sen, rauhoittaaksemme koko perheen unet. Päivisin ei siltikään tuttia kaivattu.

Nyt on kulunut pari viikkoa niin, että myöskään öisin tutille ei ole tullut valtaisaa tarvetta ja päätimme jättää kokonaan mokoman pois kuvioista. Täydellisen hyvin onkin mennyt! Joskus vaikkapa joku piirretty saattaa laukaista hetkellisen ikävän, mutta se menee ohi kun tytön huomio kiinnitetään muihin juttuihin. Vaikkapa Muumi-keksiin, heh.

Emme siis ehtineet viedä yhdessä tuttia oravavauvoille, vaikka tätä olimmekin ääneen jo suunnitelleet useaan otteeseen lasten kanssa. Itse ripustin sen etupihan pihlajaan hetkeksi tänään, saadakseni kuvan räpsäistyä postaukseen. Nyt tuon ehkä sitten uskaltaakin jo lopullisesti roskikseen heittää?